Bordercollielle vaihtoehtoinen työ.

Olen miettinyt bc:n hankkimista jo pitkän aikaa, mutta rodun aktiivisuus mietityttää. Internnetin keskustelupalstat ovat jakautuneet kahtia, jossa toinen puoli sanoo, että ehdottomasti vain paimennukseen maalla ja toinen, että pitkät lenkit joku harrastus ja kerrostalossakin pystyy pitämään. Toki koirathan ovat yksilöllisiä ja paljon kasvatuksesta kiinni. Itse olen kiinostunut tokosta ja kouluttamaan koiralle mahdollisimman paljon, mutta agilitystä en ole kiinostunut. Koira toki saisi paljon liikuntaa juoksun ja leikkimisen muodossa kevät-syksy pitkiä patikkareissuja. Yksi työ mitä olen koiralle miettinyt voisi olla pelastustoiminta. Olisiko joitakin muita ammatteja mitä keksisitte koiralle?

Vaikka bc on ehdottomasti ykkösrotu itselle ei se kuitenkaan ole pakkomielle . Tärkeintä, että koira saa oikeanlaisen kodin.
2168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vielä lisätä, että frisbee ja pallonheittelyä lenkeillä ei siis pelkkää kävelyä tai juoksua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bcvaieibc kirjoitti:

Olen miettinyt bc:n hankkimista jo pitkän aikaa, mutta rodun aktiivisuus mietityttää. Internnetin keskustelupalstat ovat jakautuneet kahtia, jossa toinen puoli sanoo, että ehdottomasti vain paimennukseen maalla ja toinen, että pitkät lenkit joku harrastus ja kerrostalossakin pystyy pitämään. Toki koirathan ovat yksilöllisiä ja paljon kasvatuksesta kiinni. Itse olen kiinostunut tokosta ja kouluttamaan koiralle mahdollisimman paljon, mutta agilitystä en ole kiinostunut. Koira toki saisi paljon liikuntaa juoksun ja leikkimisen muodossa kevät-syksy pitkiä patikkareissuja. Yksi työ mitä olen koiralle miettinyt voisi olla pelastustoiminta. Olisiko joitakin muita ammatteja mitä keksisitte koiralle?

Vaikka bc on ehdottomasti ykkösrotu itselle ei se kuitenkaan ole pakkomielle . Tärkeintä, että koira saa oikeanlaisen kodin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu