Turkin kaksinaamainen politiikka

Turkin pääministeri sanoi, ettei Turkki aio pyytää Venäjältä anteeksi venäläisen koneen alas ampumista. Hän sanoi, että Turkilla on oikeus ja velvollisuus puolustaa maataan.
Totta kai sillä onkin se oikeus, jos joku hyökkää sen maahan, mutta sellaisestahan ei nyt ollutkaan kysymys. Kukaan ei ollut hyökkäämässä Turkkiin, joten alas ampumista ei voida selittää maan puolustamisella.
Päinvastoin Turkkilainen kone itse suoritti aseellisen hyökkäyksen Syyrian puolelle venäläistä konetta vastaan tunnetuin seurauksin. Näyttää myös siltä, että Turkki rahoittaa terroristijärjestö isisin toimintaa ostamalla siltä öljyä ja epäillään myös sen toimittavan aseita isisille välikäsien kautta.
Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras sanoi, että Turkin ilmavoimien koneet ovat marraskuun alusta lähtien tunkeutuneet Kreikan ilmatilaan yli 50 kertaa. Kreikan ulkoministeri Nikos Kotzios puolestaan sanoi aiemmin, että Turkki loukkaa Kreikan ilmatilaa vuosittain vähintään 1500 kertaa. Lähde: fi.sputniknews.com
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sakari42 kirjoitti:

Turkin pääministeri sanoi, ettei Turkki aio pyytää Venäjältä anteeksi venäläisen koneen alas ampumista. Hän sanoi, että Turkilla on oikeus ja velvollisuus puolustaa maataan.
Totta kai sillä onkin se oikeus, jos joku hyökkää sen maahan, mutta sellaisestahan ei nyt ollutkaan kysymys. Kukaan ei ollut hyökkäämässä Turkkiin, joten alas ampumista ei voida selittää maan puolustamisella.
Päinvastoin Turkkilainen kone itse suoritti aseellisen hyökkäyksen Syyrian puolelle venäläistä konetta vastaan tunnetuin seurauksin. Näyttää myös siltä, että Turkki rahoittaa terroristijärjestö isisin toimintaa ostamalla siltä öljyä ja epäillään myös sen toimittavan aseita isisille välikäsien kautta.
Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras sanoi, että Turkin ilmavoimien koneet ovat marraskuun alusta lähtien tunkeutuneet Kreikan ilmatilaan yli 50 kertaa. Kreikan ulkoministeri Nikos Kotzios puolestaan sanoi aiemmin, että Turkki loukkaa Kreikan ilmatilaa vuosittain vähintään 1500 kertaa. Lähde: fi.sputniknews.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu