Joka tuomittiin taposta 9 vuoden tuomioon Lahden alueella -80 luvulla.
Väitti olevansa syytön tekoon.
Lusi Vaasassa -90 luvulla loppuun tuomionsa.
Väitti olevansa syytön tekoon.
Lusi Vaasassa -90 luvulla loppuun tuomionsa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mistäpäin tämä Eki on lähtöisin?
Kai soon hollolasta.
Eki, kyllä omakehu haisee! Ei sua kukaan kehuskele tuohontyyliin viisaaksi mieheksi.
Eki on kuollut. Oli Kärkölän Järvelästä kotoisin, löytyi paikallisen uimarannasta hukkuneena, Valkjärvestä. Sen verran matalaa ettei vahingossa siihen kyllä vaatteet päällä huku. Vuotta en muista, mutta ainakin 10 v sitten.
Oltiin armeijassa Ekin kanssa Hyrylässä. Enpä olisi uskonut että hänen elämänsä lähtee väärille poluille. Omat valinnat ovat tärkeitä nuorena. Helposti joutuu vääriin porukoihin ja se vie mennessään.