MAMUTKO INSINÖÖREJÄ, OPETTAJIA JA PROFFESSÖÖREJÄ ?

http://yle.fi/uutiset/tem_turvapaikanhakijoista_vain_harvalla_edes_ammatillinen_koulutus/8661385

"TEM: Turvapaikanhakijoista vain harvalla edes ammatillinen koulutus
Tyypillisimpiä ammatteja turvapaikanhakijoiden keskuudessa ovat kokki, parturi ja autonkuljettaja. Luku- ja kirjoitustaidottomia on omalla äidinkielellään viidesosa ja englantia osaa kymmenisen prosenttia, kertovat työ- ja elinkeinoministeriön ennakkotiedot."


Olipas tuokin kelpuutettu ylen uutisten joukkoon, vaikka ei tuo kyllä mikään uutinen ollut !


Late Lapista. SSSS Ry!
50222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Suivakit pyörii jo ympyrää ja miettii ketä tästäkin vois syyttää. Nuorisojärjestöt valmistautuu valehteluun jo

Äänestä
  • Kun niin monet valehtelee esimerkiksi ikänsä niin miksei sitten esimerkiksi ammattiansa. Autonkuljettajaksi voi kai jopa sanoa henkilöä, joka osaa autoa tai on käynyt autokoulun, jos näissä maissa sellaisia on. Voi olla tuo ammattikoulututettujen määrä olla pienempikin kuin tuo 10-20%, tai kuka tietää voi olla enempikin, miten kukin katsoo parhaiten hyötyvänsä. Olisi mielenkiintoista nähdä tilastoja jäikö Saksaan tai Ruotsiin paremmin koulutetut.

    Äänestä

Taas rasistisiat röhkii. Ja Ylekin pettää. Hyi.

Äänestä
  • " Unelmat kaatuuuu ". Että silleen.

    Äänestä

  • Ei ole unelmaa.. on ongelma !

    Äänestä

osasivat tulla suomeen ilman luku ja kirjoitus taitoa.

Äänestä

Se onkin merkillistä. Niidenhän piti kaikkien olla lääkäreitä, insinöörejä ja tohtoreita.

Äänestä
  • Onhan vastasyntynyt lapsikin kirjoitus- ja lukutaidoton. Lapsella tosin menee 30-40 vuotta, ennen kuin hän voi aloittaa lääkärin toimet. Kyllä näistäkin tulijoista sen ajan kuluessa siihenkin toimeen saattaa joku pystyä.

    Äänestä

  • Jos ne olisivat, niin juuri sitä väkeä siellä tarvitaan. Mikä olisi järki siinä, että omat lääkärit ja inssit pakenee ja kehitysyhteistyönä sivistyneet maat lähettävät sinne omiaan? Nämä meillekin tuppautuneet matut on kuin häkistä paenneet rotat. Ei kai kukaan halua näitä asuinalueilleen?

    Äänestä

  • 11-9 kirjoitti:

    Onhan vastasyntynyt lapsikin kirjoitus- ja lukutaidoton. Lapsella tosin menee 30-40 vuotta, ennen kuin hän voi aloittaa lääkärin toimet. Kyllä näistäkin tulijoista sen ajan kuluessa siihenkin toimeen saattaa joku pystyä.

    Mutta kannattaako 30 v mamua kouluttaa lääkäriksi, kun se sitten valmistuttuaan olisi jo eläkeiässä. Ainakin jos pitää aloittaa lukutaidosta.

    Tai eihän siitä kukaan välitä, mikä olisi järkevää, sipilä viimeksi.

    Äänestä

Turistit eivät vain uskalla paljastaa korkeaa koulutustaustaanasa ankaran työvoimapulan vaivaamassa hyvinvointivaltiossa.

Äänestä

Tyypillinen tänne kirjoittavan mamuvastaisen ammati on sosiaalipummi. Tutkimuksen mukaan niitä 87% kirjoittajista.

Äänestä
  • Niin kuin sinä, vähäpoika.

    Äänestä

rakennus alalla ei tarvita koulutusta aina voi korjata jälkikäteen.

Äänestä
  • No kamelinpaska majan rakennustaidolla ei palkoille pääse Suomessa. Että silleen.

    Äänestä

Oliko tuossa laskelmassa kaikki vai ainoastaan miehet? Naisia ei noissa maissa usein kouluteta. Tosin maahantulijoista yli 80% taisi olla miehiä. Ei mainita sotilasta/poliisia? Luulin, että suurin osa on niitä ammatteja.
Olen ollut tekemisissä ammattitukintojen vastaavuusasioiden kanssa. On aika heppoiset yleensä koulutuksen vaatimustasot kehitysmaissa. Lisäkoulutusta vaaditaan useissa tapauksissa.
Okei... edullisia parturipalveluja ja pizzoja on tiedossa.

Äänestä
  • Jos maahantulijoita koulutetaan poliiseiksi, kustannuksissa voidaan säästää 50%, kun vain joka toinen opetetaan lukemaan ja joka toinen sitten kirjoittamaan.

    Äänestä

  • PLUSSAT tuosta

    Äänestä

Kun lähtömaa haluaa päästä eroon arveluttavista kansalaisistaan, virkamies kirjoittaa heille tietenkin mahdollisimman hyvät suositukset. Pakolaisen puheisiin ei parane luottaa, mutta en menisi uskomaan lähtömaankaan antamiin tietoihin. Jos valtio ei halua ottaa takaisin kansalaistaan, jotakin on pielessä.

Äänestä
  • ****jotakin on pielessä.***

    Alat pikkuhiljaa ymmärtämään miksi ? Pakolaisiksi lähteneet luku- ja kirjoitustaidottomat ovat kyseisen maan ylimääräistä roskaväkeä. Eivät he halua näitä takaisin elätettäväkseen. Jos pakolaiset olisivat lääkäreitä ja ydinfyysikoita, niin he tietysti kelpaisivat. Siinä syy, miksi eivät kelpaa.
    Palautussopimuksista neuvottelevat virkamiehet tietysti tämän tietävät, mutta syy on Sipilän ja Orpon määräyksestä salattava, ei sitä saa kansalle kertoa.
    Odotan kuitenkin, että kevään aikana joltakin `Olli Immoselta´pettää hermo ja hän kertoo totuuden.

    Äänestä

Totuus paljastui vasta kun Lindströmin erityisavustaja kertoi selvityksen tuloksista. Tähän asti on kerrottu että "varsin suurella osalla turvapaikanhakijoista on teknisen alan tutkinto" yms suoranaista valetta.

Äänestä
  • No totuutta ei voi salata enää. Tervetuloa todelliseen elämään " Unelmaväki " !!! Onhan se raakaa huomata " Unelmien kaatuvan " ja realismin voittavan valheet.
    Että silleen.

    Äänestä

Kummia insinöörejä ja lääkäreitä kun eivät osaa edes lukea.

Äänestä
  • Tarkoitaisko tuo korkesti oppinut sitä, että onkäynyt huutamassa minareetin huipulta Allu Agbar huutoja ? Että silleen.

    Äänestä

2000 luvun romaaneita jolla koulut jää kesken.

Äänestä
  • Oisko matuissa noitatohtoreita? -Lääkäri sekin.

    Äänestä

Ei muuta ku eduskuntaan kaikki, ei se siitä kummene

Äänestä
  • Ei muuta ku karvakäsi villielukat korkeasaareen kaikki, ei niistä kamelin tai apinan nussijoista ole muuhun...tulee vain omituisen näköisiä kameleita tai apinoita väritykseeltäänkin...elukoita ovat geenipernnältään asti!

    Äänestä

PiruOnIrti

10.2.2016 10:35

http://yle.fi/uutiset/tem_turvapaikanhakijoista_vain_harvalla_edes_ammatillinen_koulutus/8661385

Mihin töihin voi nyky-Suomessa laittaa ihmisiä, jotka ovat esim. kirjoitus- ja lukutaidottomia?

Lisäksi osa tulleista ilmoittaa jo tullessaan, että tulevat tänne elelemään, eivät töihin. En ihmettele, että suomalaiset tunkevat päänsä puskaan jotta eivät näkisi eivätkä kuulisi mitä meille ollaan tekemässä.

Sanottakoon suomalaisista mitä tahansa, me olemme melko lainkuuliaista ja rauhallista kansaa. Miten me osaisimmekaan kohdata tämän "joukkotuhoaseen"?

Itse olen joutunut maahanmuuttajien rasistisen halveksunnan ja ylenkatsomisen kohteeksi työssäni, onneksi eivät sentään ole päässeet sylkemään naamalle ja onneksi en työskentele vokissa. Olen kantasuomalainen ja heimoni on suomalainen.

Minulle on huudettu päin naamaa rasisti-sanaa, kun en ole suostunut kohtelemaan mamuja toisin kuin omaa kansaani. Apuun ovat hakeneet äspeeärräläisiä, ja oikeuksia on tultu peräämään isolla joukolla. Ja ne oikeudet näyttävät olevan aivan toista suuruusluokkaa kuin kantasuomalaisten oikeudet, en edes Suomen lakikirjaan vetoamalla ole saanut heidän "minulle kuuluu" ja "sinä olet velvollinen" -vakaumustaan horjumaan.

Järkihän tässä menee tavalliselta ihmiseltä. Kuka/Ketkä näille ihmisille syöttävät näitä virheellisiä tietoja. Ihan supisuomalaiset ihmisetkin paasaavat että meiltä täytyy nyt löytyä hyvää tahtoa. Silloin kun ei ole todellisesta hädänalaisesta kyse, meiltä ei tosiaankaan tarvitse löytyä hyvää tahtoa. Minulta se alkaa loppua, ei ihmisten hermot loputtomiin veny. Kele.

Seuraavan kerran kun minulle joku uskaltautuu huutamaan sanan rasisti, vien asian oikeuteen.

Äänestä
  • Soti, tuo Laten linkki tuli vahingossa uudemman kerran.

    Äänestä

Tosi surkeaa, kun suomalaiset ovat jakaantuneet kahteen leiriin. Yhtenäisenä kansana olisi helppo torjua kehitysmaamuslimien tulo maahamme siipeilemään ja rötöstelemään. Missä Talvisodan henki ja suomalainen sisu nyt, kun sille olisi tarve?

Äänestä
  • Nyt ei puhutakaan talvisodan hengestä, vaan kansalais-tai vapaussodan, (miten vaan halutaan sanoa). Ja se henkihän ei ollut kovin samanmielinen...

    Äänestä

  • jako-kahteen kirjoitti:

    Nyt ei puhutakaan talvisodan hengestä, vaan kansalais-tai vapaussodan, (miten vaan halutaan sanoa). Ja se henkihän ei ollut kovin samanmielinen...

    Ei Suomi ole jakautunut kahtia. Muutamat agressiiviset suvakit rääkyvät äänekkäästi.

    Äänestä

Kuinka moni näistä matuista on istunut vankilassa?

Äänestä

Ei avaajakaan ole hengen lahjoilla liikaa rikastunut. Ei ainakaan, jos katsoo kirjoitustaitoa.

Äänestä
  • Eipä nyt taas kompuroida lillukan varsissa. Asia ratkaisee.

    Äänestä

Ihan oikein viedä oikeuteen, jos joku vetäisee rasistikortin esiin. Joutuupa selittämään, mikä se rasisti oikeastaan onkaan.

Oikeuteen vaan, hyvä juttu!

Äänestä

Muutamalla on väärennetyt tutkintopaperit. Ne maksaa Afrikassa 60 dollaria. Koneinsinöörin paperit on 20 dollaria.
Kokkeja ja partureita ovat kaikki, omasta mielestään.

Äänestä

Lieksassa kaikki on toisin.

Äänestä

Yhteenveto tyypillisestä turvapaikanhakijasta: luku-ja kirjoitustaidoton ja tietysti ammattitaidoton, väkivaltainen, naisia alistava, laita piittaamaton, hygienia olematon, sotarikollinen, mahdollisesti terroristi. Osaamisalue: aseiden käsittely, kurkun leikkaaminen

Äänestä

Halla-ahon pitäisi olla maikkarissa torstaiaamuna 11.2. klo 6:40 TORSTAIAAMUNA

Myöhemmin Halla-aho tullee käsittelemään torstaina kello 10
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-ja-tavio-tuumaustunnilla-torstaina-aiheina-turvapaikkatilanne-ja-asedirektiivi/

MATUJA TULEE PALJON ENEMMÄN KUIN 10 000 HYVÄKSYTYKSI

Halla-aho:

Mainitsen ennakkotietona huomisesta puheenvuorostani vielä yhden seikan.
Julkisuudessa toistellaan nyt papukaijana sisäministeriön arviota, että n. kolmannes viime vuonna tulleista, eli 10 000 henkeä, saisi myönteisen turvapaikkapäätöksen.
Tämä luku perustuu aiempien vuosien toteutumaan. Tuolloin kokonaismäärät olivat kuitenkin paljon pienempiä, ja huomattavan suuri suhteellinen osuus turvapaikanhakijoista oli venäläisiä, ukrainalaisia, albaaneja ja kosovolaisia. Nämä saivat järjestäen kielteisiä päätöksiä ja laskivat yleistä hyväksymisprosenttia.


Viime vuoden tulijoista 85% oli irakilaisia, afgaaneja ja somaleja. Näiden kansalaisuuksien hyväksymisaste on Maahanmuuttoviraston uusimpien tilastojen mukaan 85%, 72% ja 97%. Jos tässä ei tapahdu radikaalia muutosta, viime vuonna tulleista irakilaisista, afgaaneista ja somaleista saa myönteisen päätöksen yhteensä yli 23 000 henkeä, mikä on 70% kaikista turvapaikanhakijoista. Tämän päälle tulevat..”

Äänestä

Halla-aho kertoi torstaina 11.2. klo 6:40 maikkarissa missä mennään, eli Geneven pakolaissopimus on sopivan ahdas, mutta sitä sovelletaan aivan liian laajasti eli AVUSTETAAN IHMISIÄ JOTKA EIVÄT KOE HENKILÖKOHTAISTA
VAINOA VAAN AVUSTETAAN NIITÄ, JOILLA ON HUONO ELÄÄ MAASSAAN SODAN TAI HEIKON ELINTASON TAKIA

Geneven pakolaissopimus ei ole tarkoitettu tällaiseen toimeen, vaan auttamaan henkilökohtaisen vainon
uhreja esimerkiksi henkilöitä, JOTKA JOUTUVAT KOMMUNISTIEN TAI PUTNINISTIEN TAI NATSIEN VAINON KOHDEEKSI
KREMLIN TAI VASTAAVAN OPERAATIOIDEN TAKIA

Kun esim. Kreml aloittaa sodan Ukrainassa, EIVÄT UKRAINALAISET SOTAA PAKOON JUOKSEVAT OLE Geneven pakolaissopimuksen
mukaisia vainon uhreja

Se maikkarin kimeä-ääninen pimu alkoi lukea jonkin bloggarin tai muun pellen juttuja kun siltä meni jauhot suuhun

Äänestä

Lieksalaisissakin somaleissa piti olla konen insejä vaikka kuinka. Yks sosiali tanttä näin suureen ääneen toitotti. En ymmärrä mitä tällä paskan jauhamisella haetaan. Vittu totuus tiskiin. Jos on ammatiton niin sillon on eikä kone inssi ja ovatko nämä niin tyhmiä vaikka olisi paperitkin niin ei edes osata lukea niin on kyllä todella uskottavaa papereiden aitous.

Äänestä

Kouluttaminen on sikakallista. Onneksi suomessa yliopistoja voidaan lakkauttaa kun tänne tulvii korkeasti koulutettuja moniosaajia.

Äänestä

missä ammateissa se VALE- alkuisuus ei niin haittaa: poliisi, lääkäri, rekkakuski, tiskari, poliitikko, pääministeri, kansanedustaja, palkattu toimitusjohtaja, elämäntapalisääntyjä, "mies/ poika" - kun se on selite johonkin, ydinvoimalan rakentaja, avian- toimitusjohtaja, valtion hallinnon kokousedustajat, FINEn - neuvoja, terveystarkastaja, autorekisterikeskuksen porukat, vanhempi pankkihenkilöstö ja sijoitusneuvojat, bemari-kuskit ja perseennuolijat.

Ammatit joissa pitäisi pitäisi osata ajatella, lukea ja kirjoittaa ovat mm.: kaupan kassa ja myyjä, opettaja, yrittäjä, nainen - kaikissa olo- ja sijamuodoissa, kokki, huoltomies, oikeastaan kaikki duunaritason/ suorittavan työn ammatit, kansanedustajaehdokas....vähiin käy.

Vastuu on pääosinulkoistettu jollekin isolle/ elottomalle - toiselle.

Äänestä

Kunhan kevät tulee ja matujen juoksuaika alkaa, he ryhtyvät suorittamaan gynekologian iltaopintoja. Nyt vasta harjoitellaan kissaa sorkkimalla vastaanottokeskuksessa.

Äänestä

Vinkki kaikille turvapaikanhakijoille. Tulkkeja tarvitaan koko ajan enemmän. Valtiolla työskentelevän tulkin kokonaisansiot ovat keskimäärin 4074e/kk

Äänestä
  • kyllä sillä tukee taas muutamaa isis- turistia
    pipilä ottaa siivun ja antaa muillekin mamuttajille

    Äänestä

  • no tiedä siitä mutta siinä olisi monelle mamulle siisti sisätyö kohtuullisella korvauksella..ja mitä enemmän porukkaa tulee, sitä enemmän heille on tarvetta..toinen kielistäkin pitäisi olla jo hallussa, joten nopeasti olisivat hommaan koulutettavissa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Late_Lapista1 kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/tem_turvapaikanhakijoista_vain_harvalla_edes_ammatillinen_koulutus/8661385

"TEM: Turvapaikanhakijoista vain harvalla edes ammatillinen koulutus
Tyypillisimpiä ammatteja turvapaikanhakijoiden keskuudessa ovat kokki, parturi ja autonkuljettaja. Luku- ja kirjoitustaidottomia on omalla äidinkielellään viidesosa ja englantia osaa kymmenisen prosenttia, kertovat työ- ja elinkeinoministeriön ennakkotiedot."


Olipas tuokin kelpuutettu ylen uutisten joukkoon, vaikka ei tuo kyllä mikään uutinen ollut !


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu