Kirkosta erottiin alkuvuonna - faktoja

Ei faktoista kannata kiistellä:

Kirkosta erottiin tasaisesti alkuvuonna - noin 15 000 eronnutta

Tammi-kesäkuun aikana eroakirkosta.fi-palvelua käytettiin noin 15 000 kertaa.

Määrä vastaa edellisen kymmenen vuoden keskiarvoa. Alkuvuoden ainoa isompi eropiikki tapahtui maaliskuun lopussa arkkipiispan kommentoitua pakolaistilannetta.

Eroajien mediaani-ikä oli 30 vuotta ja miehiä oli 54 prosenttia eroajista. Luvut vastaavat aiempia vuosia.

Helsingin suhteellinen painoarvo eroajissa on vähentynyt. Syy on jo eronneiden määrä: muutaman Helsingin seurakunnan alueella kirkkoon kuuluu alle puolet alueen asukkaista. Toisaalta maalaiskunnissa erotaan edelleen selvästi vähemmän kuin kaupungeissa. Esimerkiksi tamperelaisia erosi alkuvuonna noin 0,33 prosenttia asukasluvusta, alle 5000 asukkaan kunnissa eroajia oli 0,18 prosenttia.

Ellei eropiikkejä tule, eroaa tänä vuonna evankelis-luterilaisesta kirkosta noin 45 000 jäsentä. Eroakirkosta.fi arvioi, että erovyöryn voisi laukaista lähinnä tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen käsittely.
http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_06_2016.html?year=2016
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Lukujen.huomioita kirjoitti:

Ei faktoista kannata kiistellä:

Kirkosta erottiin tasaisesti alkuvuonna - noin 15 000 eronnutta

Tammi-kesäkuun aikana eroakirkosta.fi-palvelua käytettiin noin 15 000 kertaa.

Määrä vastaa edellisen kymmenen vuoden keskiarvoa. Alkuvuoden ainoa isompi eropiikki tapahtui maaliskuun lopussa arkkipiispan kommentoitua pakolaistilannetta.

Eroajien mediaani-ikä oli 30 vuotta ja miehiä oli 54 prosenttia eroajista. Luvut vastaavat aiempia vuosia.

Helsingin suhteellinen painoarvo eroajissa on vähentynyt. Syy on jo eronneiden määrä: muutaman Helsingin seurakunnan alueella kirkkoon kuuluu alle puolet alueen asukkaista. Toisaalta maalaiskunnissa erotaan edelleen selvästi vähemmän kuin kaupungeissa. Esimerkiksi tamperelaisia erosi alkuvuonna noin 0,33 prosenttia asukasluvusta, alle 5000 asukkaan kunnissa eroajia oli 0,18 prosenttia.

Ellei eropiikkejä tule, eroaa tänä vuonna evankelis-luterilaisesta kirkosta noin 45 000 jäsentä. Eroakirkosta.fi arvioi, että erovyöryn voisi laukaista lähinnä tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen käsittely.
http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_06_2016.html?year=2016

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu