Miksi sähkön siirtoa ei voi kilpailuttaa?

Miksi sähkön siirtoa ei voi kilpailuttaa?
Tapaus Caruna, jonka uusia siirtohintoja ei tiettävästi ole vielä edes ilmoitettu asiakkaille (ei ainakaan meille), panee miettimään, että eikö tuota päätöstä siitä, että sähkön siirtoa ei voi kilpailuttaa, voisi muuttaa? Julkisuudessa esitetyt perustelut sille, miksi moinen päätös tehtiin, ovat hatarahkot. Voihan sähköenergiankin kilpailuttaa, vaikka asuisi toisessa kolkassa maata, kuin missä sähköenergian myyjä toimii. Silti sähkö tulee samasta paikasta omaan keskukseen, kuin mistä se tulisi, vaikka myyjä olisi Lapissa. Eikö siirron kohdalla tilanne ole sama?
Lainsäädännöllä on nykyään säädetty se, missä kunnossa sähköverkon kuuluu olla käyttöalueella. Mitä väliä sillä enää on, mikä firma siirron laskuttaa? Saattamalla sähkön siirto kilpailun alaiseksi tapaus Carunan kaltaiset ökyahneuden sanelemat hinnankorotukset voitaisiin ehkä tulevaisuudessa välttää ja sähkön siirron hinnoittelu palaisi oikealle tasolleen.
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sähkönsiirtoyhtiö omistaa ne kaapelit joita pitkin sähkö tulee sinne sinun mittarillesi (sekä sen itse mittarin). Harvalle tulee edes mieleen istua VR:n junaan ja alkaa vaatia että saisi maksaa matkasta Onnibussille koska se on halvempi.

Äänestä

Ööh, koska esimerkiksi Carunan verkkohinnat Espoossa ovat kalliita, niin sinä lopetat kotiisi tulevien sähkökaapeleiden käytön ja alat maksaa vaikka Kajaanissa sijaitsevien kaapeleiden käytöstä? Niinkö?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siirtomyöskilpailtavaksi kirjoitti:

Miksi sähkön siirtoa ei voi kilpailuttaa?
Tapaus Caruna, jonka uusia siirtohintoja ei tiettävästi ole vielä edes ilmoitettu asiakkaille (ei ainakaan meille), panee miettimään, että eikö tuota päätöstä siitä, että sähkön siirtoa ei voi kilpailuttaa, voisi muuttaa? Julkisuudessa esitetyt perustelut sille, miksi moinen päätös tehtiin, ovat hatarahkot. Voihan sähköenergiankin kilpailuttaa, vaikka asuisi toisessa kolkassa maata, kuin missä sähköenergian myyjä toimii. Silti sähkö tulee samasta paikasta omaan keskukseen, kuin mistä se tulisi, vaikka myyjä olisi Lapissa. Eikö siirron kohdalla tilanne ole sama?
Lainsäädännöllä on nykyään säädetty se, missä kunnossa sähköverkon kuuluu olla käyttöalueella. Mitä väliä sillä enää on, mikä firma siirron laskuttaa? Saattamalla sähkön siirto kilpailun alaiseksi tapaus Carunan kaltaiset ökyahneuden sanelemat hinnankorotukset voitaisiin ehkä tulevaisuudessa välttää ja sähkön siirron hinnoittelu palaisi oikealle tasolleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu