Otanmäessä ulkona liikkumista vältettävä

kun ei koskaan voi tietää milloin väkivaltamamu hyökkää yllättäen kimppuun.

Erikoista on myös se, että lestadiolainen Sipilä on mennyt siinne kuuluisaan kepulaiseen perunakuoppaan ja ei ole esittänyt surunvalittelua Otanmäessä mamujen toimesta menehtyneen uhrin omaisille. Samalla lestadiolainen Sipilä olisi voinut tunnustaa vatuloineensa liikaa tässä mamuilussaan.
20175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Otanmäen uhri olisi tänäkin päivänä elossa jos näitä turvapaikanhakijoita ei olisi tullut Suomeen ollenkaan. Tätä ette pysty mitenkään kiistämään mamujen puolustelijat !

Äänestä
  • Näinhän se on !

    Äänestä

  • NIIN.Ja muutama muu olisi hengissä jos kajaani oli pommitettu sorakasaksi viimesodassa eikä olisi uudelleen rakennettu.

    Äänestä

  • Niin olisi myös ne 2 lasta Raahessa, jos heidän isänsä ei olisi polttanut rivitaloaan juovuksissa. Voisitteko pyytää Marco de Witiä myös sinne rivitalon raunioille osoittamaan mieltään?

    Äänestä

Kaikki mamut palautettava takaisin sinne mistä ovat tulleet

Äänestä
  • Ymmärrät varmaan itsekin, ettei sinne voi enää palauttaa. Syntymä on ainutkertainen tapahtuma kuten kuolemakin.

    Äänestä

Sipilä hyötyy rahallisesti sukuineen tästä mamubisneksestä.

Äänestä

Onko mielensäpahoittajia varotettu ulkonaliikkumisesta???

Äänestä
  • Käsitykseni ja uutisten mukaan vokissa on nyt päällä ulkonaliikkumiskielto. Taitavat pelätä, että joku väkivaltainen turvis olisi tulossa lähistölle harjoittamaan kotoutumista.

    Äänestä

Olisiko tämä nyt tapettu muuten ollut kuolematon eli ei olisi kuollut koskaan ? No voi voi sentään,pitipäs sattua

Äänestä
  • Haha!!

    Toivottavasti huumorisi on yhtä ehtymätöntä kun äitisi tai isäsi tai lapsesi tapetaan!!!

    Muista silloinkin kuitata asia huumoriksi!

    Äänestä

Olisikohan aloittaja tuominnut teon yhtä jyrkästi ja kategoorisesti, jos tekijänä olisi ollut suomalainen, epäilen, vaikka teko on aivan yhtä julma riippumatta tekijän kansallisuudesta. Odottaa surunvalitteluja presidentiltä tai pääministeriltä (vaikka he taatusti teon tuomitsevatkin) lienee yhtä epätodennäköistä kuin että Otanmäelle haalittaisiin marssijoita muualta Suomesta,jos tekijä olisi kantasuomalainen eli tämä valitettavasti kertoo ikävällä tavalla ilmiöstä nimeltä rasismi, jonka mukaan kaikki ihmiset eivät ole samanarvoisia.

Äänestä
  • Suvakit lähtee marssille vain silloin kun kantasuomalainen hakkaa tai listii mamun.
    Mamujen tekemille rötöksillle eivät suvakit korvaansa lotkauta.

    Äänestä

Kaikille otamäessä asuville valtion kustannettava aseet omaksi turvaksi.

Äänestä

Annetaan vokkeihin lestoja raiskattaviksi...ovat jo kait tottuneet siihen kotioloissa?

Äänestä

jos nyt aletaan välttää ulkonaliikkumista! se on muslimeille voitto olemme valloittaneet tämän kylän!
on tehtävä täysin päinvastoin! nyt ruvettava liikkumaan sankoin joukoin aktiivisesti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


j-pennanen kirjoitti:

kun ei koskaan voi tietää milloin väkivaltamamu hyökkää yllättäen kimppuun.

Erikoista on myös se, että lestadiolainen Sipilä on mennyt siinne kuuluisaan kepulaiseen perunakuoppaan ja ei ole esittänyt surunvalittelua Otanmäessä mamujen toimesta menehtyneen uhrin omaisille. Samalla lestadiolainen Sipilä olisi voinut tunnustaa vatuloineensa liikaa tässä mamuilussaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu