MIKÄ TAHANSA ETU, SILLE LÖYTYY AINA KÄYTTÄJÄ

KUKAS SEOLI SOPIMASSA ESPANJAN TAI PORTUGALIN VEROVAPAUDESTA?
Se oli 70-luvulla, jolloin asiasta oli päättämässä SDP.
Ja nyt kun joku sitä käytää, SDP:n taholla nuosee suuri häly.
Espnajan ja Portugalin verohelpotukset ovat epäoikeidenmukaisia, sillä ne koskevat vain yksityisellä sektorilla tyätä theneitä, ei kaikkia.
SDP on ollut muutenkin edistämäss epäoikeudenmukaisuutta Suomessa luomalla veroprogression, joten kaikista verotulioista Suomessa vastaa vain 30% vestöstä muiden ollessa vapaamatkustajia.
Kaikenlaisia etuja on luotu, joille kyttäjiä on jo niin paljon, ettei valtio pysty niitä ilman vekaa rahoittamaan. Ne lisäävät joutenoloa, mutta jarruttavat yrittämistä
ja rankaisevat opiskelua.

KUMMA ETTEI VEROVAPAA SOPIMUSTA VOI VAIN YKSIPUOLISESTI IRTISANOA, VAAN NEUVOTTELUJA KÄYDÄÄN VIOSIKAUSIA. PORTUGALIN KANSSA NE ALKOIVAT JO 2013 JA NYT ON VUOSI 2015.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


mauriolavi kirjoitti:

KUKAS SEOLI SOPIMASSA ESPANJAN TAI PORTUGALIN VEROVAPAUDESTA?
Se oli 70-luvulla, jolloin asiasta oli päättämässä SDP.
Ja nyt kun joku sitä käytää, SDP:n taholla nuosee suuri häly.
Espnajan ja Portugalin verohelpotukset ovat epäoikeidenmukaisia, sillä ne koskevat vain yksityisellä sektorilla tyätä theneitä, ei kaikkia.
SDP on ollut muutenkin edistämäss epäoikeudenmukaisuutta Suomessa luomalla veroprogression, joten kaikista verotulioista Suomessa vastaa vain 30% vestöstä muiden ollessa vapaamatkustajia.
Kaikenlaisia etuja on luotu, joille kyttäjiä on jo niin paljon, ettei valtio pysty niitä ilman vekaa rahoittamaan. Ne lisäävät joutenoloa, mutta jarruttavat yrittämistä
ja rankaisevat opiskelua.

KUMMA ETTEI VEROVAPAA SOPIMUSTA VOI VAIN YKSIPUOLISESTI IRTISANOA, VAAN NEUVOTTELUJA KÄYDÄÄN VIOSIKAUSIA. PORTUGALIN KANSSA NE ALKOIVAT JO 2013 JA NYT ON VUOSI 2015.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu