Koululaisten iltapäivätoiminta on A & O

Että niitä kaivattuja verovaroja saataisiin kuntaan mahdollisimman paljon, niin se edellyttää vanhempien työajan ajaksi, että lasten turvalllisuus kouluajan jälkeen on kunnossa. Hyvä, että meillä on ymmärretty tämä asia, ja varsinkn iltapäivätoiminta on aivan välttämätöntä, jotta vanhemmat voivat käydä työssä.

On joitain perheitä joille olisi tarvetta myös koulukyydityksiin, heillä jotka eivät tarvitse edellä mainittuja palveluita, ja koulumatka on pitkä. Pitkille matkoille pienten lasten kehitystaso ja tarkkaavaisuus on vielä puutteellisia, sekä jos vanhemmilta puuttuu edellytykset kuljetuksiin, niin olisi tarpeen koulukuljetukset, joten olisi hienoa jos kunta tulisi vastaan noita harvoja perheitä, jotta Kunnan maine palautuisi ja saisimme taas tyytyväiset asukkaat ja maineen.

Monilla täällä on sisäpiiritietoa ja tietoisia mitä kulisseissa tapahtuu, tiedetään enemmän kuin uskotaan.
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pikkulinnutlaulaa kirjoitti:

Että niitä kaivattuja verovaroja saataisiin kuntaan mahdollisimman paljon, niin se edellyttää vanhempien työajan ajaksi, että lasten turvalllisuus kouluajan jälkeen on kunnossa. Hyvä, että meillä on ymmärretty tämä asia, ja varsinkn iltapäivätoiminta on aivan välttämätöntä, jotta vanhemmat voivat käydä työssä.

On joitain perheitä joille olisi tarvetta myös koulukyydityksiin, heillä jotka eivät tarvitse edellä mainittuja palveluita, ja koulumatka on pitkä. Pitkille matkoille pienten lasten kehitystaso ja tarkkaavaisuus on vielä puutteellisia, sekä jos vanhemmilta puuttuu edellytykset kuljetuksiin, niin olisi tarpeen koulukuljetukset, joten olisi hienoa jos kunta tulisi vastaan noita harvoja perheitä, jotta Kunnan maine palautuisi ja saisimme taas tyytyväiset asukkaat ja maineen.

Monilla täällä on sisäpiiritietoa ja tietoisia mitä kulisseissa tapahtuu, tiedetään enemmän kuin uskotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu