Nyt on suuri suru Lankalla

Lankawe dän loku santosai! Nyt lankalla on suuri suru.

Emme vielä osaa hahmottaa ja kuvitellakaan kuinka suuri onnettomuus - pitkään jatkuneen sodan lisäksi - on Sri Lankaa nyt kohdannut.

Olin eilen ja tänään yhteydessä sikäläisiin ystäviini. Hätä ja menetykset ovat aivan valtaisat.

Toivoisin, että nyt yhä useammalta liikenisi auttavaa mieltä heille. Varmasti lähiaikoina järjestyy jokaiselle jossain muodossa mahdollisuus osallisua.

Itse lähetän heti kun pankkiyhteydet toimivat - pienen summan muutamille perheille lähinnä puhtaan veden, ruoan ja lääkkeiden saantiin.
31872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt hece kirjoitti järkytyksessä ihan väärin yhden sanan ja pyytää kovasti anteeksi. Sana "santosai" pitää tietenkin olla - kanakaatuwa = surullinen - niille, jotka ymmärtää sinhalaa. Onneksi suomi oli oikein.

Mama dän kodak kanakaatuwa - minä nyt paljon surullinen.

Äänestä
  • koko itärannikko on tuhoutunut 500-1000m säteellä rantaviivasta. tamilialueet trincossa ja siitä pohjoiseen ovat veden alla. Siellä ei ole edes hallituksen joukkoja laskemassa kuolleita. Todennäköisesti itärannikolla on kuolleita moninkertaisesti tämän hetkisen tiedon lisäksi.

    Köyhälle maalle kohtuuton katastrofi. Kaikki, jotka ovat täällä aikaisemmin maasta keskustellet, nyt on aika toimia ja osallistua paratiisisaaren jälleenrakentamiseen.

    Heti kun SL:n avustustili on tiedossa. Jakeluun tänne. Hece, saatko selville.

    Äänestä

  • ei osteta merkkilaseja... kirjoitti:

    koko itärannikko on tuhoutunut 500-1000m säteellä rantaviivasta. tamilialueet trincossa ja siitä pohjoiseen ovat veden alla. Siellä ei ole edes hallituksen joukkoja laskemassa kuolleita. Todennäköisesti itärannikolla on kuolleita moninkertaisesti tämän hetkisen tiedon lisäksi.

    Köyhälle maalle kohtuuton katastrofi. Kaikki, jotka ovat täällä aikaisemmin maasta keskustellet, nyt on aika toimia ja osallistua paratiisisaaren jälleenrakentamiseen.

    Heti kun SL:n avustustili on tiedossa. Jakeluun tänne. Hece, saatko selville.

    Tilinumeroita löytyy ainakin osoitteesta http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id4938.html.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hece kirjoitti:

Lankawe dän loku santosai! Nyt lankalla on suuri suru.

Emme vielä osaa hahmottaa ja kuvitellakaan kuinka suuri onnettomuus - pitkään jatkuneen sodan lisäksi - on Sri Lankaa nyt kohdannut.

Olin eilen ja tänään yhteydessä sikäläisiin ystäviini. Hätä ja menetykset ovat aivan valtaisat.

Toivoisin, että nyt yhä useammalta liikenisi auttavaa mieltä heille. Varmasti lähiaikoina järjestyy jokaiselle jossain muodossa mahdollisuus osallisua.

Itse lähetän heti kun pankkiyhteydet toimivat - pienen summan muutamille perheille lähinnä puhtaan veden, ruoan ja lääkkeiden saantiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu