Huono sisäilma voi tuhota terveyden.

Raikas, puhdas ja miellyttävä sisäilma vedottomasti on suurilta osiltaan ratkaisematta olemassa olevissa kiinteistöissä.
Ikkunaan asennettavaa venttiiliä sanotaan leikillisesti raitisilmaventtiiliksi.

Etenkin katukuilujen varsilla olevissa asunnoissa ilmanlaatu vain heikkenee,
kun kyseiseen venttiiliin voidaan asentaaa vain kärpäsiä suodattava suodatin.
Tuloilmamäärien lisääntyessä sisätiloihin tulee minkertainen määrä ulkoilman saasteita. Pakokaasujen, siitepölyjen ja etenkin pienhiukkasten suodattamiseen tarvitaan todella tiheä pienhiukkas-suodatin.
Lisäksi ikkunaan asennettu venttiili laskee huoneen lämpötilaa ja aiheuttaa vedon tunnetta.
Puuttuva korvausilmaventtiili tai ikkunaan asennettu venttiili heikentää poikkeuksetta sisäilman laatua.
Ikkunoidenn valmistus ja ilmanvaihdon ratkaisut ovat kahden eri ammattikunnan osaamisalueita.
421421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Kävisit välillä siinä inhoamassasi, mutta ah-niin raikkaassa ulkoilmassa niin pääsisit noista huonon sisäilmasi aiheuttamista harhoista ja houreista. (Todennäköisesti hengität homeisen ja biomassaa myhivän suodattimen läpi tullutta pilaantunutta ilmaa asunnossasi).

Äänestä
  • Nooh, mikäs nyt noin vituttaa? :)

    Äänestä

  • pumpkinhead kirjoitti:

    Nooh, mikäs nyt noin vituttaa? :)

    Ilmeisesti suutahti hieman siitä kun aloittaja on jankannut samanlaisia juttuja moneen kertaan.

    Äänestä

  • WarnerBros kirjoitti:

    Ilmeisesti suutahti hieman siitä kun aloittaja on jankannut samanlaisia juttuja moneen kertaan.

    Onko linjaautolla kartta. Tie hukassa kyseessä Kannelmäki alue ,,,,,,,,väkivalta joukko kerjäläiset

    Äänestä

Tämä yksi jaksaa näitä samoja aloituksia. Olisikohan tuhannes?

Mitä jos oikeasti hankkisit elämän?

Äänestä
  • Ikkunan ja korvausilmaventtiilien valmistajat ja niiden alojen myyntimiehet nousivat jälleen barrikaadeille.
    Ikkunaan asennettava "raitisilmaventtiili" ja sen monista haittatekijöistä ei saisi keskustella julkisesti. Katujen varsilla asuvat, tietävät kyseisen venttiilin haittatekijöistä ja sisäilmaa pilaavista ominaisuuksista.

    Äänestä

  • kärpässuodatin kirjoitti:

    Ikkunan ja korvausilmaventtiilien valmistajat ja niiden alojen myyntimiehet nousivat jälleen barrikaadeille.
    Ikkunaan asennettava "raitisilmaventtiili" ja sen monista haittatekijöistä ei saisi keskustella julkisesti. Katujen varsilla asuvat, tietävät kyseisen venttiilin haittatekijöistä ja sisäilmaa pilaavista ominaisuuksista.

    Niin. Tietenkin täällä kaikki ovat ikkunoiden valmistajia, tai myyntimiehiä. Onneksi jaksat aloitella näitä aloituksia ja kirjoitella tuhansia viestejä, että ihmisten silmät avautuvat suurelle totuudelle.

    Rakokarmiventtiilit ovat ikkunoidenvalmistajien salaliitto ihmisten terveyden tuhoamiseksi. Tulevat yön pimeinä tunteina asentamaan lupia kyselemättä uudet ikkunat joissa rakokarmiventtiilit ihmisten taloihin kun asukkaat eivät huomaa

    Tai mitä jos vain ostaisit itsellesi elämän? Ei tosin ole onnistunut tähän mennessäkään, niin etköhän jatka näitä aloituksiasi ja viestien kirjoittelua jatkossakin.

    Äänestä

  • kärpässuodatin kirjoitti:

    Ikkunan ja korvausilmaventtiilien valmistajat ja niiden alojen myyntimiehet nousivat jälleen barrikaadeille.
    Ikkunaan asennettava "raitisilmaventtiili" ja sen monista haittatekijöistä ei saisi keskustella julkisesti. Katujen varsilla asuvat, tietävät kyseisen venttiilin haittatekijöistä ja sisäilmaa pilaavista ominaisuuksista.

    Meillä vaihdettiin vuosia siten 50 vuotta vanhat ikkunat uusiin. Uusissa on näitä kehuttuja "raitisilmaventtiiliä", joissa kyllä on paperisuodatin. Mitä tilattaessa kuka ei tajunnut on, että eihän yksi neljäkymmentäsenttinen venttiili riittää kuuden metrin levyselle huoneelle, jossa on silläpuolella ikkunoita 3,5 metrin levydellä. Tulos on kapea, kylmä ilmavirta joka hakeutuu lähempään ilmanpoistoventtiiliin. Siihen ei autaa muuta kuin venttiili teipillä kiinni, jolloin korvausilma tule jotenkin tasaiseti patterin yläpuolella eikä aiheuttaa vedontunne. Mistä siis maksettiin?

    Äänestä

  • kärpässuodatin kirjoitti:

    Ikkunan ja korvausilmaventtiilien valmistajat ja niiden alojen myyntimiehet nousivat jälleen barrikaadeille.
    Ikkunaan asennettava "raitisilmaventtiili" ja sen monista haittatekijöistä ei saisi keskustella julkisesti. Katujen varsilla asuvat, tietävät kyseisen venttiilin haittatekijöistä ja sisäilmaa pilaavista ominaisuuksista.

    Suun kautta elimistöön myrkkyä millä konstilla tälläistä saadaan aikaiseksi. Vahva asunto rikollisuus tahallista

    Äänestä

  • nykytekniikka_vihaava kirjoitti:

    Meillä vaihdettiin vuosia siten 50 vuotta vanhat ikkunat uusiin. Uusissa on näitä kehuttuja "raitisilmaventtiiliä", joissa kyllä on paperisuodatin. Mitä tilattaessa kuka ei tajunnut on, että eihän yksi neljäkymmentäsenttinen venttiili riittää kuuden metrin levyselle huoneelle, jossa on silläpuolella ikkunoita 3,5 metrin levydellä. Tulos on kapea, kylmä ilmavirta joka hakeutuu lähempään ilmanpoistoventtiiliin. Siihen ei autaa muuta kuin venttiili teipillä kiinni, jolloin korvausilma tule jotenkin tasaiseti patterin yläpuolella eikä aiheuttaa vedontunne. Mistä siis maksettiin?

    > Mistä siis maksettiin?

    Sitä saa, mitä tilaa. Halusitta halvan ja huonon (koska mitään muita vaatimuksia kuin mahdollisimman halpa hinta ei ollut). Saitte halvan ja huonon.

    Äänestä

  • Sulla ei ole kotielämää elä määräile ketään

    Äänestä

Eikös noihin raitisilmaventtiileihin voi virittää jonkun Filtretenpalasen?

Ilmanvaihtokoneissa olevat F7-ym. suodattimet ovat likaantumissuojia. Laitoin kokeeksi Filtreteä tuollaisen paperisen perään ja meni Filtrete pikimustaksi. Paperissa ei näkynyt merkittävää likaantumista.

Äänestä

Kesäkuussa jaettiin kotitalouksille tietoja kansantaudeista.
Yksi pääaiheita oli: SISÄILMALLA monia vaikutuksia ihmisen terveyteen.
KANSANTAUDIT.fi

Äänestä

EK:n asiantuntijalääkäri J.S mukaan yrityksen toimialasta riippuen hengitystiesairauksien aiheuttamia sairauspoissaoloista on noin viidesosa kaikista poisssaoloista.
Kaikki asiat huomioiden yhden sairauspoissaolopäivän hintahaarukka on työnantajalle karkeasti 100 - 500 euroa ja keskimäärin 350 euroa.
Kustannuksissa ei ole huomioitu tuottavuuden menetykset, eikä potilaalle aiheutuneet henkilökohtaiset kustannukset.

Äänestä

Teet asunnossa mitä teet. Huolehdi että huonetilaan tulee aina suodattimen kautta raitista korvausilmaa. Tarkista myös että huonetilasta poistuu hallitusti ilmaa ja huonekosteutta.

Äänestä
  • Joo, on kerrostalossa tehokas ilmanvaihto, kun pakkasilla ilman suht.kosteus laskee 10 prosenttiin.

    Onko se siten järkevä ja terveellistä?

    Äänestä

  • vihainen_asukas kirjoitti:

    Joo, on kerrostalossa tehokas ilmanvaihto, kun pakkasilla ilman suht.kosteus laskee 10 prosenttiin.

    Onko se siten järkevä ja terveellistä?

    Kokeile pestä itsesi, laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä, kuten normaalit ihmiset.

    Äänestä

  • Tikitaalisesti. Myrkkyä sisään. Miksi. Onko. Asuminen tälläistä.

    Äänestä

Sisäilma monesti tuhoaa terveyden.
Jos ryhtyy tutkimaan työpaikan sisäilmaa saa potkut, ainakin kunnalta. Huono kiinteistönhoito paljastuisi tutkimuksessa ja joku olisi pienessä vaarassa joutua vastuuseen.

Ollaankin ryhtymässä siedättämään ihmisiä homeella. Nyt sitten tutkimuksin varmaan etsitään ongelmaton asunto, johon laitetaan hieman hometta ja näin siedätetään asukkaita hometta vähitellen lisäten.

Ai ai, kun tulee hyvä! http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/13/tan-kans-vaan-elettava-kanarialinnut-dokumentin-paahenkiloilla-toivoakin

Äänestä

Puolet kosteus ja sisäilman huonosta laadusta johtuu puutteellisesta ilmanvaihdosta.
Osa ongelmista johtuu suodattamattoman ulkoilman pääsystä huonetilaan ja venttiiilin aiheuttamat kylmät ilmavirtaukset suoraan oleskelutilaan. Veto.
Yli 80 % kerrostalojen asukkaista kärsii huonosta ilmanvaihdosta ja sisäilman laadusta. Vastuujakotaulukon mukaan ilmanvaihto kuuluu taloyhtiölle.

Äänestä
  • Kustannukset tulevat asuntojen omistajille 100%.

    Yhtiökokouksessa voi ihastella tilannetta kuinka moni on halukas investoimaan parempaan ilmanvaihtoon.

    Äänestä

  • Vastuunjaon mukaan tärkeimmät ilmanvaihdon toimivuuteen ja siten sisäilman laatuun vaikuttavat asiat ovat asukkaan vastuulla: pitää venttiilit auki ja puhtaina sekä koneellisessa tulo/poistoilmanvaihdossa lisäksi vaihtaa/puhdistaa suodattimet. Eli on muistettava, viitsittävä ja osattava tehdä tietyt toimenpiteet muutaman kerran vuodessa.

    Taloyhtiölle tai ok-talon omistajalle kuuluu tietysti IV-laitteistot, kanavistot ja niiden perussäädöt, mutta ne eivät pitemmän päälle toimi oikein, jos asukas ei hoida omaa osuuttaan.

    Äänestä

  • Riippuu siitä minkä ikäisessä talossa asuu. Uusimmissa koneellinen tulo-ja poistoilma. Laki on määrännyt senkin miten paljon ilman pitää vaihtua taloissa nykyään. Sukat pyörii välillä jaloissa. Ihminen käyttää hengitysilmaa vuorokaudessa reilut 100 kuutiota. 80 m2 asunnossa on n. 200 kuutiota ilmaa. Ei sitä nyt ihan hirveesti tarvisi tuulettaa. Tuloilmassa myös suodatin, joka välttämättä ei poista pienhiukkasia. Tätä se kaupunkiasuminen teettää. Mitä enemmän liikennettä lähistöllä, sen enemmän pölyä ym. Nykyään vielä vastuutkin siirretään toisille lain avulla. Omakotitalon huippuimuri vaihtaa teoriassa parin tunnin käytöllä koko talon sisäilman. Ja onhan uudemmissa ok-taloissa myös koneellinen ilmanvaihto. Homeitiöitä on kaikkialla hengitysilmassa joten jonkin verran kaikki sietää sitä. Tupakoitsijoiden on turha valittaa yhtään huonosta ilmasta. Kaikki nuhaoireet ei johdu huonosta sisäilmasta.

    Äänestä

Osassa kerrostaloja ei ole tuloilmaventtiilejä. Osassa tuloilmaventtiileistä ei ole, eikä voi asentaa suodattimia. Ikkunan korvausilmaventtiiliin ei voi asentaa pienhiukkas-suodatinta jne.

Äänestä
  • Korvausilman hallitun sisäänvirtauksen puuttuminen on todellinen ongelma useassa vanhemmassa talossa. Pikaratkaisuna on ikkunan tiivisteraot ja kunnollisena ratkaisuna korvausilmaventtiilit.

    Suodattimet ovat täysin toisarvoinen asia ja useimmiten tuovat enemmän haittaa kuin hyötyä koska asukkaat eivät osaa tai viitsi vaihtaa ja/tai puhdistaa niitä muutaman kerran vuodessa.

    Äänestä

Suomalaista kiinteistöhuoltoa. Kunhan jotain sinnepäin. Maksaa liikaa, asukkaat eivät osaa eivätkä tee mitään ja kyseessä on vaaaaiiiin asukkaat.

Äänestä
  • Lämmöntalteenottolaite pitäisi määrätä pakolliseksi. Sisäilma raikastui "satakertaa" paremmaksi kuin painovoimaisen aikana. Nyt vaikka olet viikon pois ja menet kotiin, ilma on kuin morsian. Ei ääntä, ei meteliä, muuta kun isolla numerolla, ykkös ja kakkosasennossa ei kuule yhtikäs mitään ääntä.
    Loppui nuha ja yskimiset siihen paikkaan.

    Äänestä

  • Raitistailmaasisään kirjoitti:

    Lämmöntalteenottolaite pitäisi määrätä pakolliseksi. Sisäilma raikastui "satakertaa" paremmaksi kuin painovoimaisen aikana. Nyt vaikka olet viikon pois ja menet kotiin, ilma on kuin morsian. Ei ääntä, ei meteliä, muuta kun isolla numerolla, ykkös ja kakkosasennossa ei kuule yhtikäs mitään ääntä.
    Loppui nuha ja yskimiset siihen paikkaan.

    Kellä on 4000€ ylimääräistä ? 10min päivittäinen läpiveto ajaa saman asian.

    Äänestä

10 min päivittäin on kyyllä täydellistä luulotietoa.
Luulotiedot ja saiturit aiheuttavat maassamme eniten huonoja sisäilmalaatuja ja hengitystiesairaita.
Voi teitä tietämättömiä ja ajattelemattomia.

Äänestä

Onhan sitä paljon kalliimpiakin remontteja kuin ilmanvaihdon modernisointi. Kun asiaa ajattelee terveyden ja asumisviihtyvyyden kannalta on kyseessä hyvä investointi.

Äänestä

Alasta jotain tietävänä: rakoventtiiliin ei parane mitään "naapurin mummot" suodattavaa tiheämpää asentaa eikä sitä suodatinta siihen tiiviiksi saisikaan. Näistä viiruista ei nimittäin muutenkaan tule tarpeeksi happea 2 hengen makkariin. Painehäviötä ei todellakaan ole syytä lisätä.

Äänestä

Mistä johtuu että kerrostaloasunnon kosteus laskenut 22 kauhea veto ,taloon tehty julkisivuremontti?

Äänestä
  • Teillä ei ole aiemmin ollut minkäänlaista ilmanvaihtoa, mutta nyt on. Kaikki kosteus on jäänyt kämppään eikä ole tuulettunut minnekään. Onko termostaatteja venttilleissä?

    " – Valikoimassa on venttiilejä, jotka termostaatin vaikutuksesta menevät pienemmäksi, kun ulkona on kylmää. Lisäksi kylmää ilmaa voidaan pystyä suuntaamaan ylöspäin, jolloin se ehtii alas tullessaan ainakin hieman lämmetä. Vedon käydessä hyvin vaikeaksi voi ratkaisu löytyä lämmitettävistä tuloilmaventtiileistä, jotka myös suodattavat ulkoa otettavan korvausilman. Yhtenä vaihtoehtona on patterin taakse asetettava venttiili, jossa patterin lämmöllä lämmitetään tuloilmaa."

    http://www.kiinteistoposti.fi/artikkelit/ilmanvaihto-toimii-kun-et-tuki-korvausilmaventtiilia/

    Äänestä

Huono sisäilma aiheuttaa yli 1000 ennenaikaista kuolemaa vuodessa.
Siinä joukossa on ollut erittäin monta henkilöä, jotka ovat väheksyneet ilmanvaihdon tarpeellisuutta ja puhtaan huoneilman tarpeellisuutta.
Melkein miljoona ihmistä altistuu huonon sisäilman aiheuttamille hengitystiesairauksille.
Kun hengitystiesairaus, astma, allergia on iskenyt on aivan turha valittaa.
Siitä vain rajaamaan omaa elämistä ja lääkkeitä popsimaan.

Vain pienhiukkas-suodatin ja riittävä määrä korvausilmaa mahdollistaa puhtaan ja raikkaan huoneilman.

Äänestä
  • että tuollaista sepittelit tällä kertaa päästäsi

    Äänestä

Samassa kerrostalossa huoiden kosteus voi vahdella 20-40 kerrokssta riippuen.Kova veto aunnoissa joissa myös alhainen kosteus.Asunoissalämpö 23-26 asteeseen,viileemmäksi e saa

Äänestä

Vuosien vuosien kotipismes kuinka on mahdollista. Etänä pakokaasut. Rikki. Yn yn yn,,,,,,,,, elimistöön miten toiminta toteutetaan näkyvästi

Äänestä
  • Sossunelätit joutaakin kuolemaan aiemmin pois. Kuten tekevätkin. Tosin pääsyynä se, että vähän varat käytetään mieluiten tupakkaan, päihteisiin ja roskaruokaan. Nimenomaan tässä järjestyksessä.

    Äänestä

Kannelmäki linjaauto väkivalta sakki lietjojat veliverkkoset Kulkekaa omaa reittiä ne kerjäläiset lopettakaa linjaauto kierätys

Äänestä

Asunto rikollisuus asunnossa kauhea haju russit kiinalaiset,,,,,,,,,painukaa kotinaahanne

Äänestä

Linjaautot perässä. Taksit moinen väkivalta. Joukko ,sumutin joukko alue Kannelmäki mustalla mahdolisesti gauskaa

Äänestä
  • Päihteiden käyttö auttaa unohtamaan arjen murheet Kannelmäessäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huonoilma kirjoitti:

Raikas, puhdas ja miellyttävä sisäilma vedottomasti on suurilta osiltaan ratkaisematta olemassa olevissa kiinteistöissä.
Ikkunaan asennettavaa venttiiliä sanotaan leikillisesti raitisilmaventtiiliksi.

Etenkin katukuilujen varsilla olevissa asunnoissa ilmanlaatu vain heikkenee,
kun kyseiseen venttiiliin voidaan asentaaa vain kärpäsiä suodattava suodatin.
Tuloilmamäärien lisääntyessä sisätiloihin tulee minkertainen määrä ulkoilman saasteita. Pakokaasujen, siitepölyjen ja etenkin pienhiukkasten suodattamiseen tarvitaan todella tiheä pienhiukkas-suodatin.
Lisäksi ikkunaan asennettu venttiili laskee huoneen lämpötilaa ja aiheuttaa vedon tunnetta.
Puuttuva korvausilmaventtiili tai ikkunaan asennettu venttiili heikentää poikkeuksetta sisäilman laatua.
Ikkunoidenn valmistus ja ilmanvaihdon ratkaisut ovat kahden eri ammattikunnan osaamisalueita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu