Eläkeläisten asumistuen leikkaus peruttu

15222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllä.Päivän paras uutinen.

Äänestä

HIENO JUTTU =)

Äänestä

vatulointia

Äänestä

Mahtavaa, hallitukselta kiitettävää toimintaa!! Kohtuuttoman tiukalle moni eläkeläinen olisi joutunut. Paras uutinen aikoihin.

Äänestä
  • Kiitätkö sellaista joka uhkaa antaa sinulle selkäsaunan mutta "armollisesti" peruu sen?
    Päätös järjettömän päätöksen perumisesta on silti hyvä.

    Äänestä

Jes hallitus tuli järkiinsä mutta miten olis käyny ilman mielenosoituksia.Perustulo takuueläkkeen suuruiseksi ja pieniin etuisuuksiin ei saa koskea.

Äänestä
  • Ei niillä mielenosoituksilla ollut mitään merkitystä Sipilälle.

    Äänestä

Tästä kuuluu kiitos ainoastaan oppositiolle ja siellä Vihreille. Heidän selvitykseensä perustuen leikkaus on peruttu.
Voisi kuvitella, että ihmiset, jotka on päätöksiä valittu tekemään, osaisivat niitä myös tehdä ja ajatella omilla aivoillaan. Jumalatonta pätemistä Sipilältä ja toisten pitää työt tehdä ja asiat selvittää-rautalangasta tälle vääntää.

Äänestä
  • Eipä olisi mitään selvitelty jos eläkeläiset/köyhät olisivat olleet vaan nöyrästi hiljaa, eivätkä olisi pommittaneet sähköpostein ja adressein KAIKKIEN eri puolueiden poliitikkoja. Kun tarpeeksi monta kertaa tuli postia että tämä eläkeläinen täällä miettii itsemurhaa, niin kyllähän siinä varmasti joku poliitikko havaitsi markkinaraon asettua eläkeläisten puolelle, koska nämä ovat kasvava äänestäjäryhmä.

    Äänestä

todellisuudessa ne pösilöt huomas että kaikkein köyhimmät hyötyis... eihän sellaista voi tehdä

Äänestä
  • Pistäkää postia myös perustulosta että saamme sen vähintään 750-800 e tietämille sillä 530e perustulo ei riitä ihmisarvoiseen elämään.Työtä ei tule riittämään kaikille missään tapauksessa.Väliinputoajana tulee olemaan 50-60 joukko joka ei nytkään työllisty.

    Äänestä

herra sotea varjelkoon näiden käsissä

Äänestä

Just muutin pakon edessä pieneen ja homeiseen kunnan kämppään, juoppojen ja narkkarien keskelle.

Kun laskelmat näytti sitä että ensi vuonna asumistuki olisi pudonnut parillasataa, eikä olisi ollut enää varaa edellisessä asunnossa elää.

Joten aattelin muuttaa ajoissa, ennenkuin halvempiin asuntoihin tulee liikaa jonoa.

Vaan eipä olisi tarttenut sitten muuttaa ollenkaan.

Helvetti näitä pellejä. Kepu pettää aina, persut pettää heti.

Äänestä
  • Muutin minäkin pakon edessä. Pienempään, ja kylmään :( Laskin ettei kuitenkaan voi enää entisessä asua.
    Raskas oli lähtö asunnosta, ja kun hetken olin ehtinyt olla uudessa tuli taas "pommi" niskaan: Aprillia, ei me leikatakkaan!

    Voiko hallitukselta vaatia korvauksia kivusta, särystä ja henkisen väkivallan harjoittamisesta? Lähes puoli vuotta unettomia öitä.

    Äänestä

Pieneläkeläisiltä ei saa koskaan viedä mitään enää, ovat jo tarpeeksi antaneet.
Tuli mieleen, et onkohan kaikilla ihmisillä lopulta sama ajatus, kyllä se äiti auttaa...näin meinas käydä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedoksiantaja kirjoitti:

Ilouutinen:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111620674560_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu