Kokemuksia Tjäreborgin Ponta do Solista

Millainen paikka hotelleineen, kulkuyhteyksineen ja vaellusmahdollisuuksineen?
4299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ponta do Sol on oikein viehättävä kylä. Taitaa olla saaren aurinkoisempia paikkoja. Kulkuyhteyksistä en osaa sanoa, kun itse olimme vuokra-autolla liikkuneet.

Äänestä

Usein käy niin, että jos Funchalissa ei paista, niin siellä paistaa.
Vuokra-autolla vaan kohti aurinkoa.
Viehättävä kaunis paikka kesällä. Viihdyn siellä.

Äänestä
  • Tekemistä vaan liian vähän, mutta käy siellä kerran maisemia katsomassa.

    Äänestä

Ponta do Solin merenääreinen keskusta on tiivistirakennettu mutta idyllinen paikka. Löytyy myös kauppoja ja ravintoloita. Nopean tieyhteyden päässä pääkaupunki Funchalista. Mielestäni upein levada jossa toistaiseksi olen käynyt vaeltamassa on juuri Ponta do Solin yläpuolisessa laaksossa, Lombadan kylässä, jonka kirkolta pääsee erittäin hyväksi ja turvalliseksi kunnostettu Levada Novalle takaisin laakson perukoilta pääsee hieman alempana kulkevaa Levada Moinhoa pitkin. Madeiran upeimpia näkymiä siellä! Ponta do Soliin tulee pääkaupungista nopeita bussiyhteyksiä ja myös muualle saareen voi matkata täältä bussilla. Suosittelen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mäntyharjulta kirjoitti:

Millainen paikka hotelleineen, kulkuyhteyksineen ja vaellusmahdollisuuksineen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu