Pitkästä aikaa koitin polttaa ja eipä voi sanoa, että olisi lähellekään yhtä hyvä kuin vapotettu pilvi. Vapottelu menee paljon enemmän päähän ja muuttaa kuulo- ja näköhavaintoja, mutta polttamalla tulee vaan vähän puutunut olo.
Vaporisaattorilla tulee paljon parempi pilvi
vaporisaattori
237249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tuleekohan kovempi psykoosikin.
Asiassa ei minun mielestäni ole eroa.
Mikähän ois alle 100€ hintaluokkaa hyvä vaporisaattori.
Paras kauppa näille ?
Halpa hinta ja hyvä vaporisaattori taitavat sulkea toisensa aika tehokkaasti pois. Itse valitsin kannettavan vapon, koska se on helpompi piilottaa tarvittaessa. Tosin ostin ihan kunnon kannettavan vapon, jonka maksoi vähän päälle 200 euroa.
Hankinnan kannattavuus riippuu ihan siitä kuinka usein budia polttelet. Kerran kuukaudessa pari jointtia, niin tuskin kannattaa. Jos menee kerran viikossa 2-3 jointtia niin sitten kannattaa harkita. Vaporisaattori tarvitsee n. puolet vähemmän budia kuin jointti ja vapotetun budin voi vapottaa uudelleen ainakin 1-2 kertaa. Tai sitten jämät voi käyttää leipomiseen, jos tykkää tehdä cannabutteria. Ja voihan jämistäkin jointin kääriä, mutta vapotetun budin maku on karsea ja savu todella karkeaa. Mutta kyllä silläkin vielä pilveen pääsee.
Jos siis käytät usein, vaporisaattori alkaa maksamaan itsensä aika nopeasti takaisin.
meneppä muualle mainostaan laittomia huumeitasi!!!
Vaporisaattori ei ole a) laiton huume, b) laiton laite. Itse asiassa sellaisen omistaminen ja hallussapito on Suomessa täysin laillista.
a) oletko vain niin tyhmä että et tajunnut että kirjoitit laittomasta huumeesta
b) olet diileri joten tykkäät mainostaa huumeita
ps. tiedän ettö vapo ei ole laiton
Kyllä se tyhmä tässä tapauksessa olet lähinnä sinä. Diileri tuskin haluaa, että jointit ja bongit vaihtuvat vaporisaattoriin, kun sillä tavalla säästyy budia eikä sitä tarvitse ostaa lisää niin usein.
Diilerin suurin pelko on että kannabis laillistetaan. Sillä millä sitä käytetään ei merkitse mitään diilerille. Halvan vapon voi lasipurkista mitä kuumentaa levyllä. Sillä voi testata mitä se höyrystäminen on. Oikea vapo on tietenkin parempi. Höyry on keuhkoille ystävällisempää kuin savu.
Ei ole. Laillisuus takaisi pajadiilereille varmat työpaikat ja samalla pääsyn eroon väkivaltaisista verkostoista. Asiantuntemushan löytyy jo valmiiksi, joten varmasti kelpaisivat oikeisiin töihin.
Ei ny ihan kyllä pidä paikkansa,ite tunnen vuosien takaa joitakin entisiä diilereitä eikä ysikään haluaisi niitä tuloja menettää,edes puoliakaan. Suomen laittomilla markkinoilla hampun hinta on paljon korkeampi eikä niistä maksella veroja senttiäkään.
meneppä muualle mainostamaan idiotismiasi!!!
oho sori, piti vastata idiotismilla toiselle joka vinkuu laittomuuksien mainostamisesta
On kyllä mahtava laite. Yhden budi-erän voi vapottaa ainakinb kolmeen kertaan ja yhä päästä pilveen. Toimii nöin ainakin alkoholin kans.
Hieron budit rektaalivahaan ja työnnän pyllyyn, grammalla on hilpee olo n.6h .
Ei tule pahoinvointia vaikka laittais ns. liikaa, tulee vaan ekstaasisäväreitä.
Paljon kertlatinkiin tarvii laittaa budii, suositeltava
Miten tuo vapotetun budin haju? Jos kerrostalokämpässä vapottelee, ilman että tiivistää "ulko"-ja välioven, niin kulkeutuuko se naapureitten olkkareihin.
Ulkona, varsinki näin kesäisin on tosi kiva käydä jointilla luonnossa, mutta joskus ois kiva ottaa vähän laiskemmin ja päästää itsensä luovaksi sisätiloissa, edes käymättä ulkona!
Suositeltavaahan olisi mahdollisimman vähän sisätiloissa polttaa ihan senkin puoleen että ulkona käydessä uusi ilmapiiri ja energia. Välillä kotini haissut niin pahasti dänkille että kamalata tekee, mutta onneksi hyvä talo eikä kukaan ole noteenannut. Tilasin netistä vapon joten postia odotellessa, sillä poltettuna voi mieli oireilla ikävästikkin.
Kahteen edelliseen. Budia tarvitsee vaporisaattoriin n. puolet vähemmän kuin jointtiin, että pääsee pilveen, noin keskimäärin. Toleranssin mukaan toki, mutta vähemmän tarvitsee joka tapauksessa tarvitseee kuin jointti. Ja budin voi tosiaan vapottaa ainakin kahteen kertaan.
Vaporisaattori on lähes hajuton. Höyrystä maistaa paremmin kukan ominaismaun paremmin kun mukana ei tule savua ja se ei juurikaan haise. Eikä haju tartu verhoihin, kalustoon ja muuhun irtaimistoon. Jokut tosin väittävät, että pajan haistaa 10-15 minuutin ajan vapottelun jälkeen, mutta itse en ole kyllä itse huomannut, että siitä jäisi lainkaan hajua. Kukan haju on sinällänsä paljon voimakkaampi kuin se vähäinen määrä hajua joka vaposta lähtee. Eli sopii mainiosti sisätiloihin ja kerrostaloihin.
Kiitos vastauksesta, ostan butaanivapon.
Mikä merkki on hyvä ?
kattelin iolite wisr2:sta, siihen hintaan max. on varaa heittää koneeseen,
jos toimii niin parempaa kehään, sano kannabisnarkki ja kaivo bongin,
hehe hee, oon huumorimiehiä myyrmäestä, oikeestaan topparin kingi.
"Mikä merkki on hyvä ?"
Itsellä on vain kannettava vapo, DaVinvci Asecent, koska sen pystyy tarvittaessa heposti piilottamaan. Kannattavien parhaimmistoa kyllä, mutta en osaa sanoa miten se vertautuu esim. Volcanoon tai Da Buddhaan.
Suositteleen kvg:tä, sillä itse en osaa sanoa mikä on hyvä vapo ja paska vapo. Paitsi tietysti sen markkinatalouden lainalaisuuden, että laadusta saa maksaa.
Venus
Tilasin juuri VOVA – Volks Vaporizer jonka alhaisempaa hintaa suomesta vaikea löytää. Koin tämän tilauksen hyväksi aloittelevalle vapottajalle, sillä harvoin poltan mahdollisten psyykkisten oireilujen vuoksi.