Sijaishuollossa tapahtuneista talousrikoksista jaetaan rangaistuksia, mutta lapsia pahoinpitelevät sijaisvanhemmat luikertelevat kuiville ilman rangaistuksia. Samoin viranomaiset kunnissa ja järjestöissä, jotka kääntävät selkänsä sijaishuollon väkivallalle (esittävät kyllä olevansa lasten puolella, mutta eivät ole) näyttävät voivan PAKSUSTI. hyvinvointi valuu suupielistä kauniina laulantana.
Talousrikoksista rangaistuksia
lapsilleapua
1157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sijaisperheiden omat aikuiset lapset kuulemma toljottavat vieressä tai avustavat, kun muijat käyttävät järkyttävää henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Sitten nämä aikuiset lapset esittävät niin puhtoista niin puhtoista ja nauttivat kaikista järjestöjen eduista.
Tokihan sijaishuollon järjestöt takaava sijaisperheiden omille lapsille hyvinvointia. Sijoitetuista lapsista nämä eivät välitä, jolleivat sijoitettuna olleet aikuiset ole jollain tavalla ERITYISEN NEROJA tai MUUTEN LAHJAKKAITA. Lahjakkaat oppivat nopeasti mainostamaan järjestöjä, jotta niihin virtaavat rahapurot eivät lopu. Sijoitetuille lapsille saakka - ei varsinkaan kaltoin kohdelluille - nuo rahavirrat eivät koskaan päädy. Ahneita ottajia, kuten sijaisperheiden omat IHANAT PUNAHILKAT syövät varat.