Lihanjalostusta pöytyäläisittäin

Pöytyäläisen lihanjalostusyrityksen johdon epäillään uhkailleen työntekijää niin, ettei mies uskaltanut tulla työpaikalle ja jätti palkat maksamatta. Rikosta tutkitaan laittomana uhkauksena. Tietolähteitä ovat poliisi ja Turun Sanomat.

Pöytyän yrittäjät Ry:n hallituksen tulee kutsua hallituksen nopeasti koolle ja erottaa yritys, jos se oli ehditty kelpuuttaa jäseneksi. Jos kertomus on osaksikaan totta, Pöytyän maine kärsii.
6735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pääasia on, että puhutaan. Kaikki mainos ja julkisuus on tervetullutta ja lisää tunnettuisuutta.

Äänestä

Pöytyän yrittäjäpalkinto 2016 meni ainakin sivun suun toiselle yritykselle. Onnittelut voittajalle.

Äänestä

Mikä on Pöytyä? Joku huonekalutehdas, missä valmistetaan pöytiä etc?

Äänestä

Minkälaista perinnelihaa valmistaa Pöytyän Perinneliha ? Kiinnostaa loimaalaista, koska vaihtelu virkistää.

Äänestä

Korkeintaan enää valmistaa varastonsa loppuun. Yhtiö on nyt ikävä kyllä konkurssissa. Toivottavasti jatkaja löytyy.

Suosikaa oman pitäjän yrittäjiä ja jättäkää menemättä Prismaan ja Citymarketin ym Turkuun ! Muuten loppuvat kaikki yritykset.

Äänestä

Mistä löydän nyt perinteisen kinkun, jos ei Pöytyältä päin saa enkä osta kesällä pakastettuja tanskalaisia tms kaukomaiden "kinkkuja" ???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PöytyänYrittelijä kirjoitti:

Pöytyäläisen lihanjalostusyrityksen johdon epäillään uhkailleen työntekijää niin, ettei mies uskaltanut tulla työpaikalle ja jätti palkat maksamatta. Rikosta tutkitaan laittomana uhkauksena. Tietolähteitä ovat poliisi ja Turun Sanomat.

Pöytyän yrittäjät Ry:n hallituksen tulee kutsua hallituksen nopeasti koolle ja erottaa yritys, jos se oli ehditty kelpuuttaa jäseneksi. Jos kertomus on osaksikaan totta, Pöytyän maine kärsii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu