Miksi "man-made"-ilmaston muutosta saa kritisoida

Ensinnäkin, ihmiset ovat poranneet ja jonkin aikaa vielä poraavat (kunnes loppuu) öljyä ja kivihiiltä luokkaa muutama sata vuotta.
Se on Maan aika-skaalalla niin mitätön jakso, että se menee Auringon tunteenpurkauksien virhemarginaaliin.

Toiseksi, metaani, vesihöyry ja muut ilman molekyylit aiheuttavat samanlaista lämmön absorbointia, kuin CO2. Miten olisi jos valtamerien veden haihtumiselle asetettaisiin uusi vero?

Kolmanneksi, jos olemme saaneet (parin sadan vuoden aikana tässä miljardien saatossa) yhden mittauspisteen ja jopa sen ensimmäisen derivaatan, niin voiko koko potenssisarjan indusoida näistä? Ei voi!

Ihmisille on kai tullut jonkinlainen kollektiivinen syyllisyyden tunto.
Ja se menee väärään suuntaan! Mutta joo, ehkä hengittämisen vähentäminen on meille samaa, kuin uskovaisille Jeesuksen anteeksianto kaikista synneistä.
1874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Toisaalta on ilmasto viimeisen kahdeksantuhannen vuoden ajan tullut hiljalleen viileämmäksi ja mentäessä kauemmas ajassa taaksepäin on lämpimiä kausia aina seurannut CO₂:n lisääntyminen parinkin sadan vuoden viipeellä.

Nyt tapahtuu juuri päinvastoin, ja hyvin nopeasti. Mikä tämän lämpenemisen aiheuttaa ilman selvää historiallisista lähteistä olevaa selvää syytä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Olemmeko me ihmiset vaikuttaneet ilmastoon jo 8000 vuotta?

    Äänestä

  • tractor kirjoitti:

    Olemmeko me ihmiset vaikuttaneet ilmastoon jo 8000 vuotta?

    Emme globaalisti havaittavasti kuin vasta vajaat sata vuotta.

    Voimme myös esittää hypoteesin, että ihminen _ei_ vaikuta globaaliin ilmastoon havaittavasti. Sitten jätetään klimatologialle kysymys mitä on tapahtunut viimeisen sadan vuoden aikana sellaista, että hidas globaalin ilmaston kylmeneminen on muuttunut hyvin nopeaksi lämpenemiseksi? Miksi Maan esihistoriassa ilmakehän hiilidioksidimäärän kasvu on seurannut lämpenemistä, kun nykyään hiilidioksidimäärän kasvu edeltää lämpenemistä? Mikä on muuttunut?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Se on täsmälleen pointtini. Olemme vaikuttaneet ilmastoon sata vuotta. En voi uskoa, että se sata vuotta on suurempi, kuin Auringon vaikutus.

    Äänestä

  • Mitä ihmettä se kolli taas selittää? Viimeisen 160 vuoden aikana on havaittavissa n. vajaan puolen asteen muutos ilmaston lämmössä. Ei ole mitää kiihtyvyyttä havaittavissa, mitä ei olisi ollut ennekin. Mitään "ihmisperäistä" tähän ei kannata sotkea, varsinkaan, kun siitä ei ole mitään näyttöä, paitsi ne uskonnolliset julistukset, joita ei ole pystytty todeksi osoittamaan.

    Äänestä

  • voi_reppanaa kirjoitti:

    Mitä ihmettä se kolli taas selittää? Viimeisen 160 vuoden aikana on havaittavissa n. vajaan puolen asteen muutos ilmaston lämmössä. Ei ole mitää kiihtyvyyttä havaittavissa, mitä ei olisi ollut ennekin. Mitään "ihmisperäistä" tähän ei kannata sotkea, varsinkaan, kun siitä ei ole mitään näyttöä, paitsi ne uskonnolliset julistukset, joita ei ole pystytty todeksi osoittamaan.

    Ilmasto on lämmennyt viimeisen 160 vuoden aikana globaalisti noin yhden asteen ja meillä Suomessa noin kaksi astetta. Tämä lämpeneminen on suurimmaksi osaksi ihmiskunnan hiilidioksiditupruttelujen aiheuttamaa. Eikä tuo loputon lapsellisuutesi ja valehtelusi muuta näitä faktoja yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • huoohhhhhhhhhhhh kirjoitti:

    Ei ole.

    Äänestä

  • höpö_höpö kirjoitti:

    Ei ole.

    Melkoisen vähissä on denialistihäirikön argumentit, jäljellä enää pelkkä lapsellisuus.

    Äänestä

  • huoohhhhhhhhhhhh kirjoitti:

    Ilmasto on lämmennyt viimeisen 160 vuoden aikana globaalisti noin yhden asteen ja meillä Suomessa noin kaksi astetta. Tämä lämpeneminen on suurimmaksi osaksi ihmiskunnan hiilidioksiditupruttelujen aiheuttamaa. Eikä tuo loputon lapsellisuutesi ja valehtelusi muuta näitä faktoja yhtään mihinkään.

    Ja muistaakseni Hämeessä lämmennyt yli kaksi astetta. Näin siis maailman johtavimman tieteen mukaan.

    Äänestä

  • PetskuTattis kirjoitti:

    Ja muistaakseni Hämeessä lämmennyt yli kaksi astetta. Näin siis maailman johtavimman tieteen mukaan.

    hohheli on kyllä lämmennyt jo useamman asteen.

    Äänestä

Tieteen laskelmien mukaan ihmisen CO2-pöllyttely on aiheutanut 1.8 W/m2 olevan epätasapainon eli säteilypakotteen Telluksen tehotaseeseen.

Epätasapinon korjaamiseksi avaruuteen karkaavan infrapunasäteilyn teho tulee vastaavasti nousemaan. Tuo teho on nykyään noin 235 W/m2. Se kasvaa, kun lämpötilaa hieman nousee. Noin 0.5 C verran. Tällöin epätasapaino poistuu.

Äänestä
  • Mutta päästely jatkuu, kunnes fossiilipolttoaineet on poltettu. Siitä seuraa vielä toinen 0.5 C lämpötilanousu.

    Äänestä

  • Näillä mennään. Ilmiön kieltäminen on tieteen vastaista fundamentalismia ja suuremmilla tai pienemmillä lämpötilamuutoksilla spekuloiminen on pelkkää arvailua.

    Äänestä

Eihän tuota globaalia lämpenemistä olla mitattu kuin kolmisenkymmentä vuotta (satelliitista). Ennen tätä mittauslaitokset sijaitsivat kaupungeissa joissa on vähän lämpimämpää... siitä se mittausvirhe tulee. Tämä on tieteellinen fakta.

Tuosta ei voi kylläkään päätellä mitään. Sekin on fakta.

MUTTA, nuo kaksi eivät poista sitä mahdollisuutta että ilmasto mahdollisesti lämpenee ihmisen ansiosta. TÄMÄ mahdollisuus on mahdollistanut lisäverotuksen jne. Siitä tässä on kyse.

Äänestä
  • Yllä olevan linkin kuvassa näkyvä lämpeneminen selittyy auringon sykleillä ja CO2-pitoisuuden nousulla. CO2-vaikutus alkaa tuntua tuolta 60-luvulta.

    Auringon syklit eivät yksin riitä selittämään havaintoja. Onko tiedossa muita syitä kuin CO2.

    Äänestä

  • 4353636 kirjoitti:

    Yllä olevan linkin kuvassa näkyvä lämpeneminen selittyy auringon sykleillä ja CO2-pitoisuuden nousulla. CO2-vaikutus alkaa tuntua tuolta 60-luvulta.

    Auringon syklit eivät yksin riitä selittämään havaintoja. Onko tiedossa muita syitä kuin CO2.

    Milank....hahahahaha

    Äänestä

Väestömäärän kasvu pitää huolen siitä, että CO2-päästöt eivät ainakaan vähene. Nyt ne ovat noin 30 Gt vuodessa, muistaakseni.

Päästöt vähenevät vasta sitten, kun fossiilipolttoaineet alkavat loppua. Mutta silloin edessä onkin iso maailmanlaajuinen elintason ja hyvinvoinnin romahdus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tractor kirjoitti:

Ensinnäkin, ihmiset ovat poranneet ja jonkin aikaa vielä poraavat (kunnes loppuu) öljyä ja kivihiiltä luokkaa muutama sata vuotta.
Se on Maan aika-skaalalla niin mitätön jakso, että se menee Auringon tunteenpurkauksien virhemarginaaliin.

Toiseksi, metaani, vesihöyry ja muut ilman molekyylit aiheuttavat samanlaista lämmön absorbointia, kuin CO2. Miten olisi jos valtamerien veden haihtumiselle asetettaisiin uusi vero?

Kolmanneksi, jos olemme saaneet (parin sadan vuoden aikana tässä miljardien saatossa) yhden mittauspisteen ja jopa sen ensimmäisen derivaatan, niin voiko koko potenssisarjan indusoida näistä? Ei voi!

Ihmisille on kai tullut jonkinlainen kollektiivinen syyllisyyden tunto.
Ja se menee väärään suuntaan! Mutta joo, ehkä hengittämisen vähentäminen on meille samaa, kuin uskovaisille Jeesuksen anteeksianto kaikista synneistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu