Martinahan tienasi ihan mukavasti

Mun piti laittaa tää ihan siitä syystä, että eräät eivät kehtaa. Nää haukkujat yrittävät kaikin tavoin vältellä aihetta Martinan ansiotuloista siksi, että ne olivat melkoisen mukavat. Heitä suomeksi sanottuna ketuttaa ihan vietävästi.

Mitens nyt suukkiset pannaan niillä, ketkä ovat ulvoneet ottasuonet pullistuneena, että Martina ei tee mitään työtä. Onhan hän todistetusti tehnyt töitä, koska on noin hyvät ansiotulotkin.

Ihan kivat vuositulot tuollaiset 56.600 €uroa. Tuohon päälle vielä verottomat korvaukset, niin hyvinhän Martina tienaa. Vai mitä narisijat?
3365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kivasti on tienannut. Mutta mätkyjä tuli noin 8000 euroa, toivottavasti maksaa ne , ettei mene ulosottoon.

Äänestä

Sillä on jo 10 000 ulosotossa eli menee sen tienestit sen samantein. Sais olla ulosottomies hiukan tehokkaampi Martinan suhteen. Se on jo vuosikausia pitänyt pilkkanaan veroja ja muita maksuja mitä sillä rästissä. Tais olla yksi rästissä ollut lasku sen silari leikkauksista, jota ei ollut maksanut!

Äänestä
  • Kv-brändit saavat silarit ja selättimet ilmaiseksi.

    Äänestä

Maksetaanko tuloilla velkoja?

Äänestä
  • Ei sun niistä tarvi murehtia. Sun on nyt vaan keksittävä uusi pilkkaamisen aihe työntekemisen sijaan.

    Äänestä

Kertoisko joku mulle tietämättömälle mitä tämä Martina tekee työkseen? Naama näkyy siellä ja täällä, mutta varsinainen ammatti on hämärän peitossa? Ei kai pelkällä lehdissä esiintymisellä tienaa näin paljoa?

Äänestä
  • Sehän se on hämärän peitossa, mikä olisi ammatti. Mutta epäilen hänen saavan tulonsa viihdeteollisuudesta.

    Äänestä

Noilla tuloilla luulisi olevan varaa maksaa ulosottovelat.Jokohan mm. Riihimäen vuokranantaja,lakimies ja pk-yrittäjät ovat saaneet rahansa?
Tuskin, sillä Martina kuvittelee ulosottosaatavien menevän työttömien hyysäämiseen.

Äänestä
  • Sulla ei näy olevan mitään hajua ulosoton menetelmästä.

    Äänestä

  • Ulosoton on vaikeampi periä saataviaan yrittäjältä kuin perusduunarilta, jolta automaattisesti ulosmitataan palkasta 1/3.
    Martinan asenne ulosoton lyhentämiseen on todella epäkypsä. Hän on julkisesti muutama vuosi sitten ilmoittanut ettei kiinnosta maksaa, ja nyt alkusyksystä oli tuo työttömien hyysäämis-kommentti. Tuollainen velkojen maksamatta jättäminen menee jo mielestäni varastamisen puolelle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UlosotonAsiakas kirjoitti:

    Ulosoton on vaikeampi periä saataviaan yrittäjältä kuin perusduunarilta, jolta automaattisesti ulosmitataan palkasta 1/3.
    Martinan asenne ulosoton lyhentämiseen on todella epäkypsä. Hän on julkisesti muutama vuosi sitten ilmoittanut ettei kiinnosta maksaa, ja nyt alkusyksystä oli tuo työttömien hyysäämis-kommentti. Tuollainen velkojen maksamatta jättäminen menee jo mielestäni varastamisen puolelle.

    Se on kyllä ihan totta, että ulosottomies ei pysy aina perässä. Mutta siinä on sellainen juttu, että velallinen joutuu tekemään selvityksen ulosottomiehelle aina tietyin väliajoin (olikohan vuosittain?) ja jos siinä salaa tulojaan, niin saa syytteen velallisen epärehellisyydestä ja se se sitten tuleekin maksamaan. Tuskinpa Martina tai ylipäätään kukaan sellaista haluaa.

    Eiköhän jossain vaiheessa taas media kiinnostu ja tilaa julkimoiden ulosottorekisterit.

    Äänestä

Aloittaja

Kyllä nyt anonassikoita hatuttaa. Niiltä lähti suuri "valttikortti" pois. Nyt ne ei voi enää väittää, että Martina ei tee töitä.

Äänestä
  • Myös uo-velat maksettu?

    Äänestä

  • Aloittaja

    uuuuuubuuuuuu kirjoitti:

    Myös uo-velat maksettu?

    Sitäpä, kun ei tiedä. Martina nyt jokatapauksessa on tehnyt töitä vuoden 2014 verotuksen mukaan, vaikka anonassikat muuta väittäis.

    Eiköhän joku anonassikka kohtapuolin selvitä, jotta kuinka paljon niitä ulosottovelkoja on edelleen jäljellä. Jäämme siis odottelemaan.

    Äänestä

Viiksimara on vain pelle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.

    Siinä toinen pelle.

    Äänestä

  • Pelle??? Aika hyvin tienattu pelleilemällä...olen kateellinen ;)

    Äänestä

Tyttöhän tienaa ! En minäkään tekisi päivääkään normaalia päivätyötä jos julkisuudessaa tienaa noin hyvin.

Äänestä
  • Ei julkisuudessa tienaa noin paljon , niikuin huomaatte Martina ei kerro kaikkea töistään . Fiksua
    Likkahan painaa töitä !

    Äänestä

  • Ei oo muuten ainoa akka joka tuota tekee.uskallan väittää että moni muukin nainen tehnyt miehen isukiksi vastoin miehen tahtoa.

    Äänestä

Verotettava tulo sisältää myös "verottomat korvaukset" ellei sitten viitata harmaaseen talouteen ja sitähän Namskis-ihkuttaja ei varmaankaan tarkoita.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Verotettava tulo sisältää myös "verottomat korvaukset" ellei sitten viitata harmaaseen talouteen ja sitähän Namskis-ihkuttaja ei varmaankaan tarkoita."

    Mitä sä höpiset? Ei mulla ainakaan verotettavassa tulossa näy työnantajan maksamia kilometrikorvauksia.

    Päivärahat ja kilometrikorvaukset ovat verovapaita tietyjen rajojen puitteissa. Tarkistapa vaikka rajat täältä ennen kuin alat tuollaista potaskaa höpisemään.

    https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Kilometrikorvaus_ja_paivaraha

    Äänestä

Hahhaa, olisihan se huikeaa, että tienesteillä sais myös edes himpun verran arvostusta. Mutta ei. Niin kauan kuin pyllistelyt ja tissien esittelyt on tienestin lähde, Mara pysyy ö-luokan tyrkkynä. Vaikka nolo-Raili mitä täällä känisee.

Äänestä

Tämä aloitus ei kerro kertakaikkiaan yhtään mitään. Mistään. Nytkö pitäisi ihailla ja kunnioittaa tätä ihmistä, siis ansiotulojen perusteella. Kyllä ihmiset ovat menneet ihan sekaisin. Eikö todellakaan ole mitään muuta asiaa, millä olisi merkitystä? Muulla kun sekoilulla, ja rahalla...

Äänestä
  • Aloittaja

    Eihän tässä mistään ihailusta ole kysymys. Jengi on väittänyt, että Martina ei tee mitään töitä vaan loisii kaiket ajat Tämä 56.600 €uroa on osoitus siitä, että työtä on tullut tehtyä. Lisäksi tuolla alalla tuo summa on melkoisen kova suoritus.

    Äänestä

WOOOOOOOHOOOOO!!!!! Martina jyllää ja kateelliset KÖYHÄT lunttanat marisee.....

Äänestä

hyi, että. Näyttää ihan joltain sammakolta. Tiedän aivan tavallisia nuoria naisia jotka ovat 1000 kertaa nätimpiä. Eli en oikeasti ymmärrä mikä tuossa röökisellä rumalla äänellään kaakattavalla sammakon näköisessä turhassa julkkiksessa on niin ihmeellistä? Tämähän on tietysti heti kateutta, mutta miksi/mistä olisin kateellinen? Sanon tämän Miehenä vielä kerran: Suomessa on 100% varmuudella ainakin miljoona naista jotka ovat martina+muita "hengenpelastajia" OIKEASTI paremman näköisiä. Katsokaapa niitä, katsokaa oikein tarkkaan. Ei mitään luonnon kauneutta heissä ole. Kaisse on sitten maku asia, mutta ihan Tuksuilta = pämpätyiltä ja rumilta ihmisiltä ne näyttää mitä olen pari jaksoa katsonut. Sanotaan vielä, että ymmärrän kyllä, että tietyn tyyppisiä pinnnallisia ihmisiä martinan kaltaisen varmaan kiinnostaa, mutta ketään jolla on aivot/tunteet/on jollain tavalla persoonallinen ihminen, ei oikeasti voisi vähempää kiinnostaa. Katson televisiosta mieluummin kauniit ja rohkeat kuin martinan ja hengenpelastajat.

Äänestä
  • Ai nyt mentiin taas ulkonäöllisiin kriteereihin? Rahaa tuntuu tahkoavan vaikka olis teidänmukanen "petolinnun perse".... hah!

    Äänestä

  • GOGOMARTINA kirjoitti:

    Ai nyt mentiin taas ulkonäöllisiin kriteereihin? Rahaa tuntuu tahkoavan vaikka olis teidänmukanen "petolinnun perse".... hah!

    'teidänmukanen'?

    Äänestä

No nythän Maralla on tilaisuus hoitaa asiansa kuntoon. Eli maksaa ulosottovelat ja 8000 euron mätkyt, niin kuin normaalit kansalaiset tekevät. Tuollaisilla tuloilla pystyy kyllä maksamaan itsensä ja lastensa kulut. Luottotiedotkin tulevat aikanaan kuntoon, jos hoitaa taloutensa mallikkaasti. Sitä odotellessa!

Äänestä

No ihan kivasti tienaa, mikä kertoo aika paljon nyky-yhteiskunnasta, eli kaikenlaisella sonnalla, jota viihteeksikin kutsutaan, voi tosiaan tehdä rahaa. Tosin Suomessa ollaan vielä kaukana suuren maailman tuloista, mutta onhan tuo suuntaa antavaa....

Onhan se hienoa että yli 3-kymmppinen nainen vihdoin on päässyt asemaan jossa voi, ainakin teoriassa, elättää itsensä ja lapsensa. Ja kaikki tuo ei vähiten esittelemällä tissivakoa.

Vaikka Mara tienaisi kuinka, se ei poista sitä että hän valehtelee, esittelee tissejään hyvin mielellään ja on sivistymätön, pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen ihminen. Kaikin puolin siis huono roolimalli, siitäkin huolimatta että on onnistunut pääsemään kohtuullisiin tuloihin.

Pitääkseen tulotason Maran täytyy kyllä tehdä kovasti töitä. Hengenpelastajat -formaatti on tullut tien päähän, kaikki b-luokan tositv virityksen on kierretty ja sporttimimmi rintamalla löytyy nuorempaa, tiukempaa ja esiintymistaitoisempaa materiaalia vaikka kuinka. Mihin enää tarvitaan Maraa?

Mutta onnea Maralla. Sitkeästi oman linjan pitäminen on ainakin taloudellisesti tuonut hyötyä. Tuottoisin projekti on tietysti varakas mies jonka kiinnipitämiseksi on ehkä tehty ne kipeimmät ja vaikeimmat teot/uhraukset.

Äänestä
  • Uhraus? On tehnyt abortteja tukuittain, joten yhden Isabelkan pullautus ja Levin aviorikos ei pahemmin häntä hätkähdyttänyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


railisuominen kirjoitti:

Mun piti laittaa tää ihan siitä syystä, että eräät eivät kehtaa. Nää haukkujat yrittävät kaikin tavoin vältellä aihetta Martinan ansiotuloista siksi, että ne olivat melkoisen mukavat. Heitä suomeksi sanottuna ketuttaa ihan vietävästi.

Mitens nyt suukkiset pannaan niillä, ketkä ovat ulvoneet ottasuonet pullistuneena, että Martina ei tee mitään työtä. Onhan hän todistetusti tehnyt töitä, koska on noin hyvät ansiotulotkin.

Ihan kivat vuositulot tuollaiset 56.600 €uroa. Tuohon päälle vielä verottomat korvaukset, niin hyvinhän Martina tienaa. Vai mitä narisijat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu