Hua Hinin häirikkö

Johan on kumma että tätä Hua Hin häirikköä ei saada kuriin. missä on ylläpito kun antaa suoltaa tämmöistä paskaa.

Olen pitänyt 2 vuoden tauon näiden sivujen lukemisessa ja yhä tämä älytön häirikkö täällä hilluu typerine, valheellisine tietoineen.

Muut Thaimaan palstat ovat asiallisia, kysellään esim. hotellit, tekemiset ,ravintolat ja muut vinkit. Niinkuin matkasivustoilla kuuluukin, ja porukat saa vinkkejä.

Mutta Hua Hin on joutunut tämän / näiden sairaiden hullujen hampaisiin.

Ymmärrän toki että ei kaikki tykkää kaikesta ja jokaisella on mielipiteensä eri paikoista. Mutta tälläinen sairas mustamaalaus on hulluutta.

Olemme käyneet Thaimaassa monissa paikoissa ja kaikissa on hyvät ja huonot puolet, mutta joka paikassa olemme viihtyneet eikä Hua Hin ole niistä poikkeus. Siellä olemme viihtyneet useammin kuin muissa turistirysissä.

Olisiko häiriköltä jäänyt huomaamatta että Hua on kaupunki , häirikköei turisteille tehty rysä. Joten siellä on myös kaupungin meinigi. Iloineen ja suruineen.

Jatkossakin Huaan.
50247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Olipa valaiseva aloitus ja niin paljon matkailusta asiaa.

Äänestä
  • totta oli tuo hua hin on joutunut sairaiden hullujen valtaamaksi. Ei sinne fiksut mene ainakaan uudelleen.

    Äänestä

  • kerranpoistunut kirjoitti:

    totta oli tuo hua hin on joutunut sairaiden hullujen valtaamaksi. Ei sinne fiksut mene ainakaan uudelleen.

    Pitää ymmärtää, että tuo häirikkö hoitaa täällä mielenterveysongelmaansa. Parempihan se on , että hän häiriköi täällä, kuin että potkiskelisi mummoja kaduilla. Täällä häiriköinti ei vahingoita ketään.

    Äänestä

  • kerranpoistunut kirjoitti:

    totta oli tuo hua hin on joutunut sairaiden hullujen valtaamaksi. Ei sinne fiksut mene ainakaan uudelleen.

    Olen toisiasiassa poistunut Hua Hinista 1725 kertaa, enkä tee enää sinne virtuaalimatkoja. Enkä vie virtuaalilapsenlapsiakaan sinne enää koskaan. Tunnen oloni täysin turvalliseksi Niuvanniemen hullujen osastolla.

    Äänestä

  • koetetaanymmärtää kirjoitti:

    Pitää ymmärtää, että tuo häirikkö hoitaa täällä mielenterveysongelmaansa. Parempihan se on , että hän häiriköi täällä, kuin että potkiskelisi mummoja kaduilla. Täällä häiriköinti ei vahingoita ketään.

    Pattaya palstaa eräs Hua Hin idiootti on terrorisoinut jo kauan. Tämä 6959 hullu.

    Äänestä

Tää koko 24 on ongelmaisten oireilupalsta ja sama ongelma identtisenä espanjasta ym. kiinnostuneiden riesana.
Koska ei ole ylläpitoa lainkaan, tämä on lopputulema joka ei muutu koskaan.

Äänestä

Sama toivomus on monella muullakin, siis valheitaan keksivä häirikkö ULOS !
Lukisin minäkin mielelläni palstaa jos jutut edes olisi " painokelpoista tekstiä " , muuten kyllä Pattaya palsta näyttää vielä hullummalta, saattaa samat sällit yrittää
täälläkin häiriköidä, parasta tietenkin ettei kukaan reagoisi mitenkään, kun sitä ns. ylläpitoa ei vaikuta näillä palstoilla tosiaankann olevan.

Äänestä

Aloittajalle tiedoksi. Tämä on matkailupalsta ja pitäisi keskustella matkailusta. Itse heität vettä kiukaalle toivoen varmaankin että nämä jotka Hua Hinissä eivät viihdy palaavat kirjoittamaan palstalle ja niin pääset arvostelemaan näitä henkilöitä.

Makuja on niin paljon kuin on ihmisiä. Hua Hin lahkoon ovat monet liittyneet ja monet taas eivät. Allekirjoittanut ei pidä Hua Hiniä korkeassa arvossa Thaimaan kohteista. Jos Hua Hin olisi hyvä kohde olisi luullut että 100 vuoden aikana jona Hua Hin on ollut turistikohde sen matkustusmäärät olisivat kasvaneet samaan tahtiin kuin monen monen muun Thaimaan kohteen. Mutta näin ei ole kovin suuresti käynyt ja sitä sietää miettiä aloittajankin mistä se johtuu, ei voi väittää ettei Hua Hin ole yrittänyt. On tullut Venetsian kauppakeskuksia ym mutta sielläkin liikkeet tyhjinä. Hotelleja noin 900 ja pääsääntösesti aina niissä on tilaa jopa Hua Hin Aasian golf turnauksen aikana. Siksihän ne golf turnaukset siellä on, hotelleissa kun on aina tilaa Hua Hinissä.

Äänestä
  • Väännät taas turhaan, miksi viisi isoa kansainvälistä hotelliketjua rakensivat loistotohotellinsa, ja viiden tähden ostoskeskus rakennettiin tänne, kaikki miljardi investointeja ja nämä kaikki kahden vuoden sisällä, luuletko ettei näillä rakennuttajilla ole osaamista enemmän kuin sinulla ja minulla yhteensä konsanaan, minä en taas pidä esim. Pattayaa kovinkaan suuressa arvossa, ja thaimaan viranomaiset eivät halua tehdä hua hinistä uutta pattaya, vaan laadukkaan kulutusta kestävän kohteen jossa palvelut jakautuvat laajemmalle alueelle, ja teidätkö maan hinta on hua hinissä 2-6 x kalliimpaa kuin pattayalla, ja siihenkin on syynsä.. Mitä arvelet miksi..

    Äänestä

  • Puhut pötyä.
    Olimme ensikerran Hua Hinissä n 20-vuotta sitten ja silloin tämä oli pieni kalastajakylä.
    Nykyisin Hua Hinin seutu on eräs vilkkaimmin kehittyvistä alueista Thaimaassa ja hotelleja nousee joka puolelle.Matkailijamäärät alkavat olla maksimissaan alueen vetokykyyn nähden. Toivottavasti Hua Hinistä ei kehity sellaista turistirysää kuin esim Phuket on, vaan seutu pysyy suht rauhallisena eikä muutu massojen kohteeksi. Siitähän Thaimaassa on lukuisia varoittavia esimerkkejä, esim Krabin seutu. Siellä makaa turisteja rannalla kuin sillit suolassa ja meille riitti yksi kerta siellä.
    Hua Hin kehittyy jatkuvasti ja sen johdosta kai nämä katkerat trollit koettavatkin mustamaalata Hua Hiniä.
    Viimeinen vetonaula on tuo valtava Bluport-tavaratalo, joka vetää vertoja Bangkokin vastaavaan.

    Äänestä

  • 65797657899 kirjoitti:

    Väännät taas turhaan, miksi viisi isoa kansainvälistä hotelliketjua rakensivat loistotohotellinsa, ja viiden tähden ostoskeskus rakennettiin tänne, kaikki miljardi investointeja ja nämä kaikki kahden vuoden sisällä, luuletko ettei näillä rakennuttajilla ole osaamista enemmän kuin sinulla ja minulla yhteensä konsanaan, minä en taas pidä esim. Pattayaa kovinkaan suuressa arvossa, ja thaimaan viranomaiset eivät halua tehdä hua hinistä uutta pattaya, vaan laadukkaan kulutusta kestävän kohteen jossa palvelut jakautuvat laajemmalle alueelle, ja teidätkö maan hinta on hua hinissä 2-6 x kalliimpaa kuin pattayalla, ja siihenkin on syynsä.. Mitä arvelet miksi..

    Kuinkas ollakaan Pattaya löytyi taas, vaikka aihe Hua Hin.

    Täyttä soopaa tuo matkailijamäärät alkavat olla Hua Hinissä maksimissaan. Heinäkuussa kävin 5 vrk Hua Hinissä, ei paljoa matkailijoita näkynyt.

    Äänestä

  • Suomesta ei löydy tun blu portin tasoista ostoskeskusta, bangkokista löytyy pari siam paragon siamista ja terminal 21 nanalta, tuo siam paragon on sama firma joka omistaa myös blu portin, bangkokissa on 8-10 miljoonaa asukasta joten hua hininissä pitää olla varakasta väkeä, että tuo blu port kannattaa...

    Äänestä

  • 65797657899 kirjoitti:

    Suomesta ei löydy tun blu portin tasoista ostoskeskusta, bangkokista löytyy pari siam paragon siamista ja terminal 21 nanalta, tuo siam paragon on sama firma joka omistaa myös blu portin, bangkokissa on 8-10 miljoonaa asukasta joten hua hininissä pitää olla varakasta väkeä, että tuo blu port kannattaa...

    Kannattaakohan se Venetsian kauppakeskus?

    Äänestä

  • MissäTuristit kirjoitti:

    Kannattaakohan se Venetsian kauppakeskus?

    Ei kannata monet liikkeet kiinni. Venetsia täysi floppi ja kuinka paljon sitä hehkutettiin palstoilla aikoinaan.
    Sama kohtalo edessä Blu Portilla.

    Äänestä

  • Toki, se on ihan hyvin toimiva olen käynyt sillä muutamia kertoja... Kaikki myyntipaikat vuokrattu yksi vaatekauppa taisi olla kiinni, lisäksi siellä jotain remonttia tehtiin, onhua hinissä montakin huonoa business viritelmää, vaikkapa uivatmarkkinat täysin turha paikka. Outlet flamingo on mukava paikka, varsinkin illalla kun tulee pimeää, upeasti valaistu.

    Äänestä

  • Toinen mukava paikka on ciccada mukavasti menee monta tuntia syödessä ja shoppaillessa, paljon käsitöitä tarjolla, ei halvimmasta päästä, mutta paljon katseltavaa auki ainoastaan PE,la ja su

    Äänestä

  • tarkennusta kirjoitti:

    Puhut pötyä.
    Olimme ensikerran Hua Hinissä n 20-vuotta sitten ja silloin tämä oli pieni kalastajakylä.
    Nykyisin Hua Hinin seutu on eräs vilkkaimmin kehittyvistä alueista Thaimaassa ja hotelleja nousee joka puolelle.Matkailijamäärät alkavat olla maksimissaan alueen vetokykyyn nähden. Toivottavasti Hua Hinistä ei kehity sellaista turistirysää kuin esim Phuket on, vaan seutu pysyy suht rauhallisena eikä muutu massojen kohteeksi. Siitähän Thaimaassa on lukuisia varoittavia esimerkkejä, esim Krabin seutu. Siellä makaa turisteja rannalla kuin sillit suolassa ja meille riitti yksi kerta siellä.
    Hua Hin kehittyy jatkuvasti ja sen johdosta kai nämä katkerat trollit koettavatkin mustamaalata Hua Hiniä.
    Viimeinen vetonaula on tuo valtava Bluport-tavaratalo, joka vetää vertoja Bangkokin vastaavaan.

    Vai Krabilla ihmiset rannalla kuin sillit suolassa. Miten olisi jos kävisit ensin Krabilla ja arvostelisit sen jälkeen.
    Hua Hinissä ihmiset makaa kivisellä ja hevosenpaskan täyttämällä rannalla likaisen ruskeata merivettä ihaillen
    30 vuotta sitten Hua Hiniin uusavuttomia suomalaisia lennätettiin jo valmismatkoille Hua Hiniin ja siitä sen kohteen jyrkkä alamäki alkoi.

    Äänestä

  • 65797657899 kirjoitti:

    Väännät taas turhaan, miksi viisi isoa kansainvälistä hotelliketjua rakensivat loistotohotellinsa, ja viiden tähden ostoskeskus rakennettiin tänne, kaikki miljardi investointeja ja nämä kaikki kahden vuoden sisällä, luuletko ettei näillä rakennuttajilla ole osaamista enemmän kuin sinulla ja minulla yhteensä konsanaan, minä en taas pidä esim. Pattayaa kovinkaan suuressa arvossa, ja thaimaan viranomaiset eivät halua tehdä hua hinistä uutta pattaya, vaan laadukkaan kulutusta kestävän kohteen jossa palvelut jakautuvat laajemmalle alueelle, ja teidätkö maan hinta on hua hinissä 2-6 x kalliimpaa kuin pattayalla, ja siihenkin on syynsä.. Mitä arvelet miksi..

    Onko ne kansainväliset hotelliketjut samalla lailla kansainvälisiä kuin Hua Hinin Kansainvälinen lentokenttä, jolta ei ole lähtenyt moneen vuoteen yhtään kansainvälistä reittilentoa? Joko se lentokentän laajennus on valmis jonka piti olla nopeasti pelkällä asfaltoinnilla hoidettu josta alku vuonna tällä palstalla hehkutettiin.

    Äänestä

  • mikä itkettää, lentokenttää laajennetaan ,uusi luotijuna yhteys singaporeen tulossa, viimeisen kahden vuoden kolme isoa kansainvälistä viiden tähden hotellia rakennettu mm.marriott, lisäksi mm. intercontinental laajensi, kaksi erittäin isoa hotelliprojektia hua hinin ja pranburin rajalla, bluport ostoskeskus, jos sinua resuperse itkettää pysy nyt edes totuudessa....

    Äänestä

  • HuaHinPikku-Pattaya kirjoitti:

    Vai Krabilla ihmiset rannalla kuin sillit suolassa. Miten olisi jos kävisit ensin Krabilla ja arvostelisit sen jälkeen.
    Hua Hinissä ihmiset makaa kivisellä ja hevosenpaskan täyttämällä rannalla likaisen ruskeata merivettä ihaillen
    30 vuotta sitten Hua Hiniin uusavuttomia suomalaisia lennätettiin jo valmismatkoille Hua Hiniin ja siitä sen kohteen jyrkkä alamäki alkoi.

    ennen kuin jauhat paskaa käy itse Hua hinissä, täällä on laskutavasta riippuen kolme tai neljä rantaa vaikkapa suan son, vesi ei ole ruskeaa vaan harmaata, johtuen hiekan väristä, hua hin on kasvava lomakohde, josta ei haluta pattaya kaltaista slummi lomakohdetta...

    Äänestä

  • 654767567657 kirjoitti:

    Hua Hin on ollut hiipuva turistikohde jo kauan. 100 vuotta ollut turistikohde,Thaimaan ensimmäinen, kehityksen nopeus on ollut ihan päätä huimaava. Sitäkö yrität väittää?
    Luotijunayhteys tulee muuallekin Thaimaassa kuin hui hai hiniin. Monissa muussakin turistikohteissa on enemmän kuin yksi ranta ja monien kohteiden merivesikirkkaampaa ja kauniimpaa kuin hui hai Hinissä.
    Joko ne lentokentän laajennustyöt on mukamas aloitettu

    Äänestä

  • NukuPommiinHuaHin kirjoitti:

    Saitko taas päivittäisen piristysruiskeen katkeruuteesi ja kaunaisuuteesi, kun ulostit taas tuon tutun haukkumisliturgiasi?

    Varmaan helpotti taas vähäksi aikaa.
    PS Aitko taas perua virtuaalimatkasi Hua Hiniin?

    Äänestä

  • Hua hin on Thaimaan kohteista järkevämmin hoidettu, hallittu turismin kasvu, sen jakautuminen suurelle alueelle rasittaa luontoa vähemmän, kalliimpi hinta taso pitää rupusakin pattayalla...

    Äänestä

  • NukuPommiinHuaHin kirjoitti:

    Hua Hin on ollut hiipuva turistikohde jo kauan. 100 vuotta ollut turistikohde,Thaimaan ensimmäinen, kehityksen nopeus on ollut ihan päätä huimaava. Sitäkö yrität väittää?
    Luotijunayhteys tulee muuallekin Thaimaassa kuin hui hai hiniin. Monissa muussakin turistikohteissa on enemmän kuin yksi ranta ja monien kohteiden merivesikirkkaampaa ja kauniimpaa kuin hui hai Hinissä.
    Joko ne lentokentän laajennustyöt on mukamas aloitettu

    Niin se tämäkin aamu jälleen avautui lerpan ystävällismielisellä ja kanssaihmisiä kunnioittavalla aloituksella...

    Hänellä sitä, tuota sielunkauneutta aina löytyy lämminhenkisistä vastauksistaan!

    Voiko kauniimmin sanoin enää aamua aloittaa?

    "Tyylikkäällä" kerronnallaan yrittää uskotella kirjoittelevansa totuuden, vain totuuden, mitään siitä poisottamatta ja mitään siihen lisäämättä!

    Uskokoon ken haluaa...

    Dissosiatiivinen identiteettihäiriönsä (engl. dissociative identity disorder, DID, "monipersoonahäiriö" tai "sivupersoonahäiriö") on dissosiaatiohäiriöistä monimutkaisin eikä enää ole lukuisien lääkärien kertoman mukaan hallinnassa ja parannettavissa.

    Hui Hailaiset aloittivat jo aiemmin tyhmät puheensa ja nyt yhdessä Lerppaharjulaisten kanssa, viihdyttävät meitä kauheimmilla kirjoituksillaan, ylpeillen saannoksistaan palstoilla ja kuvitellen Hui Hain nousevan tällä tavoin uuteen kukoistavaan nousuun, mutta toivotonta on taistelunsa...

    Don Quijoten tavoin Hui Hailaiset yrittävät Lerppaharjun Sancho Panzat apunaan kiivetä matkailupalstojen valtiaiksi, hävyttömillä puheillaan, mutta toisin on käynyt! Vähäinenkin arvostus Hui Haita kohtaan on kansan silmissä kadonnut ja niinpä heidän arvostuksensa on nostanut viihtyisän ja rauhallisen Pattayan, Thaimaan helmen, matkailun kärkeen, paikkaan, joka sille luontojaan kuuluukin.

    Äänestä

  • Pattayanpuistot kirjoitti:

    Hua hin on Thaimaan kohteista järkevämmin hoidettu, hallittu turismin kasvu, sen jakautuminen suurelle alueelle rasittaa luontoa vähemmän, kalliimpi hinta taso pitää rupusakin pattayalla...

    Jakautuminen+suurelle+alueelle???????+Mueang+Hua+Hin++pinta-ala+on+alle+10km²+Itse+Hua+Hin+district+on+suurempi+joka+on+95%+rakentamatonta+peltoa.Uutta+tietoa+oli+myös+tuo+edellä+nimimerkin+-tarkennusta-+väite+hua+hin+olleen+20+v+sitten+pieni+kalastajakylä,+Sitähän+se+on+vieläkin.resuperse+reppanatNanaPlazakin+on+suurempi+kuin+hua+hin+town

    Äänestä

  • Lentokentältä --- > suan soniin välinen etäisyys on noin 16 kilsaa, ja leveys näköala paikalle on noin kolme kilsaa, tämä kaikki on hua hinin keskustaa, tuosta on helppo laskea pinta-ala tämäkin on alakantiin, eli yli 50km2 joka tapauksessa, ei todellakaan mitään alle 10 km2, katsokaa kartasta.

    Äänestä

  • Pattayanpuistot kirjoitti:

    Lentokentältä --- > suan soniin välinen etäisyys on noin 16 kilsaa, ja leveys näköala paikalle on noin kolme kilsaa, tämä kaikki on hua hinin keskustaa, tuosta on helppo laskea pinta-ala tämäkin on alakantiin, eli yli 50km2 joka tapauksessa, ei todellakaan mitään alle 10 km2, katsokaa kartasta.

    Ja Hua Hin ranta vaivaiset 5km pitkä

    Äänestä

  • Hua hinin ranta on 4x pidempi kuin pattayan ranta, lisäksi varsin paljon puhtaampi.

    Äänestä

  • 5kilometriähevosenpaskaa kirjoitti:

    Ja Hua Hin ranta vaivaiset 5km pitkä

    Kyllä se nyt pitäisi riittää yhdelle paskanjauhajalle. Tarkastapa muuten se on 7 km.

    Äänestä

  • 56879 kirjoitti:

    Kyllä se nyt pitäisi riittää yhdelle paskanjauhajalle. Tarkastapa muuten se on 7 km.

    Eihän+ne+Hua+Hinin+leveä+perseiset+huorissa+käyvät+lyhyämmälle+rannalle+mahtuisi.+Tilastojen+mukaan+Hua+Hinissä+viihtyvien+paino+on+132kg+ja+yksikään+niistä+ei+ole+käyneet+kuin+7+vuotta+koulua.+Huoria+Hua+Hinissä+on+93%+asukkaista.+Ruokamyrkytyksiä+Hua+Hinissä+475+kpl/vrk.+Hua+Hinissä+turistit+kuluttavat+420B/vrk+turistien+keski-ikä+64v.Hevosenpaskaa+rannalta+siivotaan+22kg+vuorokaudessa+yli+300+kiloa+jää+siivoamatta.

    Äänestä

  • Näyttää olevan sulla vankat tiedot, ihanko omasta päästät ne veivaat, suosittelisin että säännöstelet vähän niitä lääkkeitäsi ja jätät ottamatta jos noin pää sekoaa ja palaa normaalien ihmisten pariin, sitten sillä lääkkeistä säästyvällä sossun rahalla voit normaalien ihmisten mukana vaikka matkustaa sinne vihaamaasi Hua Hiniin.

    Äänestä

  • 56879 kirjoitti:

    Näyttää olevan sulla vankat tiedot, ihanko omasta päästät ne veivaat, suosittelisin että säännöstelet vähän niitä lääkkeitäsi ja jätät ottamatta jos noin pää sekoaa ja palaa normaalien ihmisten pariin, sitten sillä lääkkeistä säästyvällä sossun rahalla voit normaalien ihmisten mukana vaikka matkustaa sinne vihaamaasi Hua Hiniin.

    Googlaa idiootti googlaa

    Äänestä

Aloittaja on joku vammainen aivoistaan.

Äänestä
  • Minullakin on todettu päässä olevan vikaa, siksi kuvittelen toisia kaltaisikseni.

    Äänestä

Hienoa , kyllä se HÄIRIKKÖ nyt poistuu Hua Hin osiosta, alkoi tyttöjen hintoja kysellä.
Huomaa ja havaitsee hänenlaistensa palstan olevan ihan joku muu...
Hua Hin liian siisti tyttöjä etsiville.

Äänestä

Hua Hinissä on paljon enemmän tyttökatuja kuin Rayongissa,Krabilla,Koh Changissa, Sisaketissä, listaa voisi jatkaa paljonkin.
Hua Hin on vanhojen pervo äijien temmellyskenttä aivan samaa luokkaa kuin on Pattaya. Tätä eivät vain Hua Hin lahkolaiset myönnä.

Äänestä
  • Voi onko sinulla pahamieli tiedätkö olet aivan oikeassa, kello on täällä vajaa kahdeksan, ja kaikki hua hinin maksulliset heräävät päivän saalistukseen, mutta me jotka asumme täällä tuollaisella ei ole mitään vaikutusta meihin, he ovat missä ovat me olemme mmiss me olemme, eikä tiemme välttämättä koskaan kohtaan... Mutta huomattavasti todennäköisempää että me niitä kohtaamme, kuin sinä niitä kohtaat... Niitä tuskin löytyy siitä sinun hoitolaitoksesi vierestä, ja varoja sinulla ei ole tänne tuloon... Joten ymmärrän hyvin miksi sinulla on pahamieli, reppana

    Äänestä

Google matkaaja Lerppa tarkisti googlesta thaimaan ajan.

Äänestä

Hua Hinistä tulee taas tänäkin talvena happamia ilmeitä kasvoillaan olevia pettyneitä matkaajia. Heidät on helppo huomata Suvarnabumin kentällä tiuskivat keskenään ja valittavat joka asiasta. Ymmärrettäväähän se on kun huonon kohteen valitsivat nekin matkaan käytetyt rahat olisi kannattanut sijoittaa toiseen Thaimaan kohteeseen ihan mihin muuhun tahansa kuin Hua Hiniin.

Äänestä
  • Hua Hinistä saapuva jos istuu koneessa viereesi hän haisee hevosenpaskalle jos sinne yhä öljyiselle rannalle on jaksanut rollaattoriaan työntää . Harvemmin niitä tolloja tosin businesluokassa onneksi on.
    Hua Hin lahkolaiset ovat 3-ulotteisia heidät kuulee...näkee ja haistaa samaan aikaan.

    Äänestä

  • VainLahkolaisetsellaisia kirjoitti:

    Hua Hinistä saapuva jos istuu koneessa viereesi hän haisee hevosenpaskalle jos sinne yhä öljyiselle rannalle on jaksanut rollaattoriaan työntää . Harvemmin niitä tolloja tosin businesluokassa onneksi on.
    Hua Hin lahkolaiset ovat 3-ulotteisia heidät kuulee...näkee ja haistaa samaan aikaan.

    Oli muuten tekemistä, että sain virtuaalimatkallani hevosenpaskan haisemaan. Onneksi virtuaalilentoemo auttoi ja suihkutti virtuaali hajua, jotta tunsin oloni kotoisaksi

    Äänestä

  • VainLahkolaisetsellaisia kirjoitti:

    Oli muuten tekemistä, että sain virtuaalimatkallani hevosenpaskan haisemaan. Onneksi virtuaalilentoemo auttoi ja suihkutti virtuaali hajua, jotta tunsin oloni kotoisaksi

    Onnistuit siis ja nyt sitten Hua hin palstalla

    Äänestä

JOHAN NYT , OLETKOS " kaveri " omasta mielestäsi FIKSU ????
MYÖTÄHÄPEÄÄ !!

Äänestä

Se koira älähtää mihin kalikka kapsahtaa.

Äänestä

pahasti on näillä pojilla aivot tohjona.

Äänestä
  • Sitä se dementtia saa aikaan Hua Hin lahkolaisilla aivot on tohjona.

    Äänestä

  • KasperStröm kirjoitti:

    Sitä se dementtia saa aikaan Hua Hin lahkolaisilla aivot on tohjona.

    Siinäkö oli tämän päivän herja?

    Äänestä

Kävin juuri Hua Hinissa. Kaikki oli siellä hyvin, kaupungin rantaa oli siivottu. Viihdyimme!

Äänestä
  • Ettekö muuta tehneet kuin rannalla olitte kerro lisää viikko lähtöön.

    Äänestä

öljyä ei vuodessa katoa ja hevosenpaskaa löytyy. Sesongin aikan ranta paskaa täynnä ihmisten ja hevosten

Äänestä

Kommentoi aloitusta

58879 kirjoitti:

Johan on kumma että tätä Hua Hin häirikköä ei saada kuriin. missä on ylläpito kun antaa suoltaa tämmöistä paskaa.

Olen pitänyt 2 vuoden tauon näiden sivujen lukemisessa ja yhä tämä älytön häirikkö täällä hilluu typerine, valheellisine tietoineen.

Muut Thaimaan palstat ovat asiallisia, kysellään esim. hotellit, tekemiset ,ravintolat ja muut vinkit. Niinkuin matkasivustoilla kuuluukin, ja porukat saa vinkkejä.

Mutta Hua Hin on joutunut tämän / näiden sairaiden hullujen hampaisiin.

Ymmärrän toki että ei kaikki tykkää kaikesta ja jokaisella on mielipiteensä eri paikoista. Mutta tälläinen sairas mustamaalaus on hulluutta.

Olemme käyneet Thaimaassa monissa paikoissa ja kaikissa on hyvät ja huonot puolet, mutta joka paikassa olemme viihtyneet eikä Hua Hin ole niistä poikkeus. Siellä olemme viihtyneet useammin kuin muissa turistirysissä.

Olisiko häiriköltä jäänyt huomaamatta että Hua on kaupunki , häirikköei turisteille tehty rysä. Joten siellä on myös kaupungin meinigi. Iloineen ja suruineen.

Jatkossakin Huaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu