Personaalitreenareiden ristiriitaiset neuvot.

Jo aikaisemmin kiinnitin huomion eri koulukuntiin. Tietenkin on hyvä, että ohikulkiessaan personaali huomauttaa tekniikasta mutta kun neuvot ovat keskenään ristiriitaisia.

Viimeinen tilanne on se, että kuntouttaessani paskaksi mennyttä, nivelrikkoista polveani olen kysynyt kolmelta personaalilta vinkkiä treeneihin.
Nyt pystyn vihdoin tekemään mavea mutta hieman normaalia suoremmin polvin.
Yksi neuvoo lyhyitä sarjoja niin suurilla painoilla kuin kivulta kärsii.
Toinen suosittelee pelkkää potkukonetta ja vaakahackia pienillä vastuksilla ja 15 > 30:n toistoilla.
Kolmas ehdottelee mavea 10:n sarjoina kipurajan paremmalla puolella pysyen. Kehoitti seuraamaan polven kuntoa treenin jälkeen ja seuraavana päivänä.

Olen kokeillut noita kaikkia ja päätynyt tuohon viimeiseen.
Teen kerran viikossa mavessa 5 x 10 toistoa 50%:n kuormalla reilun vuoden takaisesta maksimi ykkösestä. Lisänä potkukonetta eri päivänä.

Kaikki personaalit ovat omasta mielestään ehdottoman oikeassa. Tämä viimeeksi mainittu oli ainoa joka jollakin tavalla yritti perustella näkemystään.
Vai onko vika siinä, että kaikki 3 ovat naisia?
6185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Vai onko vika siinä, että kaikki 3 ovat naisia?"

Ei, vaan siinä, että tuo nimitys personal trainer on yhtä validi kuin yrityskonsultti. Kumpikaan ei tarvitse muuta kuin hyvät puhelahjat. Personal trainereita tulee nykyään liukuhihnalta sieltä sun täältä viikonlopun kursseilta tai sitten vaihtoehtoisesti voi myös julistaa ihan itse itsensä personal traineriksi. Ei personal trainer ole mikään treenaamisen, saatikka nivelongelmien asiantuntija.

Voin tehdä vaikka sinusta personal trainerin:
- Jos ihminen haluaa laihtua tai "kiinteytyä", pitää ruokavalion olla hypokalorinen
- Jos ihminen haluaa lisää lihasmassaa/voimaa pitää ruokavalion olla hyperkalorinen
- Lihas kasvaa painoharjoittelulla.

Kas näin. Nyt olet personal trainer. Nyt on enää vain sinun tehtäväsi kerätä tämän ympärille mahdollisimman paljon uskottavaa paskaa, kuten miten pitää jalkateriä prässissä tai missä kulmassa pitää ranteita ojentaja-ylätaljassa.

Oikea henkilö vastaamaan kysymykseesi olisi joko asiansa osaava fysioterapeutti tai ehkä jopa painonnostoon erikoistunut urheilulääkäri. Näitä vain on valitettavan vähän Suomessa.

Äänestä
  • Juuri näinhän se menee...

    Äänestä

  • Voit vielä tehdä asiakkaille "ohjelman". Siihen kuuluvat kaikki perusbodyliikkeet, joita tehdään 3x10-12. Helppoa kuin heinänteko.

    Äänestä

  • Olen ollut hyväuskoinen. Koska personaalien tietämys on ollut sitä mitä on ollut niin olisivat edes ilmaisseet tietämättömyytensä tai fiksuimmillaan vastanneet viimeisen kappaleesi tavoin.

    Vastaisuudessa lienee syytä katsella ympärilleen josko näkysi saman aikjaisemmin kokenutta.

    Olen kuvitellut, että elämme työnjaon alaisessa yhteiskunnassa jossa kukin ammattiryhmä osaa työnsä tai sitten ilmaisee osaamattomuutensa.
    Ensimmäisen, vakituisen työpaikkani tulotarkastuksessa nuori lekuri kaivoi pöydälle paksun opuksen ja alkoi hakemaan tietoa sanoen, että kestää hieman.
    Hyvä, ettei leikkinyt kaikkitietävää!

    Äänestä

  • "Olen kuvitellut, että elämme työnjaon alaisessa yhteiskunnassa jossa kukin ammattiryhmä osaa työnsä tai sitten ilmaisee osaamattomuutensa.2

    Se taisikin olla sitä vielä teollisuusyhteiskunnan päivinä, jota sinäkin olet nimimerkistäsi päätellen elänyt. Nyt elelemme sitten tätä asiantuntijayhteiskuntaa, jonka tunnusmerkkejä ovat julkisuuden tavoittelu, asiantuntijana esiintyminen ja konsulttimafian hallinto julkisella ja kaupallisella sektorilla.

    Äänestä

PERSEnal trainer. Hihihi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vm-43 kirjoitti:

Jo aikaisemmin kiinnitin huomion eri koulukuntiin. Tietenkin on hyvä, että ohikulkiessaan personaali huomauttaa tekniikasta mutta kun neuvot ovat keskenään ristiriitaisia.

Viimeinen tilanne on se, että kuntouttaessani paskaksi mennyttä, nivelrikkoista polveani olen kysynyt kolmelta personaalilta vinkkiä treeneihin.
Nyt pystyn vihdoin tekemään mavea mutta hieman normaalia suoremmin polvin.
Yksi neuvoo lyhyitä sarjoja niin suurilla painoilla kuin kivulta kärsii.
Toinen suosittelee pelkkää potkukonetta ja vaakahackia pienillä vastuksilla ja 15 > 30:n toistoilla.
Kolmas ehdottelee mavea 10:n sarjoina kipurajan paremmalla puolella pysyen. Kehoitti seuraamaan polven kuntoa treenin jälkeen ja seuraavana päivänä.

Olen kokeillut noita kaikkia ja päätynyt tuohon viimeiseen.
Teen kerran viikossa mavessa 5 x 10 toistoa 50%:n kuormalla reilun vuoden takaisesta maksimi ykkösestä. Lisänä potkukonetta eri päivänä.

Kaikki personaalit ovat omasta mielestään ehdottoman oikeassa. Tämä viimeeksi mainittu oli ainoa joka jollakin tavalla yritti perustella näkemystään.
Vai onko vika siinä, että kaikki 3 ovat naisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu