Mihin lomalle ensi kesänä ilman passia?

Yritin uusia passia, mutta maahanmuuttajatulvan vuoksi sain sopivan ajan poliisilaitokselta vasta heinäkuuksi. Mihin siis matkustaa kesäkuun alussa? Eurooppa ei periaatteessa kiinnostaisi, mutta kaikki lentomatkailu on passin / henkilötodistuksen puutteen vuoksi pois suljettu. Omalla autolla ehkä pääsisi jonnekin?
8192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Myös Schengen-alue vaatii vähintään henkilöllisyystodistuksen turisteilta.

Hae turvapaikkaa. Papereita ei kysellä. Saat myös vähintään bed & breakfast-majoituksen kaupan päälle, ehkä hyvän hotellinkin.

Äänestä

Kyllä passi tulee 1 viikossa ja sen voi tilata netin kautta jos viime kerralla jätit sormenjäljet poliisille. Passi tai eu kortti pitää olla euroopassa ja sen ulkopuolella passi meni sitten vaikka kävelemällä. Norja ja Ruotsi on ainoat maat johon pääsee ajokortilla myös.

Äänestä
  • Islanti, Sveitsi ja Liechtenstein ovat myös maita joihin pääsee henkilökortilla. Pohjoismailla riittää esim. ajokortti.

    Äänestä

Vaihda poliisintoimipistettä taikka mene jonottamaan ilman ajanvarausta.

Äänestä

Ettekö tajua: 15.12. kirjoittaa että passin saa vasta heinäkuussa.

Äänestä

Parempi vaan pysyä kotona, ettei tyhmyys leviä.

Äänestä

Kerrohan mistä hait passia kun kestää noin kauan? Meillä täällä pohjanmaalla passin saa parissa viikossa ja pikapassin nopeamminkin.

Äänestä

Aloittaja on pimeästi Suomessa. Ei saa passia kun ei tiedetä edes minkä maalainen on. Suomessa myönnetään passeja vain Suomen kansalaisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut_matkaaja kirjoitti:

Yritin uusia passia, mutta maahanmuuttajatulvan vuoksi sain sopivan ajan poliisilaitokselta vasta heinäkuuksi. Mihin siis matkustaa kesäkuun alussa? Eurooppa ei periaatteessa kiinnostaisi, mutta kaikki lentomatkailu on passin / henkilötodistuksen puutteen vuoksi pois suljettu. Omalla autolla ehkä pääsisi jonnekin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu