Rahaston verovapaan summan lunastus vuosittain.

Salkussa viittä eri indeksirahastoa.

Eikös vuosittain kannata lunastaa eniten tuottanutta alle 1000 eurolla ja ostaa samoin tein takaisin, näin edes hiukan vähentäen tulevaisuuden verotusta voitoista?

Edellytys tietysti on, että lunastus ja merkintäpalkkioita ei ole, tai ne ovat luokkaa prosentin kymmenyksiä.

Onko tässä joku kompa?
2262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä kannattaa, jos kohteessa on riittävästi voittoa sisällä. Parhaimmillaan tuon tonnin rajan puitteissa voi välttyä parinsadan euron veroilta, joten hieman kaupantekokulujakin voi hyväksyä. Takaisinoston tosin lykkäisin muutamalla päivällä, jottei verottaja pääse syyttämään valeliiketoimesta.

Tänä vuonnahan verosuunnitteluun avautui aivan uusiakin mahdollisuuksia, kun luovutustappiot voi vähentää muistakin pääomatuloista kuin luovutusvoitoista. Esimerkiksi kevään osinkojen veroja voi kuitata myymällä tappiollisia osakkeita vuoden lopulla, ja palautusta tulee seuraavaksi jouluksi.

Äänestä
  • Kiitos Vakuusvaje,

    Pitää muistaa hoitaa tämä pieni verovelan huojentaminen viimeistään joulukuussa.

    Hyvää loppukesää,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vervelka kirjoitti:

Salkussa viittä eri indeksirahastoa.

Eikös vuosittain kannata lunastaa eniten tuottanutta alle 1000 eurolla ja ostaa samoin tein takaisin, näin edes hiukan vähentäen tulevaisuuden verotusta voitoista?

Edellytys tietysti on, että lunastus ja merkintäpalkkioita ei ole, tai ne ovat luokkaa prosentin kymmenyksiä.

Onko tässä joku kompa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu