Minkälainen on Mikkelin vankila? Entä Sukevan?

Kaikki risut ja ruusut kyseisistä taloista kiitos !
5295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sukevahan on avovankila, siellä on erityisen paljon huumetuomioista kärsiviä. He ovat omassa porukassaan ja sitten pari muuta porukkaa niistä, jotka ovat vähemmän aikaa tai pidemmän aikaa. Jotkut vartijat ovat v---päitä, mutta jotkut mukavia ja täyspäisiä. Jos sairastut, niin lääkäriin on vaikea päästä tai kipulääkkeitä saada. Ehkä juuri siksi, kun on tuota huumeväkeä myös. Ja niitä fittimäisiä vartijoita.

Sukevassa on sekä miehiä että naisia.

Kannattaa heti laittaa hakemus jalkapannan saamiseksi ja kotiin pääsemiseksi. Siellä eivät välttämättä neuvo.

Äänestä

Hahhah,sukevalla on avopuoli mut yks suomen paskimmista taloista on suljetun puolen vamkila ainakin!Ja mikkelistäkään en ikinä mitään hyvää ole kuullut.Pamput hakkaa vankeja ja riistetään oikeudet ilman syitä..yms

Äänestä

Sukevan vankilassa oli ennen vanhaa pamppu jonka tehtävä oli laskea voinappeja ruokailussa. Oi päässyt uransa huipulle

Äänestä

Tuo kysymys jo itsessään melkein kehottaa vittuilemaan, mutta koitetaan nyt avata hieman kuitenkin. Mikkelin vankila on ehdottomasti Suomen yks surkeimpia suljettuja vankiloita. Todella rajalliset mahdollisuudet esim. Liikuntaan (joka onnistuu kerran viikossa ja kuusi vankia kerrallaan), työtoimintaan/opiskeluun. Ruoka on todella surkeaa settiä ja ko. vankila säästääkin juuri ruoan valmistamisessa kaikkein eniten koko suomessa. Korkean turvaluokituksen takia ns. vankien kohtaamiset on pyritty minimoimaan, eli vaikka sulla olis jotain tuttuja siellä niin et välttämättä heistä näe kuin vilauksen silloin tällöin. Eli summasummarum: Aivan totaalisen paska mesta josta suosittelen anomaan mihin tahansa ilmansuuntaan heti kuin se vaan on mahdollista. (tämä siis jos sinne ikinä joudut). Itse suosittelisin Pyhäselän vankilaa ja kakkosvaihtoehtona juurikin Sukevaa.

Äänestä

Istuuko näissä vankiloissa esim.muuntorangaistus tapauksia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hmmhmm kirjoitti:

Kaikki risut ja ruusut kyseisistä taloista kiitos !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu