Suuri ilta!

Moni on sitä mieltä että eileniltainen MM-loppuottelu oli suomen urheilu historian jännittävin ilta.
Tähän on helppo yhtyä. Se oli myös yksi suomalaisen urheilu historian suurimmista voitoista.
Tätä mieltä oli myös maame presidentti Sauli Niinistö, joka mainitsi vain Virenin juoksun pikkuleijonien rinnalle.
Viren tosin kärysi kielletyistä aineista, joten hän ainakaan minulta urheiliana ei arvostusta saa.
Oli miten oli. Pikkuleijonien MM-kulta on vuoden 2016 suurin suomalaine urheilusaavutus.
Maailmanmestaruus kotikisoissa on myös yksi suomalaisen urheilun suurimpia saavutuksia.
Onnea pikkuleijonat. Onnea suomi.Nyt on kiva olla suomalainen. Me olemme voittajia.
47316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Torilla tavataan!!!

Äänestä

Näin on marjat!

Äänestä

Milloinka Viren on kärynnyt? Ettet nyt sotkisi Vireniä Vainioon? Hieno voitto leijonilta ja huikea oli myös aikanaan Virenin olympiavoitot.

Äänestä

Viren ei ole kärynnyt. Voisiko aloittaja nyt edes vähän viitsiä ottaa selvää asioista. Vaikka hän onkin nyt uskonnollisessa hurmoksessa kuin körttiläinen. Uskonto vain on tällä kertaa jääkiekko.

Äänestä
  • Sä taidat olla itse jossain "hurmoksessa", josta tuo typerä kirjoittelu uskonnoista ja katsomusryhmistä kertoo... Onneksi olkoon vaan.

    Äänestä

Jääkiekko on idioottien hommaa, enkä ymmärrä miten jotkut jaksavat katsoa sellaista turhaa roskaa! Minulle on ainakin ihan sama vaikka suomi häviäisi kaikki pelit, ei mitkään turhat leijonat kiinnosta.

Äänestä
  • Sinun katkera öyhäämisesi ei varmaan monia kiinnosta, ja tekisit viisaammin jos käyttäisit aikasi johonkin kehittävämpään. Tai parantavampaan.

    Äänestä

  • Mietin vain että miten ihmiset jaksavat katsella jotain niin tylsää kuin jääkiekko. En ymmärrä mikä siinä kiinnostaa.
    Sekin tuntuu oudolta että suomea kannatetaan päättömästi. Miksi mitä hienoa siinä on että suomi tai joku oma tiimi voittaa. Eikö olisi mukavampi kannustaa jotain sen takia että oikeasti pitää sen joukkueen pelitavasta tai jotain eikä vaan sen takii et ollaan sattumoisin samasta maasta tai kaupungista!

    Äänestä

  • alpha535 kirjoitti:

    Mietin vain että miten ihmiset jaksavat katsella jotain niin tylsää kuin jääkiekko. En ymmärrä mikä siinä kiinnostaa.
    Sekin tuntuu oudolta että suomea kannatetaan päättömästi. Miksi mitä hienoa siinä on että suomi tai joku oma tiimi voittaa. Eikö olisi mukavampi kannustaa jotain sen takia että oikeasti pitää sen joukkueen pelitavasta tai jotain eikä vaan sen takii et ollaan sattumoisin samasta maasta tai kaupungista!

    Etkö ymmärrä. No jutuistasi voikin päätellä että et ole se laatikon terävinveitsi. Peliä nimeltä jääkikko on maailman vaikein ja arvostetuin peli.
    Se on myös maamme kansallispeli ja peli joka tekee meistä suomalaista muualla maailmassakin arvostettuja ihmisiä.
    Siitä kiitos jääkiekolle!

    Äänestä

  • Eikö sinulle ole jo tehty selväksi, että jääkiekko ei ole maailmalla kovin iso juttu ja sitä pelataan tosissaan vain muutamassa maassa. Ja johan koulussa meille opetettiin, että Tahko Pihkalan kehittämä pesäpallo on Suomen kansallislaji. Pesäpallo perustuu baseballiin, joka on maailmalla paljon levinneempi laji kuin jääkiekko.

    Siihen en ota kantaa, onko lätkä tylsää. Jokainen harrastakoon ja seuratkoon sitä mistä tykkää.

    Äänestä

  • En nyt sano että jääkiekossa olis välttämättä mitään vikaa, mutta ei sitä nyt jumaloida tarvitse niikuin jotkut tuntuu tekevän.
    Ja itse kyllä pidän paljonkin älykkyyttä vaativista harrastuksista ja jääkiekko ei tosiaan stimuloi mieltäni. Se vain tylsistyttää.
    Ja tuntuu vain että jääkiekkoa arvostetaan sen takia että suomi on yleensä ollut ihan kohtuu hyvä siinä. Sitten taas jotain muuta lajia ei arvosteta yhtä paljon koska siinä ei pärjätä, vaikka se olisikin paljon vaativampi laji

    Äänestä

  • Toisin sanoen olette kykenemättömiä näkemään mieltä siinä, että kaikki ihmiset ja ihmisryhmät eivät rakasta ja arvosta samoja asioita kuin te vaan jotain muutakin?

    Hieno homma, kiitos kun kerroitte.

    Koittaisitte nyt vähitellen sen lajiviisastelun keskellä ottaa edes jonkinlaista selkoa siitä, mitä on kulttuuri. Ette anna kyllä futisfanienkaan älynlahjoista ja sivistyksestä erityisen mairittelevaa kuvaa näillä jutteluillanne, ei millään pahalla...

    Äänestä

  • "Ja itse kyllä pidän paljonkin älykkyyttä vaativista harrastuksista ja jääkiekko ei tosiaan stimuloi mieltäni. Se vain tylsistyttää."

    Otan osaa. Mielesi stimuloitumat yms. perstuntumat eivät ehkä silti välttämättä ole se ainoa oikea mittari kaikelle sille, mikä on tai ei ole älykästä? Tuletko yleensä älyämisesi keskellä ajatelleeksi mitään tällaista?

    Äänestä

  • ScotlanninKirkkoherra kirjoitti:

    Etkö ymmärrä. No jutuistasi voikin päätellä että et ole se laatikon terävinveitsi. Peliä nimeltä jääkikko on maailman vaikein ja arvostetuin peli.
    Se on myös maamme kansallispeli ja peli joka tekee meistä suomalaista muualla maailmassakin arvostettuja ihmisiä.
    Siitä kiitos jääkiekolle!

    Kerropa nyt kuinka hyvin Australiassa, Filippiineillä, Kiinassa, Ranskassa tai Iso-Britanniassa tiedetään, että Suomi voitti Venäjän nuorten jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa?

    On naurettavaa ja säälittävää katsoa, kun ihmiset räkä poskella huutavat jossain kaukalon laidalla, kun siellä kaukalossa 12 ihmistä säntäilee yhden kumikiekon perässä.

    Ja sitten nämä tyhjäpäät menevät johonkin "juhlimaan maailmanmestaruutta", jossa juuri yökastelunsa lopettaneet tai ainakin osa niistä, pojannulkit ovat sankareita.

    Suomalaisuus on työtä ihmisten hyväksi, eikä sitä jääkiekon tapaisilla korviketoiminnoilla tehdä.

    Äänestä

  • Hauskanpito ja elämä on siis kiellettyä, koska sinun kelailusi eivät vaikuta kiinnostavan kuin melko marginaalisesti Filippiineillä?

    Äänestä

  • Kyllä huomaa taas että ketkä täällä on niitä jääkiekko faneja. Jotenkin aina ne jääkiekkoa 'kritisoivat' tuntuu olemaan asiallisempia keskustelussa. Ja jos sanoo yhdenkin lätkä vastaisen kommentin niin lätkä tyypit on heti meuhkaamassa itku kurkussa ;)

    Äänestä

  • Eipä harjoittamasi jääkiekkoafanien väheksyntä omalla "fiksuudella" (jepjep...) kehuskellen välttämättä kovin "asiallista" ole. Kuten ei muukaan jääkiekon vihaajien typerä ja kiero öyhäys täällä. Päin vastoin...

    Äänestä

Aloittaja puhuu paskaa!!!!!!
Vireen ei ole kärynnyt mistään, tuskin edes omenavarkaudesta, puhumattakaan urheilussa kielletyistä aineista. Törkeää edes väittää semmoista!

Äänestä

Viren ei ole kärynnyt mistään! Mutta loppuottelu oli hieno, eeppinen tarina, jossa Kasperi Kapanen ratkaisi maailmanmestaruuden Suomelle. Kerrankin Suomi-poika on maailman paras, samaa asennetta tarvitaan koko yhteiskuntaan!

Äänestä
  • Asiaa. Samaa ahkeruutta ja asennetta kuin pikkuleijonilla tarvitaan koko yhteiskuntaan.
    Suomella menee hyvin. Menestyminen jääkiekossa todistaa sen. Ei ahkera leipäjonossa etuile.
    Lopettakaa se turhanpäiväinen itku ja ottakaa itseänne niskasta kiinni!
    ME OLLAAN MAAILMANMESTAREITA!!! PARHAITA!!!!!

    Äänestä

Miten Kasperi Kapanen ratkaisi maailmanmestaruuden, eikö sitä ratkaisseet ne pelaajat jotka maaleillaan varmistivat sen että Suomi pääsi pelaamaan kullasta?

Äänestä
  • "Miten Kasperi Kapanen ratkaisi maailmanmestaruuden" ???

    Tekemällä voittomaalin.

    Äänestä

Näytti Venäjän "kapteeni" Vladislav Kamenevkin "jumaloineen" peliä niin, että mailastansa kaarna varisi. Kumma ukko kapteeniksi. Hauskimmat heput olivat kuitenkin Sergei Boikov (n:o 2) ja Ivan Provorov (n:o 9), jotka keräilivät kamppeitaan melkein dogstyle-asennossa samalla, kun Kapanen pisti toiselle puolelle vanhanaikaisen.

Äänestä
  • Kapanen on jumala!!

    Äänestä

  • Kiekko nyt on öykkärilaji. Eipä kiinnosta yhtään nuo nuuskamuikkuset takatukat.
    Ja kohta joku avautuu että nuuska (ja kalja) ovat tärkeä osa kiekkoilua...

    Äänestä

  • Nuuskan käyttö on osa jääkiekon sisäistä koodistoa, vaikka onkin kiellettyä.

    Äänestä

  • Onpa taas katkeraa porukkaa... Mikä teidän agendanne on? Jos on noin paljon asennetta haukkua ja mustamaalata jääkiekon harrastajia, niin varmaan ylpeänä kerrotte myös vähän, mitä itse edustatte? Mikä on motiivi moiselle typerälle öykkäröinnille täällä???

    Äänestä

  • Hienoa-jatketaan kirjoitti:

    Onpa taas katkeraa porukkaa... Mikä teidän agendanne on? Jos on noin paljon asennetta haukkua ja mustamaalata jääkiekon harrastajia, niin varmaan ylpeänä kerrotte myös vähän, mitä itse edustatte? Mikä on motiivi moiselle typerälle öykkäröinnille täällä???

    Arvostan paljon enemmän kovaa yksinäistä puurtamista kuin joukkueen hillumista. Ja miksi fanien pitää hillua? Miksi kiekkoon kuluu nuuska ja ryyppääminen itsestään selvänä juttuna? Miksi kiekkopojat on homokammoisia ihan naurettavuuteen saakka? Miksi kaukalossa saa tapella ja sitä ihaillaan jotenkin hienona?

    Äänestä

  • Ai miksi pitää yleensä toimia ja juhlia yhdessä? Tarkoitatko että miksi pitää olla ihmisyhteisöjä ja sosiaalisuutta vai? Eli useampia kuin yksi ihminen, joka jossain puurtaa jotain yksinäisenä? Kuuluisikohan se ihmisyyteen, yksinolon ohella...?

    Eivät nuuska ja ryyppääminen ainakaan minulle ole koskaan kuuluneet erityisen olennaisina ja "itsestään selvinä" jääkiekkoon. Nuuskaa olen kokeillut pari annosta elämässäni, ja alkoholinkäytöt ovat keskittyneet enimmäkseen muualle kuin lempiurheilulajini jääkiekon pariin. Pelejä olen seurannut 80-luvulta asti kausittain kymmeniä, yleensä aina selvin päin, ehkä jokusen tusinan olutta hyvässä seurassa siemaillen.

    "Naurettavuuteen asti homokammoisia" tuntuvat olevan aika monet muutkin kuin jotkut kiekkoilijat, eikä tuo toisaalta varmaan heistä läheskään kaikkiin päde. Syitä homofobian kaltaisille vihailmiöille ihmisyhteisöissä on epäilemättä hyvä miettiä, mutta veikkaan, että jääkiekon harrastaminen ei ole se ensisijainen syy...

    Lätkätappeluilla on sitten kulttuuris-historialliset taustansa, joiden ymmärtäminen ja lajin kehittäminen mahdollisesti niistä puhtaammaksi ei ainakaan hurskastelulla toteudu. Miksi missään saa tapella ja sitä ihaillaan jotenkin hienona? Jääkiekko on varmaan tähänkin syynä ihmisolentojen sotaisana kontaktilajina?

    Montako hienoksi ihailtua lätkätappelua näit muuten nuorten MM-joukkueelta jäällä? Olivatko ihan kännissä ja "nuuskamuikkusia" torijuhlissa? Joissa kaikki paikalle eksyneet seksuaalivähemmistöjen edustajat varmaankin kivitettiin tms.? Olisiko faneja pitänyt kieltää kokoontumasta tänne pelejä katsomaan ja juhlimaan aina Atlantin takaa asti? Miksi ihmisten pitää liikkua ja kokoontua?

    Äänestä

  • Fisummin nuo monituhatpäiset lätkäporukat näyttivät keskimäärin koko kisojen ajan käyttäytyvän kuin jääkiekosta raivoavat nettiräyhääjät, joiden parissa vikapäisyysosuus vaikuttaa olevan mahtavasti suurempi...

    Äänestä

  • *fiksummin

    Äänestä

Ovatkohan jonkun brittien potkupalloliigan paidoissa riehuvat juopuneet kaljut apinat sitten jotenkin fiksumpia ympäri Britanniaa ja jopa Eurooppaa?

Äänestä
  • Varmaan suuressa maailmassa ja suurissa lajeissa meno on joskus vielä härskimpää, mutta onko meidän pakko kehittyä samaan suuntaan?

    Äänestä

  • Ei jalkapallo nyt sen suurempi laji ole kuin jääkiekko. Itse arvostan jääkiekkoa enemmän. Se on nopeampi eli enemmän älykkyyttä vaativa kuin potkupallo.
    Meillä suomessa ainakin jääkiekko on suurempi laji. Siinä toiminta on ammattimaista kun taas jalkapallo on lastenkengissä.

    Äänestä

  • J.J.Huso kirjoitti:

    Ei jalkapallo nyt sen suurempi laji ole kuin jääkiekko. Itse arvostan jääkiekkoa enemmän. Se on nopeampi eli enemmän älykkyyttä vaativa kuin potkupallo.
    Meillä suomessa ainakin jääkiekko on suurempi laji. Siinä toiminta on ammattimaista kun taas jalkapallo on lastenkengissä.

    Ai että lätkä vaatii enemmän älykkyyttä...
    On muuten tutkimuksia siitä, minkä lajien harrastajilla on korkea koulutustausta ja tosiaan siellä ei kiekkoväki juhli.

    Äänestä

  • Jalkapallon ystävillä ainakin tuntuu olevan älykkyyttä ennen muuta omasta mielestään.

    Äänestä

Taisipas osua taas arkaan paikkaan :) HAHAHAHAA Aika säälittävää ettei aikuiset kestä jääkiekon kritisoimista. Taitaa olla niin että jääkiekko on nolojen ja vähä älyisten laji!

Äänestä
  • Miksi edes aloititte tälläisen turhan paskamyrskyn? Kaikilla on ikiomat mielipiteet ja jokaisen mielipidettä tulisi kunnioittaa, edes sillä tavoin, ettei ala valittaa jonkun toisen mielipiteestä.

    Äänestä

  • Hojooo hojoooo hojo hojo.... Täyttä pelleilyä. Leiki sinä vaan ninjailua. Hojo jojo hojo. säälittävää.

    Äänestä

  • Pelleilyä? Tuo on kuule maailman vaativin ja mahtavin urheilulaji! Jopa promootion logossa lukee että king of sports!
    Saa minusta kyllä lätkän näyttämään aika säälittävältä ja nololta lajilta!

    Äänestä

  • Kaikki tietävät, että tämähän se on kuninkaallisin ja älynystyröitä taputtelevin laji koko avaruudessa: https://www.google.fi/imgres?imgurl=http://image2.spreadshirtmedia.net/image-server/v1/compositions/201469788/views/1,width=235,height=235,appearanceId=507,backgroundColor=f9f9f9,version=1447077209/Liikennemerkki-paeaetoen-2-c-T-paidat.jpg&imgrefurl=http://www.spreadshirt.fi/pää jalkapallo t-paidat&h=235&w=235&tbnid=r-oWr4uqeQVK6M:&docid=70V5L5DathmxqM&itg=1&ei=7n6PVqjgH6TOygPVopvQCQ&tbm=isch&ved=0ahUKEwioj8yU8ZnKAhUkp3IKHVXRBpoQMwgqKBAwEA

    Nyt kaikki ulos viheriöille harrastamaan hopu hop, ja lopetetaan se typerä, tyhjäpäinen, idioottimainen nettivouhotus!

    Äänestä


Pojissa oli elämänriemua ja iloa. Miksei olisi, vasta alle 20 v isoja "korstoja". Hienoa pojat, Te teitte sen. Saarelan syötöllä Kapasen otteella tuli kultamaali. En oo lätkäfani. Oli pakko katsoa suomi ruotsi ja finaali. Kiitos.

Äänestä

Jääkiekkoa seuraava kansa tulisi hävittää pois maailmasta. Jääkiekko on sairaus ja siitä on päästävä eroon.

Äänestä
  • Oletko pioneeri?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Scotlanninkirkkoherra kirjoitti:

Moni on sitä mieltä että eileniltainen MM-loppuottelu oli suomen urheilu historian jännittävin ilta.
Tähän on helppo yhtyä. Se oli myös yksi suomalaisen urheilu historian suurimmista voitoista.
Tätä mieltä oli myös maame presidentti Sauli Niinistö, joka mainitsi vain Virenin juoksun pikkuleijonien rinnalle.
Viren tosin kärysi kielletyistä aineista, joten hän ainakaan minulta urheiliana ei arvostusta saa.
Oli miten oli. Pikkuleijonien MM-kulta on vuoden 2016 suurin suomalaine urheilusaavutus.
Maailmanmestaruus kotikisoissa on myös yksi suomalaisen urheilun suurimpia saavutuksia.
Onnea pikkuleijonat. Onnea suomi.Nyt on kiva olla suomalainen. Me olemme voittajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu