Raiskauksen rangaistus

Vaikka raiskauksen termistöä on tiukennettu, se ei välttämättä paljon vaikuta nuoriin ja lakeja tuntemattomiin maahanmuuttajiin, jotka tähänkin asti ovat olleet raiskausrikostilastoissa ylivoimaisessa johdossa.
Kun maahan yhtäkiä tulee tuhansittain nuoria miehiä täysin toisenlaisesta kulttuurista, jossa naiset toimivat lähinnä kodin piirissä ja liiikkuvat ulkonakin miesukulaisen saattamana, on suuri riski myös naisten turvallisuuden vaarantumisesta. Koska lievät rangaistukset eivät aina pelota kotimaisiakaan seksirikollisia, niiden vaikutus tulokkaisiin on sitä vähäisempi.

Olen sitä mieltä, että rangaistusasteikkoon olisi syytä palauttaa myös ankarampi vaihtoehto törkeisiin tapauksiin, kastraatio. Joka on paitsi ennalta ehkäisevä, myös jälkikäteen tehoava, uskonnosta riippumatta.
Sitäpaitsi islaminuskoisten kohdalla kastraatiolla on paratiisiisiin pääsyn estavä vaikutus. Eli tieto tästä rangaistuksesta toimisi jo ennalta.
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Raiskauksesta tulisi antaa mahdollisimman kova tuomio, sillä eloonjääneen uhrin mahd. koko loppuelämä on tuhottu. Julman raiskauksen jälkeen uhri monesti toivoisikin olevansa kuollut. Uhri kuoli henkisesti, mutta jäi kuin zombi kulkemaan maanpäälle.

Muut hyväksikäyttäjät näkevät tämän tuhotun ihmisraunion ja käyvät kuin hyeenat kimppuun. Näin raiskauksen uhri saattaa jäädä ikäänkuin alati raiskattavan tilaan. Hänen elämänsä on täynnä hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä ja hän alkaa ehkä olettaa, ettei muutoin voisi ollakaan. "Tätä on elämä"!

Samoin on muunkinlaisten pahoinpitelyjen uhrien kohdalla. Joillain tämä kaikki on alkanut jo pikkulapsena.

Äänestä

"Olen sitä mieltä, että rangaistusasteikkoon olisi syytä palauttaa myös ankarampi vaihtoehto törkeisiin tapauksiin, kastraatio."

Miten niin palauttaa? Milloin viimeksi Suomessa tai ennen Suomea nykyisen Suomen alueella jonkin toisen valtion oikeusjärjestyksessä on rangaistuksena ollut kastraatio?

"Joka on paitsi ennalta ehkäisevä, myös jälkikäteen tehoava, uskonnosta riippumatta."

Miten sillä on se ennaltaehkäisevä vaikutus näihin maahanmuuttajiin, jos ongelma alunperin juuri on se, että he eivät tunne lakia?

"Sitäpaitsi islaminuskoisten kohdalla kastraatiolla on paratiisiisiin pääsyn estavä vaikutus."

Laitatko lähteen tälle tiedolle?

Ja vielä viimeisenä kysymyksenä kuinka nopeasti ajattelit tämän lakimuutoksesi menevän läpi, kun otetaan huomioon, että se ei käy yksiin lukuisten Suomen solmimien ja ratifioimien kansainvälisten sopimusten kanssa mukaanlukien EU:n perustavanlaatuiset jäsenyyteen liittyvät sopimukset ja EU:n oikeusjärjestys?

Noh, saahan sitä haaveilla.

Entäpä miten ajattelit hyvittää asian tuomitulle, joka myöhemmin todetaankin syyttömäksi? Noin yleisesti sakkosumma voidaan palauttaa, ja vankeustuomiollekin voidaan laskea päiväkohtainen hinta, joka maksaa hyvityksenä vapaudenmenetyksestä, mutta miten ajattelit hyvittää irtileikatun ruumiinosan?

Äänestä
  • Suomessa tuli v. 1948 voimaan laki kastraatiosta erinäisissä rikostapauksissa. Ja nyt vapaamielisempänä aikana Puolassa 2010 tuli voimaaan laki pedofiilien kastraatiosta. Otapa selvää asioista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisrauha kirjoitti:

Vaikka raiskauksen termistöä on tiukennettu, se ei välttämättä paljon vaikuta nuoriin ja lakeja tuntemattomiin maahanmuuttajiin, jotka tähänkin asti ovat olleet raiskausrikostilastoissa ylivoimaisessa johdossa.
Kun maahan yhtäkiä tulee tuhansittain nuoria miehiä täysin toisenlaisesta kulttuurista, jossa naiset toimivat lähinnä kodin piirissä ja liiikkuvat ulkonakin miesukulaisen saattamana, on suuri riski myös naisten turvallisuuden vaarantumisesta. Koska lievät rangaistukset eivät aina pelota kotimaisiakaan seksirikollisia, niiden vaikutus tulokkaisiin on sitä vähäisempi.

Olen sitä mieltä, että rangaistusasteikkoon olisi syytä palauttaa myös ankarampi vaihtoehto törkeisiin tapauksiin, kastraatio. Joka on paitsi ennalta ehkäisevä, myös jälkikäteen tehoava, uskonnosta riippumatta.
Sitäpaitsi islaminuskoisten kohdalla kastraatiolla on paratiisiisiin pääsyn estavä vaikutus. Eli tieto tästä rangaistuksesta toimisi jo ennalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu