Vuosi 1991 oli Suomen historian pahin vuosi

Alkoi rikollisuus kasvaa ja muutenkin pahoinvointi lisääntyä paskan vyöryessä lahden yli.
6232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Virolle se taas oli hyvää aikaa. Miehitysarmeija keräili tavaroitaan ja lähti yli rajan. Muistan kuinka surkean näköistä joukkoa oli ne viimeiset. Yksikin autokuski sarkahousuissaan ja tennareissa.

Äänestä
  • Siltä se varmasti tuntui, mutta tilannetta voi verrata teinityttöön joka kapinoi vanhempaan vastaan ja karkailee. Palaa kuitenkin jossain vaiheessa äidin ruokapöytään. Viro toimii samoin. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.

    Äänestä

Sanoo että tulkaapa lapset ottamaan lääkkeenne.

Äänestä

Joku totesi jossain aikaisemmassa ketjussa, että virolaiset ovat pyhäkoulupoikia verrattuna nykyiseen muslimien invaasioon. Voidaan todeta, että Suomenlahden yli aikaisemmin tullut mätäpurske oli pelkkää harjoittelua nykyiseen ja tulevaan massiiviseen mutavyöryyn vieläkin etelämpää. Ykkössijan kaikessa pahassa tulee viemään uudet maahanmuuttajat virolaisten ja mustalaisten nenän edestä.

Äänestä

Kyllä näyttää olevan metsäsuomalaisille vaikeaa ottaa edes pieniä askeleita kansainvälistymisen suuntaan. Taitavat eräät olla menossa takaisin Impivaaraan päin. Mutta varokaa siellä ei ole sossun luukkua eikä monipuolisia palveluja uusavuttomille. Itse veljestenkin piti huolehtia toimeentulostaan.

Äänestä
  • Impivaara oli hyvä ja turvallinen. Rahat pysyi Suomessa ja paska ulkopuolella. Ei kansainvälisyys ole mikään välttämättömyys jos se on haitallista Suomelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirottuitepedkekkomäe kirjoitti:

Alkoi rikollisuus kasvaa ja muutenkin pahoinvointi lisääntyä paskan vyöryessä lahden yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu