Ottakaa selvää, minne kehitysapurahat katoavat!

Kukaan ei koskaan ole ottanut selvää, minne kehitysapuun suunatut miljardit katoavat. Minne häviää esimerkiksi helluntailaisen Fidan tileille valutetut rahavirrat? Onko varmaa, etteivät ne valu saarnaajien palkkoihin ja päivärahoihin ja helluntaiuskonnolliseen pakkosyöttöön kehitysapukohteissa?
19258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kyllä joku oli tutkinut asiaa, että ei ne avut ainakaan sinne mene, mihin niiden on tarkoitettu menevän. Henkilö on kirjoittanut kirjankin kyseiseen teemaan liityen, mutta nimeä en juuri nyt muista.

Äänestä

Uskoisin, että suurin osa rahoista menee länsimaisten toimihenkilöiden ja tavarantoimittajien taskuihin.

On kuitenkin yksi pienehkö, mutta rehellisesti toimiva projekti: Patmoksen Joulun lapsi -keräys romanialaisille köyhille lapsille. Keräys ei ole rahaa (vaikka voi seurakunnalle rahaakin lahjoittaa), vaan kootaan pieniä lahjapaketteja lapsille, joilla ei usein ole edes kenkiä, saaati lyijykyniä, pipoja, lapasia. Youtubesta löytyy paljon videoita, joista voi katsoa, miten lapset ilahtuvat tavaroista, joille suomalaiset lapset ehkä nyrpistäisivät nenäänsä. Ulkona sataa räntää, lämmitystä ei ehkä ole, asutaan maalattiaisessa mäkissä, jonka katto vuotaa, jollei ole kokonaan ronahtanut. Itse kuulin tästä keräyksestä vasta vuosi sitten, ja sain koottua vain yhden paketin. Tänä vuonna otan osaa hiukan avokätisemmin. Viime vuonna kaksi rekkaa vei niitä paketteja Romaniaan, oliko kolmisenkymmentä tuhatta lahjaa kaiken kaikkiaan. Minusta tämä on upeaa kansojen välistä avunantoa ihmisiltä toisille. En näe siinä mitään huonoa, vain pelkkää hyvää. Minusta kehitysmaiden kyliin voisi mennä rakentamaan kompostoivia käymälöitä ja pumppukaivoja, ja opettaa paikalliset rakentamaan tarvikkeita niihin itse. Se olisi parempi kuin jotkut isot hankkeet, joista saa vedettyä itselle meheviä siivuja ja joista hyötyvät lähinnä maan varakkaampi väki.

Äänestä
  • Ensin yksi paketti, sitten toinen lopulta ei rahkeesi riitä ja vaadit muita
    loputtomaan suohon.

    Äänestä

  • loputonsuo kirjoitti:

    Ensin yksi paketti, sitten toinen lopulta ei rahkeesi riitä ja vaadit muita
    loputtomaan suohon.

    Rahkeeni riittävät pariin pakettiin per vuosi, vaikka olen työtön. Tämä on hyödyllistä apua. Se ei tule ratkaisemaan Romanian ongelmia, eikä edes noiden köyhien lasten, mutta kukin lapsi, joka yllättäen saa henkilökohtaisen lahjapaketin vieraan maan kansalaiselta, muistaa sen lopun ikäänsä. Se ilahduttaa ja antaa itsetuntoa tuolle pienelle. Se saa hänet ajattelemaan myönteisesti Suomesta. Ja paketissa olevat lapaset ja sukat ja lyijykynät ja muut ovat tavattoman tervetulleita lapsille, jotka kulkevat sohjon läpi kouluun paljain jaloin.

    Rahkeeni eivät riittäisi 30 000 pakettiin. Siksi meitä onkin tuhansia, jotka näitä paketteja kokoavat. Siihen osaa ottaminen tuottaa iloa myös antajalle. Youtubesta ja Patmoksen sivuilta löytyy videoita, joista voi katsella lasten ilahtuneita kasvoja ja köyhää ympäristöä. Hyvää joulua sinullekin.

    Äänestä

MINÄ OLEN SELVITTÄNYT. RAHAT MENEE OHJJELMAN VETÄJIEN PERSTASKUIHIN. ESIM: SVEITSILÄINEN RAHANKERÄÄJÄ KUOLI PARI VUOTTA SITTE MONEN KYMMENEN MILJOONAN MILJÖNÄÄRINÄ JA RAKENNI KUITENKIN AFRIKKAAN KAKSI KAIVOA::::EI IHME ETTÄ NE TÄNNE TULEE; KATSO OHEINEN::

https://youtu.be/r9GQF5MJSMI

Äänestä

Kehitysmaan valtaapitävät lienee ensin lahjottava, jotta saa mennä köyhiä auttamaan.

Olen itse hieman lahjoittanut Unisefille. Mieleen on kuitenkin tullut, että sitten saadaan vähän koulutetumpia pakolaisia.

Omat esi-isämme lähtivät afrikasta hieman aikaisemmin. Moitimmeko nyt lähteviä?

Äänestä

Minua on aina ihmetyttänyt että jos jossain on nälänhätä niin länsimaista lähetetään miljardien edestä ruoka- ja muuta apua, ja pölvästit järjestävät konsertteja rahan keräämiseksi. Kun hätä on ohi, kukaan ei marssi noiden maiden päämiesten puheille ja kysy, että mitä aiotte tehdä että tämä ei toistuisi. Ikään kuin nuo ihmiset eivät olisi mistään vastuussa omasta elämästään ja maastaan. Voisi lisäksi kysyä että aiotteko edelleen vetää kehitysapurahoja omaan liiviinne, ostaa yksityissuihkareita, rynnäkkökivääreitä tai timanttikoruja huorillenne. Mikä tässä oikein mättää?

Äänestä

MOT+kertoi+myös+että+YK:n+tutkimuksen+mukaan+n+30+%+kehitysavusta+menee+hukkaan,+kavalluksiin,+korruptioon+,+johtajan+perheell+yms

Äänestä

ohessa yksi esimerkki

isin veneilevä poika

päiväntasaajan Guinean toinen varapresidentti Toedorin Obiang on hankkinut saksasta 380 miljoonan euron veneen.
v 2009 hän vuokrasi huviveneen välkimerellä 50 000 € päivähintaan.
Hän on tilannut pariisista kymmenen urheiluautoa.
Köyhä kansa ei valita.
Obiaginb isä nousi valtaan 2003 sotilakaappauksella ja ny hän on
julistanut itsensä jumalaksi joka saa surmata kenet haluaa

Äänestä

Olen lopettanut rahalahjoitukset, annan apuni suoraan ihmisille jotka apua tarvitsevat. Ei euroakaan kehitysapuun, meillä on omassa maassa ihan tarpeeksi
avun tarvitsijoita.

Äänestä

Kannatta katsoa 17.10.2016 TV1:ssä esitetty MOT-ohjelma. Järkyttävää mitenkä naiiveja virkamiehiä ulkoministeriössä on. Sambialaiset kusetti suomalaisia virkamiehiä mennen tullen. Suomalaisten veroeurot meni paikalliselle päällikölle. Suvakkitädit ei ole komentoineet mitenkään ko asiaa.

Äänestä

Toivottavasti idioottien lahjoittamat rahat käytetään järkevästi, etteivät ne viidakoiden asukit lisäänny

Äänestä

Jaaha,+täällä+taas+yleistetään+kaiken+tietämättömyyden+suomalla+voimalla.+Kaikkea+se+teettääkin,+tuo+omatunnon+vaimentaminen.+Jos+70+%+kehitysavusta+menee+perille,+kuten+tuolla+edellä+annettiin+ymmärtää,+niin+sehän+on+helkutin+hyvä+hyötysuhde.+Anna+euro,+niin+70+senttiä+menee+perille,+ei+paha.+Tuon+verranhan+vetää+jo+UNICEF:n+Helsingin+toimisto+päältä+pois+henkilökuntansa+ylläpitoon.

Äänestä

Hakatkoot vaikka mustien huorien perseeseen, kunhan käyttävät kumia

Äänestä

Demarit ovat olleet kautta aikain mestareita kylvämään verorahoja kehitysmaiden rikkaille. Missä vallitsee viidakon laki, sillä rikkaat ryöväävät kaiken.

Äänestä

Ne valuu alottajan äiteen leveeseen perseeseen!

Äänestä

Apua on annettu jo varmaan 50 vuotta ja mitään merkittävää kehitystä ei ole tavallisen kansan parissa saatu aikaiseksi. Sitten kun nämä valtiot alkavat käyttää asevarusteluun sijoittamansa rahat oman kansan hyvinvointiin niin hyvinkin nopealla aikataululla asiat korjaantuisi. Lopputulemana olisin sitä mieltä että koko kehitysapu olisi pitänyt lopettaa jo 20 vuotta sitten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


keisus kirjoitti:

Kukaan ei koskaan ole ottanut selvää, minne kehitysapuun suunatut miljardit katoavat. Minne häviää esimerkiksi helluntailaisen Fidan tileille valutetut rahavirrat? Onko varmaa, etteivät ne valu saarnaajien palkkoihin ja päivärahoihin ja helluntaiuskonnolliseen pakkosyöttöön kehitysapukohteissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu