Yksittäistapauksia?

Seinäjoen kaupunginvaltuutettu, vanhempi rikoskonstaapeli Piia Kattelus katsoo, että Suomeen on julistettu poikkeustila rajoittamaan tyttöjen ja naisten vapaata liikkumista.

Piia Kattelus (kesk.) kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan otsikolla ”yksittäistapauksia poikkeustilassa”, kuinka tyttöjen ja naisten seksuaalisiin ahdisteluihin ja raiskauksiin liittyvässä nykykeskustelussa ”ei saa syyllistää kuin kantasuomalaisia, koska turvapaikanhakijat ovat aina yksittäistapauksia ja uhreja”.

– Onko minun kasvatettava 2000-luvulla tyttäreni käyttäytymään Suomessa samoin, kuin jos asuisimme esim. Pohjois-Afrikassa, jotta välttyisimme yksittäistapauksilta? Toivon koko sydämestäni, että pohjoismaisen kasvatuksen saaneet tytöt ja naiset ymmärtävät, mitä yksittäistapaus pahimmillaan tarkoittaa, kuuntelevat vanhempiaan ja kunnioittavat itseään, vaikka jotain ikävää tapahtuisikin, Kattelus kirjoittaa.

Kattelus muistelee, kahden vuosikymmen takaisia kokemuksiaan Brysselissä reppureissaajana.

– Minä en tuolloin ymmärtänyt, että jo Euroopan Unionin syntyhetkillä Brysselissä vallitsi ”poikkeustila”, joka rajoitti tyttöjen vapaata liikkumista julkisilla paikoilla myös valoisana aikana. Minä ja ystäväni emme vaaleina suomalaistyttöinä saaneet rauhassa ”hengata” torilla ilman, että pohjoisafrikkalaiset nuoret miehet joukolla piirittivät ja tunkivat lähietäisyydelle.

Kattelus sanoo olevansa huolissaan tämänlaisesta kehityksestä. Hän mainitsee Helsingin poliisikomentaja Lasse Aapion toteamuksen joulukuussa 2015, jolloin Aapio sanoi, että "entiseen ei ole paluuta".

– Tällä Aapio viittasi Helsingin heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen sekä turvapaikanhakijoiden naisiin kohdistamiin seksuaalirikoksiin, kuten puskaraiskauksiin.

– Puhuttiin ilmiöstä, joka on saapunut Suomeen. Ilmiö saapui Suomeen samaan aikaan, kun 30 000 turvapaikanhakijaa matkusti junalla Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen. Jo useampia yksittäistapauksia, jotka yhdessä muodostavat ilmiön

Kattelus muistuttaa marraskuussa 2015 tapahtuneesta joukkoraiskauksesta Helsingin Rautatientorilla, jossa neljä ulkomaalaista, joista ainakin kolme ovat hänen mukaansa turvapaikanhakijoita, raiskasivat naisen.

– Uutena vuotena 2015 Helsingissä tapahtui tuhatkertainen yksittäistapaus. Helsinkiin kokoontuneet tuhat turvapaikanhakijaa ahdistelivat joukolla tyttöjä ja naisia.

– Kuten poliiskomentaja sanoi, entiseen ei ole paluuta. Tulkitsen tämän niin, että poikkeustila rajoittamaan tyttöjen naisten vapaata liikkumista on julistettu lopullisesti.
1146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On se sitten hieno "urheilulaji" tuo toisten hakkaaminen, kumma ettei ns. sivistysvaltioissa tuota kielletä, onhan kaikki koiratappelut, kukkotappelut ja yeensä missä käytetään eläimiä, kiellettyä, ihmisen täytyy olla jotenkin henkisesti sairas tai kieroutunut jos nauttii siitä että veri roiskuu, en ymmärrä.

https://pbs.twimg.com/media/Cc1-ti9UMAAp6YJ.jpg

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


T_Apaus kirjoitti:

Seinäjoen kaupunginvaltuutettu, vanhempi rikoskonstaapeli Piia Kattelus katsoo, että Suomeen on julistettu poikkeustila rajoittamaan tyttöjen ja naisten vapaata liikkumista.

Piia Kattelus (kesk.) kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan otsikolla ”yksittäistapauksia poikkeustilassa”, kuinka tyttöjen ja naisten seksuaalisiin ahdisteluihin ja raiskauksiin liittyvässä nykykeskustelussa ”ei saa syyllistää kuin kantasuomalaisia, koska turvapaikanhakijat ovat aina yksittäistapauksia ja uhreja”.

– Onko minun kasvatettava 2000-luvulla tyttäreni käyttäytymään Suomessa samoin, kuin jos asuisimme esim. Pohjois-Afrikassa, jotta välttyisimme yksittäistapauksilta? Toivon koko sydämestäni, että pohjoismaisen kasvatuksen saaneet tytöt ja naiset ymmärtävät, mitä yksittäistapaus pahimmillaan tarkoittaa, kuuntelevat vanhempiaan ja kunnioittavat itseään, vaikka jotain ikävää tapahtuisikin, Kattelus kirjoittaa.

Kattelus muistelee, kahden vuosikymmen takaisia kokemuksiaan Brysselissä reppureissaajana.

– Minä en tuolloin ymmärtänyt, että jo Euroopan Unionin syntyhetkillä Brysselissä vallitsi ”poikkeustila”, joka rajoitti tyttöjen vapaata liikkumista julkisilla paikoilla myös valoisana aikana. Minä ja ystäväni emme vaaleina suomalaistyttöinä saaneet rauhassa ”hengata” torilla ilman, että pohjoisafrikkalaiset nuoret miehet joukolla piirittivät ja tunkivat lähietäisyydelle.

Kattelus sanoo olevansa huolissaan tämänlaisesta kehityksestä. Hän mainitsee Helsingin poliisikomentaja Lasse Aapion toteamuksen joulukuussa 2015, jolloin Aapio sanoi, että "entiseen ei ole paluuta".

– Tällä Aapio viittasi Helsingin heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen sekä turvapaikanhakijoiden naisiin kohdistamiin seksuaalirikoksiin, kuten puskaraiskauksiin.

– Puhuttiin ilmiöstä, joka on saapunut Suomeen. Ilmiö saapui Suomeen samaan aikaan, kun 30 000 turvapaikanhakijaa matkusti junalla Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen. Jo useampia yksittäistapauksia, jotka yhdessä muodostavat ilmiön

Kattelus muistuttaa marraskuussa 2015 tapahtuneesta joukkoraiskauksesta Helsingin Rautatientorilla, jossa neljä ulkomaalaista, joista ainakin kolme ovat hänen mukaansa turvapaikanhakijoita, raiskasivat naisen.

– Uutena vuotena 2015 Helsingissä tapahtui tuhatkertainen yksittäistapaus. Helsinkiin kokoontuneet tuhat turvapaikanhakijaa ahdistelivat joukolla tyttöjä ja naisia.

– Kuten poliiskomentaja sanoi, entiseen ei ole paluuta. Tulkitsen tämän niin, että poikkeustila rajoittamaan tyttöjen naisten vapaata liikkumista on julistettu lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu