Vastuullinen alkoholisti?

Eräs tuttavani on alkoholisti ja huomasin taannoin että hänen autossaan oli alkolukko, kysyin miksi ja hän sanoi minulle että hän laittoi autoonsa alkolukon ettei aja humalassa. Todella kunnioitettavaa vastuulisuutta. No se oli hänellä n.1-2 vuotta ja nyt hänellä ei ole enää olekaan sitä, siihen oli tullut joku vika ja hän oli poistanut sen, hän kertoi minulle. Harmi. Miksi ne eivät tee noista alkolukoista autoihin sellaisia että ne kestäisivät pidempään...nyt on taas riski että kaveri lähtee liikenteeseen. Alkoholinkäyttö ei ole nimittäin vähentynyt yhtään....
4213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rattijuopumuksen hän on ajanut ja saanut jatkaa ajamista, kun asennuttaa alkolukon seuranta-ajaksi autoonsa. Vastuullisuuden takia se ei siinä ole ollut.

Äänestä
  • Alkoholiriippuvaiset ei välitä mistään muusta kuin viinasta, elävät pellossa. Ovat omasta mielestään hauskoja, vaikka kukaan oikeasti ei heistä pidä, säälivät ja vihaavat kun aiheuttavat kärsimystä muille.

    Äänestä

Ymmärrän sinua sillä on todella sääli kun nuo laitteet menevät niin helposti rikki.
Se saattaa johtua siitä, kun ne estävät kuskia ajamasta silloin kun kuski on humalassa. Eihän sellaisella kapistuksella mitään tee, ja siksi ne sitten menevätkin rikki.

Äänestä

Kuten jo mainittiin, niin on määrätty laittamaan ajo-oikeuden edellytyksenä määrä-ajaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piparkakkutakku kirjoitti:

Eräs tuttavani on alkoholisti ja huomasin taannoin että hänen autossaan oli alkolukko, kysyin miksi ja hän sanoi minulle että hän laittoi autoonsa alkolukon ettei aja humalassa. Todella kunnioitettavaa vastuulisuutta. No se oli hänellä n.1-2 vuotta ja nyt hänellä ei ole enää olekaan sitä, siihen oli tullut joku vika ja hän oli poistanut sen, hän kertoi minulle. Harmi. Miksi ne eivät tee noista alkolukoista autoihin sellaisia että ne kestäisivät pidempään...nyt on taas riski että kaveri lähtee liikenteeseen. Alkoholinkäyttö ei ole nimittäin vähentynyt yhtään....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu