Kallionkirkon jumalanpalvelus

Aivan upeaa ensimmäistä adventtia. Tällaisella kirkolla/kirkonmenoilla saisimme ihmisiä mukaan. Riemullista ja harrasta sananjulistusta. Sitä tarvitsemme lisää luterilaiseen yhteisöömme.
4138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Alla puolet alueen asukkaista kuuluu ev.lut. kirkkoon.
Jos olet käyttänyt tai käytät eroakirkosta.fi -palvelua, sivuilta voi tulostaa lomakkeen myös lapsen erottamiseksi Näin lapsi voisi päästä elämänkatsomustiedon opetukseen.

Äänestä

Helsingin Sanomat 1.5.2010 Tommi Nieminen.

Ainakin sataa lasta käytetty seksuaalisest hyväksi valtakirkon suojissa.
Suomen luterilaisessa kirkossa on paljastunut lasten hyväksikäyttöä.

Suomen valtakirkon suojissa on tapahtunut laajamittaista, pääasiassa lapsiin kohdistunutta
seksuaalista hyväksikäyttöä.

Evankelisluterilaisessa kirkossa asiaa selvittäneiden tietoon on viime viikkojen aikana tullut yli 20 uutta tapausta.

Asia on noussut esille katolisen kirkon skandaalin vuoksi. Viime viikolla Suomen luterilaisen kirkon johto kehotti hyväksikäytön uhreja tuomaan tapauksensa julki.

Uhreja arvioidaan vuosikymmenten saatossa olleen Suomen kirkollisissa piireissä ainakin sata ja hyväksikäyttäjiä useita kymmeniä, arvioi lastensuojelun asiantuntija Johanna Hurtig.

”Tämä on vain jäävuoren huippu”, hän arvioi.

Epäiltyjen joukossa on joitakin pappeja ja muita kirkon työntekijöitä. ”Nuorisotyö on alue, jolla näitä on eniten”, kertoo kirkon perheasiain keskuksen johtaja Martti Esko.

Kahdessa vanhassa tapauksessa uhri väittää, että silloinen piispa on vähätellyt ja peitellyt asiaa.

Lisäksi noin kymmentä vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä saarnaajana toiminutta epäillään hyväksikäytöstä.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana on tuomittu kuusi liikkeessä toiminutta miestä. Osa tuomioista on ollut pitkiä 8?12 vuoden vankeusrangaistuksia, mikä kertoo erittäin törkeistä seksuaalirikoksista, kuten lasten raiskauksista.

Yksi uhri kertoi tarinansa Helsingin Sanomille. Lähipiiriin kuuluneet miehet käyttivät häntä hyväkseen seitsemän vuoden ajan.
---------------------------------------

Äänestä

Mitä aloituksella on tekemistä uu ketjussa? Painukoon muualle puhumaan pas-kaa jumalan hyvyydestä-tänne ei harhoja tarvitse levittää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piltakaa kirjoitti:

Aivan upeaa ensimmäistä adventtia. Tällaisella kirkolla/kirkonmenoilla saisimme ihmisiä mukaan. Riemullista ja harrasta sananjulistusta. Sitä tarvitsemme lisää luterilaiseen yhteisöömme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu