KEPUn kannatus syöksyy edelleen

Jälleen hyviä uutisia tuoreessa puolueiden kannatusmittauksessa.

KEPUn kannatus on jatkanut syöksyään. Samaan aikaan Kokoomuksen ja SDP:n kannatus on kasvanut.

Tätä menoa Juha "Tollo" Sipilän johtama KEPU kutistuu pienpuolueeksi seuraaviin vaaleihin mennessä.
2899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tämäpä se vasta veitikka säksättäjä on.
Hällä maataloustukea liikaa, on sipilää, on väyrystä, majuri kuin väärää maata.
Millaistahan olisi elää vihervasuri saappaissa ? Vilkuilla miesten periä "

Äänestä
  • Sinulla tuntuu olevan kova kiinnostus noihin homoeroottisiin kuvitelmiin. Koska aiot tulla kaapista?

    Äänestä

  • Jatkuvista miehiin ja periin liittyvistä kommenteista päätellen majuri saattaakin olla "väärää maata".

    Äänestä

  • Sosialistien laskutaidot ovat merkillisiä kuten nuo hirveät kannatus syöksytkin.
    Kepun kannatus on pitkään ollut 21--22 % luokkaa, ei syöksyä ylös eikä alaspäin.
    Sitä myös ihmettelen kun sossujen mielestä kaikki kepulaiset ovat viljeliöitä. Jos näin olisi niin kepun kannatus olisi 1--2 % välillä. Noin vähän kepulaisia viljeliöitä suomessa enää on.
    Mutta tuolla SAKn alaisten liittojen alaisuudessa meitä kepulaisia on kymmenen kertaa enempi kuin viljeliöitä. Joten älkää unohtako noin tärkeää seikkaa. Kun tehtaan käytävällä sosialisti pääluotto kävelet,muista tämä.
    Joka toinen vastaantulia työntekiä, on keskustalainen, tai perssu.
    Ja kun tukijulleista puhutaan niin tuolla teollisuuden luotot sosialistit ja kommarit ne kaikkein suurempia tukijulleja ovat. Heille pitää maksaa osaston korkeinta palkkaa, silti heidän ei tarvitse osallistua mihinkään työ tekoon.

    Äänestä

Tollot syöksyy, kepu, persut ja kokoomus, nuijat!

Äänestä

Juha Sipilä seisoo kädet levällään ja sormet harallaan tyhmän, mutta hyvin yksinkertaisen näköisenä ja on aivan ymmällä mitä ympärillä tapahtuu, aivan kuin maalaistollo näkisi ensi kerran junan jälkiä kadussa ja raitiotien ja -vaunun.

"Juha Sipilä osoittaa suurta johtajuutta" hekumoivat syöttilästolliskot, mutta miten on, onko tämä Toteemipaalu keksinyt tai edes lainannut yhtään hyvää tai edes toimivaa esitystä talouden parantamiseksi? Juttua tulee kuin Ylil evp, kapt evp kepukemistilta jne. mutta ei järjen häivää.

Esitykset ovat lainvastaisia, jopa perustuslain, taii sitten aivan typeriä ja aivan toiseen suuntaan vieviä kun hän ja muut kepulaiset puhuvat.

Äänestä
  • Heh heh. Hyvä kuvaus SIpilästä. Tyhmä, mutta yksinkertainen.
    Vähän samaa lajia kuin hidas, mutta kankea.

    Äänestä

Kansalla alkaa "muisti palailla pätkittäin", miksi se kepu olikaan oppositiossa, ja millaisia tyyppejä, millaisella moraalilla varustettuja tyyppejä ne kepulaiset olivatkaan ;D Muistavat myös, ettei missään nimessä kepua saa päästää pääministeripuolueeksi, se maksaa aina, kylläkin huomattavasti vähemmän kuin kokoomuksen pääministerikausi - mutta siis maksaa joka tapauksessa paljon veronmaksajille.

Äänestä
  • Mikä puolue olisi sellainen, joka tulisi halvaksi veronmaksajille?

    Äänestä

  • Kepun kannatushan on yhä eduskuntavaalien tasolla, joten mihin arviosi kansan muistin palaamisesta mahtaa perustua?

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kepun kannatushan on yhä eduskuntavaalien tasolla, joten mihin arviosi kansan muistin palaamisesta mahtaa perustua?

    Laskua pikkuhiljaa kiihtyvällä kierteellä - kun alkaa selviämään että Sipilän pullistelu on ollut pelkkää tyhjällä tynnyrillä rummutusta - peruuttaa ja peruuttaa kunnes persaus pökkää takaseinään, ja silloin on kupla puhjennut tyhjistä ja sekavista sopotuksista, kun otetaan tuottavuusloikka ja hyppy....

    Äänestä

  • mielipijepankki kirjoitti:

    Mikä puolue olisi sellainen, joka tulisi halvaksi veronmaksajille?

    RKP, Kokoomus ja sossut silloin ainakin rajat olisi auki kaikille terroristeille.

    Äänestä

Maailma ehtii räjähtää vielä monta kertaa ennen seuraavia vaaleja. Tässä kukaan tiedä, mitä äänestäjät milloinkin sanovat ja mikä muuttaa heidän mielensä.

Kuka osaisi sanoa, mikä olisi unelmaeduskunta ja millainen unelma hallitus. Mitä päätöksiä unelmaeduskunta tekisi. Eihän koskaan mitkään päätökset voi olla kaikkien mieleen, vai voiko?

Mikään eduskunta ei voi nostaa tätä maata ylös nyt. Yritysten pitäisi se tehdä, mutta ne ovat jämähtäneet vain polkemaan paikallaan ja pyytelemään palkkojen alennusta .... sillä tiellä tulee hyvä vastaan vasta, kun on päästy Bangladesin palkkojen alapuolelle.

Yrityksille olisi nyt tärkeätä löytää uusia innovaatioita, keksiä uusia myyviä tuotteita ja toimintoja, eikä keskittää voimiansa palkkojen leikkauksiin!

Suomen yritysjohtajat ovat pääsääntöisesti epäkelpoja, heiltä puuttuu näkymä tulevaisuuteen. Se tulevaisuuden näkymä ei voi Euroopassa olla palkoista kiinni. Kysymys on siitä, että kehitetään oikeasti maailmanlaajuisesti myyviä tuotteita ja palveluja, rajattomasti on alueita, joissa voidaan edetä ... rajattomasti.

Ne yritykset, joilla on näkymä tulevaisuuteen, pärjäävät hyvin, ei heillä ole liian korkeat palkat, päinvastoin, he palkitsevat työntekijöitä hyvistä ideoista ja kehitysajatuksista ja tuottavuudesta ja antavat osan voitoista työntekijöille.

Äänestä
  • Joo, tuo on kaikki totta, mutta uusien myyvien tuotteiden keksiminen on enää vaikeaa. Kuluttajien näkökulmasta meillä on jo lähes kaikki kodinkoneet ja muut vempaimet, jotka helpottavat elämää. Sellaiset tuli koteihin jo 1960-70 -luvuilla, muutama vielä 1980-luvullakin. Eivätkä kaikki halua kaikkea. Itse esimerkiksi en tule koskaan hankkimaan astianpesukonetta.

    Viime aikoina kasvuyritykset ovatkin kehittäneet lähinnä tuotteita, jotka tuovat sisältöä tai vaihtelua kasvaneeseen vapaa-aikaan kodin sisällä. Mutta perin vähän uutta silläkään alalla on enää odotettavissa.

    Voisit auttaa yrittäjiä sen verran, että kerrot, mitä elämästäsi vielä puuttuu.

    Eniten kehittämisen varaa on energia-alalla erityisesti yhteiskunnallisesti, mutta myös kotitalouksissa. Lämpöpumput ja maalämpö ovat käyneet hyvin kaupaksi. Hyvä että hallitus panostaa bioenergiaan. On suuri vaara, että sekin tekniikka menetetään ulkomaisille kilpailijoille.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Joo, tuo on kaikki totta, mutta uusien myyvien tuotteiden keksiminen on enää vaikeaa. Kuluttajien näkökulmasta meillä on jo lähes kaikki kodinkoneet ja muut vempaimet, jotka helpottavat elämää. Sellaiset tuli koteihin jo 1960-70 -luvuilla, muutama vielä 1980-luvullakin. Eivätkä kaikki halua kaikkea. Itse esimerkiksi en tule koskaan hankkimaan astianpesukonetta.

    Viime aikoina kasvuyritykset ovatkin kehittäneet lähinnä tuotteita, jotka tuovat sisältöä tai vaihtelua kasvaneeseen vapaa-aikaan kodin sisällä. Mutta perin vähän uutta silläkään alalla on enää odotettavissa.

    Voisit auttaa yrittäjiä sen verran, että kerrot, mitä elämästäsi vielä puuttuu.

    Eniten kehittämisen varaa on energia-alalla erityisesti yhteiskunnallisesti, mutta myös kotitalouksissa. Lämpöpumput ja maalämpö ovat käyneet hyvin kaupaksi. Hyvä että hallitus panostaa bioenergiaan. On suuri vaara, että sekin tekniikka menetetään ulkomaisille kilpailijoille.

    "Itse esimerkiksi en tule koskaan hankkimaan astianpesukonetta."

    Vannomata paras, ettei käy niin kuin Sipilän halitukselle, joka peruu aikeitaan viikoittain:)

    Äänestä

  • Nyt on koko maan pari kolme viime hallituksessa hokenut sitä vientiteollisuus, vientituote, on kehitettävä menestyvä vientituote, vienti vienti vienti - onhan vienti tärkeätä, mutta pelkkään vientiin tähtäävä toiminta on tuhoon tuomittua, kyllä tuotanto ja kehitys pitää lähteä tuotteista, eikä tuotteita yleensä keksitä istumalla merkillisissä start-up tapahtumissa, 98 % tuolla esitellyistä on pelkkää paskaa ja kuplaa 1,5 % pelkkää kuplaa ja 0,4 % kehityskelpoisia osioita, ja 0,1 % lähes valmiita ajatuksia, mutta liian suurin kuvitelmin ja ovat tunkemassa yleensä aivan liian nopeasti "suuren vientituotteen asemaan" - suoraan, ja sellainen ei onnistu kuin 1 kerta miljoonasta.

    Tuollaiseen siis hakataan kiinni jumalaton määrä aikaa ja rahaa, ja muu, se jäkevä osuus ei tahdo löytää rahoitusta, kun ei ole riittävän lennokkaita ja utopistisia ajatuksia esittää. Kotimarkkinoiden kautta käy vientituotteen tie !

    Äänestä

  • neversayneveragain kirjoitti:

    "Itse esimerkiksi en tule koskaan hankkimaan astianpesukonetta."

    Vannomata paras, ettei käy niin kuin Sipilän halitukselle, joka peruu aikeitaan viikoittain:)

    Oppositiohan vastustaa aina kaikkia hallituksen aikeita ja sitten kun hallitus peruu jonkun uudistuksen niin oppositio vastustaa sitäkin.

    Äänestä

Kansalaiset äänestävät puolueet eduskuntaan - onko kansa väärässä?? Hallituksen ja eduskunnan pitisi vastata maan hallinnosta, mutta ammattiyhdistysörkit pyrkii sanelemaan kuka saa tässä maassa tehdä mitä ja milloin... Hallitus - ryhdistäydy tai örkit vie vallan!!

Äänestä
  • Kansa ei ole väärässä, mutta kansalle tarjoillaan valheellisia ja vääriä tietoja - valitut eivät tee asioita joita ennen valintaansa lupasivat tehdä, ja tekevät mitä ennen valintaansa sanoivat välttävänsä.

    Äänestä

Känänpäskä kusevat onnesta alleen Keskustan kannatuksen syöksyessä : ))

Voi fittu näitä vähälahjaisia ääliöitä, niillä riittää vielä reiluksi kolmeksi vuodeksi munien puristelua.

Äänestä

Kansa mitään äänestä, suurin puolue on ne jotka jättää äänestämättä kun maassa ei ole politiikassa muuta kuin kusipäitä ääliöitä, jotka ovat syyllityneet mitä kovimpiin rikoksiin.
Nytkin tämä yksi norsunvittunaama vaatii töppäilyjensä hoitoon 500 miljoonaa veronmaksajien rahoja. Samaan aikaan omalta kansalta pitää paskaanhyppäämisloikan vuoksi säästää 10 miljardia.
Tääkin herra pääministeri on niin tyhmä jätkä, että aukoo päätään ja tekee harkitsemattomia möläytyksiä, jotka maksaa kansalle ihan vitusti. Kuten tämä annan kotini pakolaisille möläytys, hintalappu kansalle 500 miljoonaa.
Lisäksi joka ikinen päätös pitää perua kun ei ole kuunneltu asiantuntijoita.
Viimeisin sisäpoliittinen miljardikupru oli maakuntamalli, jossa kepuveivareille piti jätkätä hallintopaikkoja miljardilla. Tämä jätkä on just niin tyhmä kuin näyttää.....ostaisitteko mitää tuon näköiseltä hyypiöltä, joka ei saa sanaa suustaan, ajatus takkuaa ihan samalla tavalla kuin puhe.

Äänestä

Keskustapuolue ei ole koskaan mitään hyvää saanut aikaiseksi tavalliselle suomalaiselle. Tämän kertainen puoluejohtaja on pääministerinä ollut todella suuri pettymys. Ja häntä kun luultiin järkimieheksi.

Äänestä

Kepu ja miljonääripääministeri Juha Sipilä vievät Suomen tuhoon.

Äänestä

S-tanan kepulipellet! Ne pitäis tuomita maanpetoksesta.

Äänestä

Ihan sama vaikka ei jäis jäljelle edes pienpuoluetta kepusta.Kunhan vaan sitä ennen laittavat maan talouden kuntoon, niin kuin näyttää yritys olevan.

Jonkun se on tehtävä, miksi ei sitte juuri kepu ? Muuten ollaan kohta Kreikalta apua anomassa.

Tuon kun vain muistatte parhaatkin keittiöpolitikot.

Äänestä

Kansalaiset ovat kyllästyneet Sipilän vatulointiin.

Äänestä
  • Demarien Lindmannihan se oikein rukoili, että rupeaisitte vatuloimaan niinku pari edellistä hallitusta teki. :))

    Äänestä

Kepu kutistuu, koska sen mahdollisuudet käyttää hämärärahaa ovat nyt rajoitetut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Jälleen hyviä uutisia tuoreessa puolueiden kannatusmittauksessa.

KEPUn kannatus on jatkanut syöksyään. Samaan aikaan Kokoomuksen ja SDP:n kannatus on kasvanut.

Tätä menoa Juha "Tollo" Sipilän johtama KEPU kutistuu pienpuolueeksi seuraaviin vaaleihin mennessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu