Alan vaihto/Uusi korkeakoulututkinto

Valmistuin kaksi vuotta sitten IT-tradenomiksi, ja olen siitä saakka etsinyt oman alan työpaikkaa. Hakemuksia lähetetty reippaasti yli 100 ympäri suomea, mutta en ole päässyt ainoaankaan haastatteluun. Olen ollut kahdella työkkärin kurssilla, joissa mm viilattiin hakemus ja CV kuntoon, ja hakemusta ovat työkkärissä kehuneetkin. Ilmeisesti alalle on vain mahdoton päästä ilman työkokemusta.

Eli olen miettinyt alan vaihtoa. Minkälaista tukea nykyään voi saada toiseen saman tasoiseen tutkintoon, tai maisterin tutkintoon? Voiko esimerkiksi työkkäri tukea opiskelua ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa?
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toiseen korkeakoulututkintoon voi saada opintotukea:
64 kk miinus aiemmin korkeakouluopintoihin käyttämäsi opintotukikuukaudet.
[Eduskunta hylkäsi keväällä hallituksen esityksen, eikä opintuen saamista toiseen samantasoiseen korkeakoulututkintoon rajattu. "Eduskunta on hylännyt hallituksen esitykseen sisältyvän ehdotuksen opintotukilain muuttamisesta"]
Kysy KELA:lta, paljonko sinulla on jäljellä tukikuukausia korkeakouluopiskeluun.
Työkkäri voisi tukea, mutta välttämättä se ei tue. Riippuu monesta jutusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


njnjvgvgv kirjoitti:

Valmistuin kaksi vuotta sitten IT-tradenomiksi, ja olen siitä saakka etsinyt oman alan työpaikkaa. Hakemuksia lähetetty reippaasti yli 100 ympäri suomea, mutta en ole päässyt ainoaankaan haastatteluun. Olen ollut kahdella työkkärin kurssilla, joissa mm viilattiin hakemus ja CV kuntoon, ja hakemusta ovat työkkärissä kehuneetkin. Ilmeisesti alalle on vain mahdoton päästä ilman työkokemusta.

Eli olen miettinyt alan vaihtoa. Minkälaista tukea nykyään voi saada toiseen saman tasoiseen tutkintoon, tai maisterin tutkintoon? Voiko esimerkiksi työkkäri tukea opiskelua ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu