Itävalta kriminalisoi rekisteritunnuksia

VIIHDEUUTISET Itävalta kamppailee kansallissosialismia vastaan entistä tarmokkaammin. Maassa kielletään lailla sellaiset autojen rekisterinumerot, joiden voidaan tulkita viittaavan kansallissosialismiin.

Jo 80-luvulla, kun rekisterinumeron valitseminen tuli mahdolliseksi, Itävalta kielsi joitain kansallissosialismiin viittaavia numero- tai kirjainyhdistelmiä. Tuolloin kieltolistalle pääsivät esimerkiksi NS ja HJ, joiden katsotaan viittaavan kansallissosialismiin tai nuorisojärjestö Hitler-Jugendiin.

Uusi kieltolista on huomattavasti aiempaa kattavampi, sillä siihen sisältyy yli kolmekymmentä ”epäilyttävää” kirjain- ja numeroyhdistelmää. Esimerkiksi yhdistelmät 88, BH, 1919, FG ja 18 ovat jatkossa laittomia. Kiellettyjen rekisterikilpien listan on laatinut ”fasismin vastainen” MKÖ-komitea.

Itävallan liikenneministeriön mukaan kiellettyjen listalla pitäisi nyt olla kaikki mahdolliset epäilyttävät kirjainyhdistelmät. Ministeri Alois Stögerin mukaan lainmuutoksen tavoitteena on kitkeä maasta kaikki mahdollinen fasismi. ”Mitä tulee tähän aihepiiriin, mikään ei ole liian vähäpätöistä”, Stöger sanoo lehdistötiedotteessa.

Itävalta on tunnettu tiukasta sananvapauslainsäädännöstään. Maksimirangaistus kansallissosialistisen ideologian uudelleenelvyttämisestä ja holokaustin kiistämisestä on 20 vuotta ehdotonta vankeutta.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Iltalehti

Aiheeseen liittyen:

http://www.patriootti.com/puolitoista-vuotta-vankeutta-poliittisista-facebook-kuvista/

http://www.patriootti.com/korkein-oikeus-alensi-itavaltalaismiehen-tuomiota/

http://www.patriootti.com/itavalta-kriminalisoi-kansallissosialismiin-viittaavia-rekisteritunnuksia/
1971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Väärä palsta - täällä keskustellaan matkailusta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

201 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu