Rikesakko ylinopeudesta entistä herkemmin

Poliisi: Rikesakko ylinopeudesta rapsahtaa entistä herkemmin

Poliisi puuttuu lokakuun alusta aiempaa herkemmin ylinopeuksiin. Uusi valtakunnallinen linjaus ohjeistaa antamaan rikesakon ylinopeudesta 7 kilometriä tunnissa.

- Poliisin tavoitteena on vaikuttaa ajokäyttäytymiseen, jotta keskinopeudet laskevat, onnettomuudet vähenevät ja niiden seuraukset lievenevät, poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen sanoo.

- Poliisin valvonta vaikuttaa tutkitusti ajokäyttäytymisen. Tienkäyttäjät pyrkivät noudattamaan säännöksiä sen mukaan miten he olettavat viranomaisten niihin puuttuvan. Prosentin muutos keskinopeudessa muuttaa loukkaantuneiden määrää kahdella prosentilla ja kuolleiden määrää neljällä prosentilla.

Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä liikenteessä pyritään puolittamaan vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteesta ollaan edelleen varsin kaukana.

Holopaisen mukaan puuttumiskynnys ylinopeuksiin on jatkossa eurooppalaista keskitasoa.

- Sekä matalampia että korkeampia kynnyksiä löytyy. Esimerkiksi Ruotsissa rajana on 6 kilometriä tunnissa.

Puuttumiskynnyksen ohella ohjeessa poliisia kehotetaan suuntamaan valvontaa ensisijaisesti riskipaikkoihin kuten päiväkotien ja koulujen läheisyyteen sekä paikkoihin, joissa liikenneonnettomuuksia on tapahtunut.

Erittäin tervetullut ja kauan odotettu uudistus!
7131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Persuministeri haluaa rokottaa...

Äänestä

Tosin.

27.5.2015 09:27 (27.5.2015 10:18)

Vahvin keskisuomalainen ministeriehdokas Anne Kalmari on saanut 1008 euron sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kertoo Ilta-Sanomat. Kalmari jäi kiinni ylinopeudesta 13. maaliskuuta Laukaassa.

Kalmari ajoi poliisin tutkaan 87 kilometriä tunnissa, kun sallittu nopeus oli 60 kilometriä tunnissa. Tutka oli asennettu Nelostien lähelle Vehniäntien varteen.

Kansanedustaja oli ollut matkalla vaalikampaanjaansa kuuluvaan kaurahiutaleiden pussitustapahtumaan Laukaan Vatialle.

Kalmari kommentoi asiaa blogissaan tiistaina. Hän kertoi, että ylinopeussakko oli hänen elämänsä ensimmäinen.

– Harmittaa ja olen syvästi pahoillani. Ratsia oli minulle tuntemattoman tien varressa metsätaipaleella Laukaassa. En huomannut, että kuudenkympin rajoitus jatkui taajaman jälkeen, Kalmari kirjoitti.

Äänestä

"– Harmittaa ja olen syvästi pahoillani. Ratsia oli minulle tuntemattoman tien varressa metsätaipaleella Laukaassa. En huomannut, että kuudenkympin rajoitus jatkui taajaman jälkeen, Kalmari kirjoitti. "

Hänen palkoillaan ei pitäisi harmittaa yhtään, liian löysä rangaistus. Rangaistuksia pitäisi koventaa tuntuvasti, vähenis tuollaistenkin kaahailu.

Äänestä

Nopeusvalvonta tulee yksityistää.

Äänestä

Kyllä tuollaisesta pysäköintivirheestä joutaakin saada sakon.

Äänestä

Ehdottomasti, sakko on aina tervetullut!

Äänestä

Nopeusrajoitukset ovat Suomessa tosiaan niin alhaisia, että aihe sopii tänne pysäköintipalstalle hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puuttumiskynnys kirjoitti:

Poliisi: Rikesakko ylinopeudesta rapsahtaa entistä herkemmin

Poliisi puuttuu lokakuun alusta aiempaa herkemmin ylinopeuksiin. Uusi valtakunnallinen linjaus ohjeistaa antamaan rikesakon ylinopeudesta 7 kilometriä tunnissa.

- Poliisin tavoitteena on vaikuttaa ajokäyttäytymiseen, jotta keskinopeudet laskevat, onnettomuudet vähenevät ja niiden seuraukset lievenevät, poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen sanoo.

- Poliisin valvonta vaikuttaa tutkitusti ajokäyttäytymisen. Tienkäyttäjät pyrkivät noudattamaan säännöksiä sen mukaan miten he olettavat viranomaisten niihin puuttuvan. Prosentin muutos keskinopeudessa muuttaa loukkaantuneiden määrää kahdella prosentilla ja kuolleiden määrää neljällä prosentilla.

Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä liikenteessä pyritään puolittamaan vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteesta ollaan edelleen varsin kaukana.

Holopaisen mukaan puuttumiskynnys ylinopeuksiin on jatkossa eurooppalaista keskitasoa.

- Sekä matalampia että korkeampia kynnyksiä löytyy. Esimerkiksi Ruotsissa rajana on 6 kilometriä tunnissa.

Puuttumiskynnyksen ohella ohjeessa poliisia kehotetaan suuntamaan valvontaa ensisijaisesti riskipaikkoihin kuten päiväkotien ja koulujen läheisyyteen sekä paikkoihin, joissa liikenneonnettomuuksia on tapahtunut.

Erittäin tervetullut ja kauan odotettu uudistus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu