Osakelipn funktio paperisessa osakekirjassa

Moi,

osaako joku kertoa, mikä on osakelipun funktio osakekirjassa? Sisältääkö osakekirja yhtämonta osaketta kuin osakelippuakin vai mitä niillä tehdänä?
2302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kukaan ei vastaa, kukaan ei muista?

Äänestä

Osakekirjoissa oli ennen vanhaan joko erillisessä ns. talongissa tai sitten osakekirjassa itsessään lipukkeita, jotka joskus oli nimetty osakeanti- ja osinkolipuiksi, joskus vain osakelipuiksi. Lipuissa oli painettuna osakekirjan osakkeiden määrä.

Yleensä kerran vuodessa leikattiin osinkolippu irti ja sitä vastaan käytiin nostamassa osinko yhtiön kanssa yhteistoiminnassa olevan pankin konttorista. Osinko siis maksettiin käteisellä lipun haltijalle. Keväinen leikkausretki tallelokerolle oli tunnelmaltaan kuin hartaushetki pankin kellarissa. Pankki tarjosi avuksi Fiskarsin sakset.

Osakeantilipulla osallistuttiin samalla tavalla osakeanteihin. Luovuttamalla liput ja maksamalla merkinnän osakas sai uusista osakkeistaan väliaikaistodistuksen. Osakekirjat painettiin myöhemmin merkitsijän nimelle ja osakas sai ne todistustaan vastaan pankista.

Jos osakas ei käyttänyt lippujaan, hän menetti niihin perustuvat oikeutensa. Osakeannin merkintäaika oli yleensä kuukausi tai pari, jonka kuluessa liput piti käyttää. Suurilla liikepankeilla oli joskus puolen vuoden pituisiakin anteja, joihin hitaampikin ehti mukaan.

Muistamiseen ja omatoimisuuteen perustuva järjestelmä ei tietenkään aina toiminut. 1980-luvun puolivälissä ostin Koneen osakkeita, joissa oli muutaman vuoden takaisen annin liput mukana. Myyjä ei ollut käyttänyt lippuja eikä hänen pankkinsakaan ilmeisesti ollut tarkistanut talonkeja. Uusmerkinnän liput olivat jo arvottomat, mutta rahastoannin lipuilla sain vielä viidesosan osakkeita lisää ilmaiseksi ja osinkoja päälle.

Kun tähän kaikkeen sähläämiseen lisätään vielä päiväkausia kestävä osakekirjojen siirtely kaupanteossa ja niiden rekisteröintivaatimus yhtiökokousta varten, ainakaan minulla ei ole mitään kaipausta noihin aikoihin. Kunpa asunto-osakkeetkin saataisiin nykyaikaisempaan järjestelmään mahdollisimman pian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdf22 kirjoitti:

Moi,

osaako joku kertoa, mikä on osakelipun funktio osakekirjassa? Sisältääkö osakekirja yhtämonta osaketta kuin osakelippuakin vai mitä niillä tehdänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu