http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061521734122_uu.shtml
Vene kaatui pitkäksi venyneen illanvieton jälkeen Paraisilla - kolme miestä veden varaan
Kolme kaksikymppistä miestä joutui veden varaan Paraisilla heidän veneensä kaaduttua varhain keskiviikkoaamuna.
Miehet olivat päättäneet veneillä pitkäksi venyneen illanvieton lopuksi. Pieni perämoottorivene kaatui ja miehet joutuivat veden varaan.
Yksi miehistä jäi kaatuneen veneen alle, mutta pääsi pois omin avuin.
Tapahtuman havaitsi mökillään ollut mies, joka ilmoitti miesten hädästä Turun hätäkeskukseen.
Pelastustehtävään hälytettiin Nauvon merivartioasemalta kaksi venepartiota, rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri, useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä poliisipartio.
Täyttä varmuutta ihmisten lukumäärästä vedessä ei ollut, joten tilanne määriteltiin meripelastuksen hätätilanteeksi.
Veneen kaaduttua miehet olivat kuitenkin onnistuneet pääsemään omatoimisesti maihin, josta mökkiläinen oli soittanut hätäkeskukseen. Paikalle hälytetty ambulanssi kuljetti miehet heidän omalle mökilleen lämmittelemään.
Miehet olivat lopulta kylmettyneitä, mutta olosuhteisiin nähden hyväkuntoisia.
Kahdella miehistä oli ollut yllään pelastusliivit.
Nauvon merivartioaseman sekä poliisin partiot puhalluttivat henkilöt ja selvittivät tapahtumien kulkua.
Tapauksesta on aloitettu rikostutkinta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.tilannehuone.fi/halytys.php?keskus=Länsi-Turunmaa&etaisyys=100
Kolme miestä lähti pitkäksi venyneen illanvieton päätteeksi veneilemään pienellä moottoriveneellä. Miesten vene kaatui ja he joutuivat veden varaan. Tehtävään hälytettiin Nauvon merivartioasemalta kaksi venepartiota, meripelastushelikopteri Super Puma, useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä poliisipartio. Miehet pääsivät kuitenkin omatoimisesti uimaan mökin rantaan ennen yksiköiden saapumista. Ambulanssi kuljetti heidät mökilleen lämmittelemään.
Rajavartiolaitos, Turun Sanomat