Olen tällä palstalla useaan kertaan todennut, että palveluammatit ovat kuihtumassa, koska olemme matkalla kohti itsepalveluyhteiskuntaa. Esimerkiksi verovirastot ja Kela ovat jo enimmäkseen lopettaneet henkilökohtaisen asiakaspalvelunsa ja edellyttävät, että asiakkaat lähestyvät niitä ainoastaan netin kautta. Poliisi ja työvoimatoimistot seuraavat kovaa vauhtia perässä.
Nykyään myös lähes kaikki kirjastot edellyttävät, että asiakkaat hoitavat kirjojen ym. lainauksen ja palautuksen automaatin kautta, joissakin pienimmissä kirjastoissa ei ole paikalla henkilökuntaa lainkaan. Posti on sekin pystyttänyt lähetyksien noutamista varten automaatteja niihin kaupunkeihin, missä postikonttori ylipäätään on vielä jäljellä. Pankeissa siirryttiin itsepalveluun jo noin 15 vuotta sitten.
VR on siirtänyt viime vuosina lippujen myynnin suurimmassa osassa asemia kokonaan nettiin ja automaatteihin. Tänään annettiin kuolemantuomio 13 asemalle, joilta on vielä saanut henkilökohtaista palvelua, mukana vilkkaita risteyspaikkojakin. Lipunmyyntipiste jää enää yhdeksälle asemalle koko maassa, mutta vain toistaiseksi ja hyvin lyhyeksi ajaksi.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1448852705731
Uusimpien lipunmyyntipistelakkautusten myötä VR irtisanoo 157 työntekijää. Tämä ei ole uudistuksen lähtökohta, mutta tärkeä sivujuonne työllistymismahdollisuuksille palvelusektorille tulevaisuudessa ylipäätään. Suurin mullistus tapahtuu muutaman vuoden päästä, kun kaupat siirtyvät itsepalvelukassoihin. Silloin pampun kanssa tarkkaileva vartiomies voi olla ainoa "palveluhenkilö", jonka asiakkaat näkevät asioimassaan kaupassa.
Oudointa asiassa on, että siihen on ikään kuin ajauduttu. Asiakkaat haluavat tehdä vapaaehtoisesti tehdä työn, josta ennen maksettiin palkkaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.