Haluaisin kuulla teidän muiden ujojen kokemuksia ja miten on kartoittanut ujouttaan sosiaalisten tilanteiden myötä. Siinä toivossa että saisin jotenkin rohkeutta tilanteeseeni.
Itse olen 21v nainen ja lisäksi että olen ujo ja hiljainen niin mulla on myös tosi huono itsetunto ja ahdistusta jota ilmenee erityisesti sosiaalisissa tilanteissa ja joka rajoittaa sosiaalista elämääni todella pahasti.
Olen nyt ollut puolitoista vuotta samassa työpaikassa enkä ole kovin hirveästi tullut tutuksi kenenkään kanssa työn parissa enkä sen ulkopuolella. Vain koska pelkään ahdistuneisuutta, punastumista ja sitä mitä minusta sen jälkeen ajatellaan ja että en ole tarpeeksi jotain..
Se myös harmittaa kun kukaan ei ole pyytänyt kahvillekaan (työpaikallani enemmistö miehiä) tai ottanut mitään kontaktia facebookissa vaikka olen huomannut että jotkut ovat olleet jollakin tapaa kiinnostuneita kun ovat vinkkailleet silmää ja muuten flirttailleet. Tai sitten olen vain luullut liikoja. Jos olen oikeasti vastenmielinen ja mulle hymyillään ja tervehditään vain ollakseen ystävällisiä.
Olisi ihana päästä elämässä vihdoin oikeasti johonkin "uudelle tasolle" eikä aina vain unelmoida ja haaveilla niin että elämä junnaa paikallaan. Mutta olen kuin yksinäinen kala kuivalla maalla. :(
Itse olen 21v nainen ja lisäksi että olen ujo ja hiljainen niin mulla on myös tosi huono itsetunto ja ahdistusta jota ilmenee erityisesti sosiaalisissa tilanteissa ja joka rajoittaa sosiaalista elämääni todella pahasti.
Olen nyt ollut puolitoista vuotta samassa työpaikassa enkä ole kovin hirveästi tullut tutuksi kenenkään kanssa työn parissa enkä sen ulkopuolella. Vain koska pelkään ahdistuneisuutta, punastumista ja sitä mitä minusta sen jälkeen ajatellaan ja että en ole tarpeeksi jotain..
Se myös harmittaa kun kukaan ei ole pyytänyt kahvillekaan (työpaikallani enemmistö miehiä) tai ottanut mitään kontaktia facebookissa vaikka olen huomannut että jotkut ovat olleet jollakin tapaa kiinnostuneita kun ovat vinkkailleet silmää ja muuten flirttailleet. Tai sitten olen vain luullut liikoja. Jos olen oikeasti vastenmielinen ja mulle hymyillään ja tervehditään vain ollakseen ystävällisiä.
Olisi ihana päästä elämässä vihdoin oikeasti johonkin "uudelle tasolle" eikä aina vain unelmoida ja haaveilla niin että elämä junnaa paikallaan. Mutta olen kuin yksinäinen kala kuivalla maalla. :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei,
Punastuvatko perseposkesi myös? Läiskytellessä?
Olet todella onnekas, sillä nyt on Suomeenkin rantautunut seksuaalikontriktio-terapia avaamaan aukot.
Tervetuloa vastaanotolle - ensimmäinen kondomi on ilmainen!
Oletko mistä päin Suomea?
Itse koen olevani luonteeltani ujo mikä näkyy siinä, että en oikein uskalla ottaa kontaktia ensin. Olin todella epävarma itsestäni ja kehostani joitakin vuosia sitten. Siihen päälle myös huono itsetunto, mutta liikunnan ja urheilun kautta sitä sai voitettua joitakin osapuolia.
Nykyään tulee liikuntaa harrastettua jo lähes päivittäin ja itsevarmuus kasvaa pikkuhiljaa, mutta olen todella huono näkemään sen, ollaanko minusta kiinnostuneita vai ollaanko minulle vain ystävällisiä. Pitkiä katseita tulee naisilta aina silloin tällöin kaupassa ja lenkillä, mutta vieläkin kuitenkin vaivaa se pieni epävarmuuden kummitus takaraivossa.
On tässä lähistöllä muutamakin kiinnosta nainen, mutta en ujoudeltani vain yksinkertaisesti kehtaa tehdä aloitetta ja kuten sinä, minäkin punastelen todella helposti.
Työpaikalla on helppo olla sosiaalinen ja usein tykkäänkin rupatella työkavereiden kanssa, mutta ei heistä ole kuitenkaan saanut varsinaisia "kavereita".
PANE