Uusi isku harhaisen Ellen Whiten ohimoon.

Jälleen uusi isku Ellen Whiten ohimoon ja Raamatun höpinöihin. "Kukaan ei saa ostaa eikä myydä." Sunnuntainakin kaupat voivat olla jatkossa auki milloin liikkeenharjoittajan mieli tekee ja Paavilla ei siinä ruletissa ole nokan koputtamista, eikä siihen tarvita mitään merkkiä otsaan tai käteen:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hallitus-suunnittelee-hurjia-muutoksia-kaupankayntiin/5280228
651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuo huono kehitys on ollut jokaisen tavallisen ihmisen havaittavissa jo vuosikymmeniä. En käsitä, kuinka adventistit voivat aina vain uskotella laumoilleen paavin ja Usa:n presidentin sunnuntailakeja. Sunnuntailakeja kai kovastikin odottelevat, kun paavi ja Obama tapaavat syyskuussa.

Äänestä
  • Raamatun sana ei muutu eikä petä.

    Äänestä

Älä hättäile kaikki aikanaan !

Äänestä

Pitää sitä kauppojen aukioloaikaa kokeilla tässä taloudellisessa tilanteessa ja että saadaan halpatyöläisiä kassoille. Siksi tarvitaan yhteiskuntasopimusta pienipalkkalaisia varten. Talous ei tule paranemaan ja sunnuntai rajoitukset tulee aikananaan kunhan tässä kuoppaa kohti ensiksi mennään.

Äänestä
  • Ellen G.Whiten profetiat eivät ole koskaan olleet varmempia kuin juuri nyt ja yhä vahvistuvat tulevina päivinä.

    Äänestä

Tuotakin tempausta vihollinen käyttää hyväkseen, pyrkii saamaan sympatiat sunnuntaitekopyhän puolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Adventtiairut kirjoitti:

Jälleen uusi isku Ellen Whiten ohimoon ja Raamatun höpinöihin. "Kukaan ei saa ostaa eikä myydä." Sunnuntainakin kaupat voivat olla jatkossa auki milloin liikkeenharjoittajan mieli tekee ja Paavilla ei siinä ruletissa ole nokan koputtamista, eikä siihen tarvita mitään merkkiä otsaan tai käteen:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hallitus-suunnittelee-hurjia-muutoksia-kaupankayntiin/5280228

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu