Mulla_ainakin
4.6.2016 21:43
on tapana sijoittaa koko perheeni (17 lasta ja pari vaimoa) siihen ABC:n terassille. Sitten käyn maksamassa lounaani. Lastaan lautasen kukkuroilleen kaikenlaisia herkkuja, sekä kylmiä että lämpimiä, ja otan yhden sarjan ruokailuvälineitä (lusikka, veitsi, haarukka). Sitten kannan lautaseni terassille. Jokaisella minun huonekuntaani kuuluvalla on aina lusikka taskussa, koska sitä tarvitaan niin kuin nytkin lounasaikaan. Jokainen ottaa vuorollaan suupaloja lautaselta ja lusikat vain kalahtelevat ja leuat naksuvat ja vanhemmalla vaimollani myös tekohampaat. Kun lautanen on tyhjä, käyn täyttämässä sen uudelleen. tällä kerralla - jos mahdollista - lastaan sen entistäkin kukkuroisemmaksi. Joskus joudun kiertämään seisovaa pöytää kuusikin kertaa päivässä, mutta minusta on tärkeää, että koko jälkikasvuni tulee ruumiinsa puolesta ravityksi. Pidän huolen siitä, että pienimmätkin saavat osansa. Myös vaimoni huolehtivat tästä niin kuin kanaemot poikasistaan. Sitten suuntaamme kleinbussilla seuroihin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kalervo näyttää käyneen syömässä heinolasta asti.
Taitaa olla seuraavaksi istunto