Jos joku ei sitä vielä tiedä, niin kerrottakoon, että Suomessa ei ole enää vähään aikaan ollut toimivia sähkömarkkinoita. Ei ole, koska poliitikot sössivät markkinat. Tänään tästä kaikesta seurasi se, että Suomen huoltovarmuus oli vakavasti uhattuna.
Mistä siis on kysymys? Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (KEPU) alaisuudessa 2007-2011 valmisteltu ruhtinaallinen tuulitukijärjestelmä on yhdessä muiden maiden tukijärjestelmien kanssa vääristänyt sähkömarkkinat.
Suomessa virtaa nyt paljon sellaista sähköä, jolla ei ole mitään tekemistä markkinatalouden kanssa. Sähkön hinta on romahtanut, koska tuulituki painaa hintaa alas mutta takaa kuitenkin tuulivoiman tuottajille hyvät tuotot. Tuulivoimayhtiöt puskevat markkinoille kaiken sen tuotannon, jonka ne suinkin irti saavat. Ja mitä alhaisempi sähkön hinta on, sitä suuremmat voitot tuulituki takaa tuulivoimasijoittajille. Veronmaksaja eli sinä kustannat lystin ja sijoittaja kiittää. Mutta tämänhän me kaikki tiedämme entuudestaan.
Kannattaa myös muistaa, että Mauri Pekkarisen vävy on mukana tuulivoimabisneksessä. Tässä jäljet johtavat taas KEPUn sylttytehtaalle...

Vastaukset 11
Vanhimmat
Tietämätön punikki känä valehtelee taas.
Suomi on osa yhteispohjoismaisia sähkömarkkinoita, joilla vallitsee vapaa kilpailu.
Tuulivoiman osuus sähkön tuotannostamme on 1,7%, sen hinnalla ei ole mitän vaikutusta pohjoismaiseen sänkön jinnoitteluun.
Tuulitukisähkö maksaa 12 kertaa enemmän kuin normisähkö.Tuulivoimala ei tuota 5 metrin tuulessakaan vaan kaikki energia menee kitkaan,Plus miinus nolla.
Talvipakkasilla myllyt seisoo ja kovall tuulella niitä ei voi käyttää vaan ne lukitaan off tilaan.Risumauri ja kepuli isännät vaan saa tukiaisensa mutta me ei saada sähköä.
Kaikki, mihin maalaisliitto koskee, muuttuu paskaksi.
Tämä on aivan totta. Mauri Pekkarinen on Suomen historian kallein mies. Hän on aiheuttanut suomalaiselle yhteiskunnalle valtavat vahingot toiminnallaan.
Kaikki mihi Kepu koskee, muuttuu p-skaksi. Näin totesi erään suuren liikepankin johtaja jokin vuosi sitten. Tämä pitää edelleen paikkansa.
Pekkarinen ei kuitenkaan Antti Rinteen tavoin maksata puhelinlaskujaan taloyhtiön mummulla.
Pekkarinen ei kuitenkaan kierrä veroja kuten tämä nykyinen pääministeri
Mauri Pekkarisen toimintaa on koko uran leimannut omien asioiden ajaminen ja oman voiton pyynti. Mauri "Peruukki" Pekkarinen on Suomen kallein ja tuhoisin poliitikko kautta aikojen.
Tuulisähkö syö satojamiljoonia tukii!n
Normaalia sossupunikkien trollausta.
Peruukki-Pekkarinen saa työntää tuulisähkön anukseensa.