Hotelli suosituksia Hua Hinissä

Kertokaa hyvä kohtuu hintainen hotelli Hua Hinin keskustasta. Mielummin quest friendly.
8173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lähes kaikki ovat ladyboy-ystävällisiä ja pedfiileillekin sopivia, normaalia seksiä harjoittavia hieman karsastavat.

Äänestä

Elikkäs sain keväällä idean, tehdä Hua Hin aiheinen dokumentti.
Dokumentissa pureudutaan HuaHinin salattuun puoleen eli pedofiliaan, hyväksikäyttöön ja muuhun mediassa pääosin vaiettuun asiaan.
Esitin idean eräälle pienelle tuotantoyhtiölle, joka ilmoitti tällä viikolla halustaan yhteistyöhön.
Alustavasti sovittiin, että talvella tehdään 2 noin 4-5 viikon kuvausmatkaa HuaHiniin.
Saattaa olla, että poiketaan myös Kambotsan puolella.
Alunperin oli tarkoitus että olisin yksin hoitanut kaiken kuvaukseen ja tekniikkaan liittyvät asiat, mutta tuotantoyhtiön ehdotuksesta reissulle tulee mukaan 1 heidän työntekijä hoitamaan teknisen puolen kuten esim ääni asiat.
Saan yhtiöltä käyttööni huippuluokan kameroita ja parastahan tässä on se, että reissusta ei aiheudu itselleni mitään kuluja.
Dokumentin kuvauksessa käytetään apuna Hua Hinissa ja sen lähiseudulla asuvia yhdyshenkilöitä

Äänestä
  • Toivotan Sinulle onnea kevään ideallesi.

    Äänestä

Hotelli Sirin. Sijaitsee rannalle menevän kadun päässä. Rantaan matkaa 300 metriä. Tyttökadut 100 metriä Hiltonin vieressä.
Voin suositella.

Äänestä

n.p. house sopiva hinta. Eivätkä kysele nuorista vieraista.

Äänestä
  • Oletko pedofiili

    1Äänestä

Hua Hinissä on paljon hotelleja ja matkustajakoteja joissa ei vieras maksuja oteta. Alla olevassa listassa vain muutama.

http://www.bargirlfriendlyhotels.com/hua-hin-guest-friendly-hotels/

Ja täässä homoystävälliset hotellit Hua Hinissä

https://www.travelgayasia.com/gay-hua-hin-hotels/

Monet guesthouset myös joita ei netistä löydä ovat vieras/homoystävällisiä. Onhan Hua Hin meidän homojen kaupunki. Saahan hua hinissä miehet hierontaa jonka mies suorittaa. Suosittelen parhaat happy endit New Guy Bar soi 65 jonka varrella myös tyttöbaareja jos ne kiinnostaa.

1Äänestä

Kun varaa huoneen kahdelle vaikka yksin matkaa niin eikö sillä vältä nuo vierasmaksut? Maksaahan huone saman asuu siinä yksi tai kaksi. Ei hotels comilla ym varaus firmoilla ole mitään niin sanottuja vajaa käyttö maksuja mitä rakkaan isänmaamme matkatoimistoilla on. Itseltäni ei moisia maksuja ole peritty koskaan Thaimaassa eikä muualla maailmassa. Henkilökortin respa ottaa talteen tai kirjaa seuralaisen nimen tietokantaansa mikä on turvallisuuden suhteen hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tammikuussa4viikkoa kirjoitti:

Kertokaa hyvä kohtuu hintainen hotelli Hua Hinin keskustasta. Mielummin quest friendly.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu