Nähty siis isokokoinen vinttikoira Raisiossa tänään jo n. klo 10.
Tämä vapauden riemussaan laukannut isokokoinen yksilö harppoi Raision suunnasta moottoritien luiskaa väärään suuntaan ylöspäin kohti Myllyn ostoskeskusta.
Ajoin itse toiseen suuntaan, viimeinen näköhavaintoni oli kääntyessäni liittymästä oikealle, jolloin vielä ehdin vilkaista, ja näin koiran Plantagenin tienoilla,, sen jälkeen oli itse keskityttävä omaan ajamiseen.
Sain tehtyä ilmoituksen 112:een muutamaa minuuttia myöhemmin (puhelin hankalassa paikassa), jolloin kuulin, että ennen itseä joku muukin oli jo tehnyt samantapaisen ilmoituksen.
Olen ilmoittanut myös karkurit.fi, josta luvattiin tehdä sivuilleen ilmoitus, ja näin onkin.
Sieltä sain myös ohjeen ilmoittaa Turun löytöeläinkotiin (vai oliko tuo oikein), minkä tein myös.
Toivottavasti eläin löytyy elävänä, eikä kuten vuoden alussa Helsingissä kävi moottoritien varrella...(:

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.