Sote- ja aluehallintoratkaisu järkevöityi

Sote-alueet tulevat perustumaan 18 maakuntaan ja viiteen yhteistyöalueeseen nykyisten keskussairaaloiden ja yliopistosairaaloiden pohjalta. Kaikki maakunnat joutuvat tekemään yhteistyötä keskenään.

Vielä syksyllä oli päädytty sekavaan systeemiin, jossa sote-alueita olisi ollut 15 ja maakuntia 18 eli kolme maakuntaa olisi jäänyt jonkinlaiseen välimaastoon ja joutunut tekemään yhteistyötä muiden maakuntien kanssa. Kompromissina syntynyt ratkaisu oli sekava ja epälooginen.

Nyt sovittiin lisäksi, että maakuntaveroa selvitetään, mutta sitä ei toteuteta vielä tällä vaalikaudella. Valtio rahoittaa sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta samalla pidetään huoli siitä, ettei kokonaisveroaste muutu, eikä progressiotakaan muuteta.

Onnittelut hallitukselle hyvästä ratkaisusta!
25213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Onnittelet taas. Niin onnittelit syksylläkin.

Äänestä

Tämä koko setehimmeli on kepun peityritys saada uusia korkeapalkkaisia varalaskupaikkoja kansanedustajilleen, jotka sitten voivat palkata kavereitaan mitä ihmeellisimpiin uusiin keksittäviin virkoihin.

Näissä julkishallinnon viroissa kun on erikoisetuisuudet, joista oikeat työntekijät eivät voisi uneksiakaan;

mm. lyhyet työpäivät erityisesti kesäkausilla, ylipitkät lomat, alennettu täyden eläkkeen ikä, korkeampi eläkekertymä, vanhempienvapaat, automaattinen palkannousu ikälisien myötä, veronmaksajien kustantamat runsaat sairaspäivät, virkavapausmahdollisuus, vuorotteluvapaat, veronmaksajien kustantamat "kulttuuririennot ja -matkat" myös eläkkeellä, nykyään myös parempi palkkataso ym. ym.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuskin virkamiesten määrä ainakaan lisääntyy nykyisestä, jossa valtionhallinto, maakuntahallinto ja kunnallishallinto toimii samoillakin sektoreilla päällekkäin.

    Luettelemiisi etuuksiin huomautuksena, että tietääkseni virkamiehet tekevät nykyään kesäisin yhtä pitkää työpäivää talvisinkin. Muut etuudet koskevat suurimmalta osin myös yksityissektoria.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Totta kai Maalaisliittolaisten virkamiesten määrä tulee lisääntymään. Sitä vartenhan tämä koko homma on. Maalaisliiton tarkoitus on lypsää viimeisetkin irti ennen tulevaa pysyvää oppositiopuolueen asemaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    OikeistoSosDem kirjoitti:

    Määrä ei lisäänny, mutta yksittäisten virkamiesten vaikutusvalta kasvanee. Jokaisen maakunnan päättäjät pitäköön huolen siitä, etteivät valinnat perustu jäsenkirjoihin (eikä -kortteihin).

    Maalaisliitto valvomassa itseään?

    Äänestä

  • Aloittaja

    OikeistoSosDem kirjoitti:

    Maalaisliitto valvomassa itseään?

    Maalaisliitolla ei ole enemmistövaltaa yhdessäkään maakunnassa, mutta kymmenissä kunnissa on.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Maalaisliitolla ei ole enemmistövaltaa yhdessäkään maakunnassa, mutta kymmenissä kunnissa on.

    Et ole kuullut ns. epävirallisesta vaikuttamisesta?

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Tuskin virkamiesten määrä ainakaan lisääntyy nykyisestä, jossa valtionhallinto, maakuntahallinto ja kunnallishallinto toimii samoillakin sektoreilla päällekkäin.

    Luettelemiisi etuuksiin huomautuksena, että tietääkseni virkamiehet tekevät nykyään kesäisin yhtä pitkää työpäivää talvisinkin. Muut etuudet koskevat suurimmalta osin myös yksityissektoria.

    Miten niin, tuskin lisääntyy virkamiesten määrä . . . taatusti lisääntyy, kuten aina kun kepu on päässyt siihen jotenkin vaikuttamaan. Päätöksenteko on myös aina hidastunut ja hankaloitunut kun kepu on asiaan päässyt vaikuttamaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_96816 kirjoitti:

    Parisataa terveyskeskusta ja kolmisensataa kuntien sosiaalitointa lopetetaan tarpeettomina. Näiden johtajille olisi hyvän työsuhdeturvan takia löydettävä uusi homma, mikä tulee olemaan niin vaikeaa, ettei virkamiesten määrä ainakaan lisäänny.

    Voisivat alkaa ajamaan bussilla valtion piikkiin niitä asiakkaita terveyskeskuksiin, koska muuten eivät sellaisten matkojen päähän sairaat ja avuntarvitsijat pääse.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_96816 kirjoitti:

    Voisivat alkaa ajamaan bussilla valtion piikkiin niitä asiakkaita terveyskeskuksiin, koska muuten eivät sellaisten matkojen päähän sairaat ja avuntarvitsijat pääse.

    Lääkärit ja hoitajat palvelevat nykyisten terveyskeskusten toimitiloissa edelleenkin, vaikka niitä alettaneenkin hallintorakenteen muutoksen myötä kutsua jollain muulla nimellä. Nytkö onkin alkamassa kuin tyhjästä terveyskeskusromantiikka, vaikka tähän asti niitä on pilkattu arvauskeskuksiksi.

    Terveyskeskukset ovat olleet terveyden- ja sairaanhoidon kulmakivi kansalaisille. Homma kusi vain sukille lääkärikoulutuksessa kun eivät joudu hankkimaan kokemustaan julkisella puolella. Nyt ne vasta opiskelijoineen ovat menneet varsinaiseksi arvauskeskuksesksi, ja siksi niiden asema on palautettava, eikä luotava mitään vaihtoehtoista yksityistä rahastuskoneistoa rinnalle.

    Äänestä

Maltillliset palkkaratkaisut siihen, ei olisi niin tarvetta sitten käydä Yt -neuvotteluja. Pikkuhiljaa maata parempaan. Saataisiin verottomat vielä verolle.
Oli tausta sitten mikä tahansa. Vanhamalli ei toimi enään, ainakaan pitkään. Kun vero yhteiskunnan moottorina, kuin vesi vesivoimalaitoksen energialähteenä. Tai,kuin tuuli tuulivoimaa pyörittää. Jos ei tuule, ei tule sähköäkään, jos ei veroja, ei tule yhteiskunnan palveluitakaan.
Korjaan tähän heti.
-Jos tuulee hyvin, tulee enemmän tuulisähköä, se maksaakin veronmaksajille enemmän. Tälläinen "hieno" systeemi tehty.
Tämä tehty nurinkuriseksi. Mitä enemmän tuulee, sitä enemmän rahaa kuluu.
http://tuulivahinko.fi/
.
http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/default.aspx
Tuleva ydinvoimala, tulee enemmän kuin tarpeeseen.
Hienoja vesivoimaloita ei saa tehdä lisää, kun jo vanha ja koettu, ja toisaalta uudenaikaisin kaikista muista malleista, ei tarvitse tulistella lainkaan, turbiinit liitetään olemassa olevaan vesiketjuun.
Selvityksen mukaan 1700 MW otettavissa lisää vesisähköä, puolet laitoksien parantamisina.
Toiset vastaan ?
Paljon puoltajiakin, vastuuntuntoisia.
Liittyy itsekkyyteen, kuin Ay johtajien vedätykset.
Toisaalta, jos ei vedättele, ammattikunta loppuisi veronkasajilta.

Äänestä
  • Samaa mieltä siinä että ydinvoimaa lisää. On kuitenkin vähiten ympäristöä kuormittava energiavaihtoehto ns. järjellisistä vaihtoehdoista. En laske risunäpertelyjä ja tuulimyllyjä tähän. Ja ydinvoimaa saa lännestäkin.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Samaa mieltä siinä että ydinvoimaa lisää. On kuitenkin vähiten ympäristöä kuormittava energiavaihtoehto ns. järjellisistä vaihtoehdoista. En laske risunäpertelyjä ja tuulimyllyjä tähän. Ja ydinvoimaa saa lännestäkin.

    Nythän pari ydinvomalaa rakenteilla.
    Uusimpaan kolleegasi vasurit hyppii autojen katoilla ym paikoissa häiriten työntekoa.

    Äänestä

  • Hekö.sankareita kirjoitti:

    Nythän pari ydinvomalaa rakenteilla.
    Uusimpaan kolleegasi vasurit hyppii autojen katoilla ym paikoissa häiriten työntekoa.

    Tarkoitin että enemmänkin kuin kaksi. Vasuri kollegoja meikäläisellä ei ole. Kirjoitetaan yhdellä e-kirjaimella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    OikeistoSosDem kirjoitti:

    Tarkoitin että enemmänkin kuin kaksi. Vasuri kollegoja meikäläisellä ei ole. Kirjoitetaan yhdellä e-kirjaimella.

    ... ja vasurikollega on yhdyssana.

    Muuten kun tässä rimpsussa on menty pääaiheen ulkopuolelle, niin kysyisin sinulta vakituista nikkiä käyttävänä, että muuttuiko palstan ulkonäkö sinulla eilen niin, että klikatut ketjut eivät enää värjäydy, sekä myös niin, että ylälaidassa olevan "viestikellon" vieressä olevat vastausnumerot eivät nollaudu enää sitä mukaa kuin vastauksia klikkaa auki? Tämä siksi, että tiedän, kannattaako vikaa ryhtyä etsimään omista asetuksista.

    Klikatut ketjut eivät värjäydy. Mikä on harmillista. Saako tuon viestikellon jotenkin nollattua? Eivät muuten myöskään avatut vastaukset tuon kellon vieressä värjäydy kuten ennen. Tuossa luetuimpia ketjussa joka ärsyttävästi on nyt ketjun aloituksen alla ne näkyvät eri värillä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    OikeistoSosDem kirjoitti:

    Klikatut ketjut eivät värjäydy. Mikä on harmillista. Saako tuon viestikellon jotenkin nollattua? Eivät muuten myöskään avatut vastaukset tuon kellon vieressä värjäydy kuten ennen. Tuossa luetuimpia ketjussa joka ärsyttävästi on nyt ketjun aloituksen alla ne näkyvät eri värillä.

    Ok, kiitos tiedosta! Vika on siis syntynyt Suomi24:n päivityksen yhteydessä, kun nuo luetuimmat siirrettiin laidasta ylös niin, että palstaa nyt joutuu vierittämään enemmän kuin ennen. Minulla se vastausten määrälukema pieneni ja lopulta häipyi kokonaan sitä mukaa kun klikkasi vastauksia auki (jolloin myös klikattujen vastausten väri muuttui violetiksi). Ei enää. Toivottavasti kysymyksessä on vain bugi, jonka Allerin perhe korjauttaa heti, kun kiireiltään ehtii.

    Äänestä

Taas meinataan, ja ollaan paremmin meinaamassa jotain, joista keskustellaan ja neuvotellaan myöhemmin . . . voi vittu tätä SoTe koohotusta. Koko porukalla ei ole edes aavivtusta mitä ovat tekemässä, ja mosoposki mussuttaja Rehula mutisee hämyjä juttujaan.

Äänestä

Onnittelut nimimerkille Pystyyn Kuollut erinomaisesta ylistyskirjoituksesta.
Koko Maakuntahallintoa ei tarvita. Terveyspalvelut Yliopisto- ja Keskussairaaloiden alaisuuteen. Sosiaalipalvelujen toteuttamista varten meillä on jo valtakunnallinen organisaatio. Sen nimi on KELA.
Mistäs meinaat että raha tähän hallinnon tosiasialliseen lisäämiseen otetaan jos kokonaisveroastetta ei nosteta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niinhän nyt juuri tehdäänkin, että terveyspalvelut siirretään yliopistosairaaloiden ja keskussairaaloiden järjestettäviksi. Kunnalliset terveyspalvelut lopetetaan, mistä syntyy suuria hallinnollisia säästöjä, ellei tyritä.

    Kaikki puolueet ovat yhtä mieltä siitä, että sosiaalipalvelut on yhdistettävä terveyspalveluihin, sillä monesti niiden välinen raja on kuin veteen piirretty viiva. Silloin kun kysymys on etuuksien osalta pelkästä rahanjaosta, Kela soveltuu minunkin mielestäni hyvin sen käytännönä jakajaksi.

    Hallinnon määrä ei lisäänny, vaan laskee, kun valtionhallintoa, maakuntahallintoa ja kunnallishallintoa yhdistetään.

    Palvelut tulevat hankalammiksi hankkia - heikkenevät käyttäjiä ajatellen, kallistuvat. Tulevat myös ajatuaan suurten toimijoiden, siis yksityisten käsiin, kun hallitus tyrii tämän SoTen. Siinä on sitten taas veroparatiisit arvossaan ;)

    Hallinnon määrä lisääntyy, kuten aina ja toteuttajat vähenevät, kuten aina julkisen puolen "uudituksissa". Voittajia ovat vain puoluesidonnaiset "johtajat", joiden paikat hallintohimmeleissä lisääntyvät. Sillä tavalla saadaan tuottavuus heikoksi, ei tekijöiden vuoksi, vaan heikon ja liian laajan "johtamisen" vuoksi, ja silloin saadaan syy, sysätä palvelut yksityisille ja veroraha virtaa muutamiin taskuihin.

    Äänestä

OikeistoSosDem
Mistä sinä noita päähänpinttymiäsi olet saanut ?
Sanot, että näin pitäisi, nyt näin tehdään.
Maakunnat ihmisiä varten. Ei niitä muuten oltaisi tehty.
Ilmeisesti epäselvää, mitä maakunnat pitää sisällään ?
Jos, kuten näyttää, jonkun demarin sanomisia jatkat, itse niistä tietämättä. Jotka vain poliittisesti vastustaa.
Olet heikoilla. Heikko tietotaso.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

volmari kirjoitti:

Sote-alueet tulevat perustumaan 18 maakuntaan ja viiteen yhteistyöalueeseen nykyisten keskussairaaloiden ja yliopistosairaaloiden pohjalta. Kaikki maakunnat joutuvat tekemään yhteistyötä keskenään.

Vielä syksyllä oli päädytty sekavaan systeemiin, jossa sote-alueita olisi ollut 15 ja maakuntia 18 eli kolme maakuntaa olisi jäänyt jonkinlaiseen välimaastoon ja joutunut tekemään yhteistyötä muiden maakuntien kanssa. Kompromissina syntynyt ratkaisu oli sekava ja epälooginen.

Nyt sovittiin lisäksi, että maakuntaveroa selvitetään, mutta sitä ei toteuteta vielä tällä vaalikaudella. Valtio rahoittaa sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta samalla pidetään huoli siitä, ettei kokonaisveroaste muutu, eikä progressiotakaan muuteta.

Onnittelut hallitukselle hyvästä ratkaisusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu