Tuuli vinkui talon nurkissa puiden oksien raapiessa ikkunoita. Talo oli vanha ja maalikin rapistunut ikkunankarmeista. Talosta oli lähdetty nopeasti, sillä vintin ikkuna oli unohtunut auki ja myrsky paukutti sitä vuoroin auki ja kiinni. Salamoiden välkkyessä taivaalla, talo seisoi hautausmaan korkeimmalla kohdalla rapistuneena ja hylättynä.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
........myrskyn läpi kuului hiljaista naisen laulua,joka vuoroin kuului kuin kauempaa ja vuoroin aivan läheltä...
Salamoiden valaistessa taivaan, suuren hautakiven päällä seisoi ränsistynyt takkuturkkinen chiahuaha joka vastasi naisen lauluun ulvoen...
Voouuuuuuuuuuu....oouuuuu uuu..kiiri ilmassa sydäntä riipivä surullinen valitus pienen koiran avonaisesta suusta....
Laulu muodosti yhdessä vinkuvan ikkunasaranan kanssa pimeyden sielujen sinfonian johon haudoille istutettu kanervikko aaltoilevana kahinana vastasi, kuin syvälle vangittujen omistajiensa hiljainen huokailu.
Enkä ikinä saanut saanut ymmärtää, ettei tuokaan ollut saanut Pajerolla.
Yläkerran avoimen ikkunan ääressä seisoi valkeisiin vaatteisiin pukeutunut naisen hahmo hiukset hulmuten tuijottamassa hautausmaalle.
Jossa kanit tekivät kanien temppuja.....
Vanha chihuahua oli kirkuvannaisen entinen lemmikki, joka oli haudattu ja nyt noussut takaisin eloon.
Nainen lauloi koiralleen, kuin aikoinaan oli tälle laulanut, kertonut ilonsa ja surunsa.
koitti houkutella koiraa luunmuotoisilla herkkukekseillä ansaan..
Mutta koira puri rankkuria käteen ankarasti äristen ja pääsi pakoon.
Yht´äkkiä tuli täysi hiljaisuus. Salamat jähmettyivät taivaalle. Tuuli ei puhaltanut. Koira ei haukkunut. Oli aivan hiljaista. Valkoinen hento sumu nousi hautausmaan ylle kuin enkelin varjo heijastaen kirkasta valoa ympärilleen
yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja zompie koira juoksi haukkuen, rankkuri perässään..
Valo-olento päästi väsyneen, sumuisen ajatustuhnun:"Nämä eivät osaa laskea edes yhteen".
Sillä välin nainen, entisen rakastettunsa kiroama ja nyt kummitus katseli yläkerran ikkunasta lähestyvää valo-olentoa.
Tällä välin tumma hahmo meni talon ovesta sisälle ja alkoi nousta portaita yläkertaan.
Samassa valo-olento huusi suurella äänellä: Minä olen maailman valkeus, ja yhdellä iskulla koko hautausmaa talon sisäosineen täytti sanoinkuvaamattoman kirkas valo, joka tuntui räjäyttävän taloon tulleen tumman hahmon taivaan tuuliin.
*naamapalmu*
Naisen poskia pitkin valui kyyneleet, koska tumma hahmo oli hänen nykyinen rakastettu.