Olen toiminut pitkää yrityselämässä ja tunnen paljon yritysjohtajia...ja useita lestadiolaisia kuuluu tähän joukkoon.Juha Sipilää en ole tavannut.
Minulle Juha Sipilän raivokohtauksessa toimittajalle ei ollut mitään yllättävää.
Nämä menestyneet lestadiolaiset yritysjohtajat ovat kuin samasta muotista valettuja.En tiedä onko heidät liikkeen sisällä julistettu yli-ihmisiksi vai ovatko he itse vaan porukalla sopineet että näin on. Heidän kaikkien käytös on samalainen: hillitty, asiallinen,nopea sanomaan oman mielipiteen, olettaa että ovat aina oikeassa ja heitä totellaan ilman kyseenalaistamista....ja taustalla leijailee aina uhka raivokohtauksesta ja annettavasta rangaistuksesta.
Tavalliset lestadiolaiset pelkäävät näitä "puolijumaliaan" todella paljon ja tottelevat heidän määräyksiä/neuvoja ihan sokeasti.
Siis onko tätä taustaa vasten yhtään yllättävää jos Juhalla palaa pinna kun kaikki suomalaiset eivät kohtele häntä kuin puolijumalaa ?? no ei todellakaan!
Nyt muistui mieleen hauska tapaus vuoden takaa.Eräs lestadiolainen hyvin menestynyt liikemies ( ei Juha Sipilä,mutta kuulema hänen hyvä tuttu kuitenkin ) käyttäytyi eräässä neuvottelussa ihan kuin Marlon Brando elokuvassa Kummisetä.Ne jotka ovat elokuvan nähneet tietävät mitä tarkoitan : )
n. tunnin pystyi seuraamaan tätä esitystä aika pokerina,mutta sitten en enää pystynyt pidättämään naurua ( silloin huomasin tämä "yhteyden" Kummisetään). Sen verran isot rahat olivat kyseessä, että sain aikalailla peitettyä nauruni rajuun yskänkohtaukseen ja meni hetkeksi ulos kokoustilasta "yskimään".Nykyisin joudun keräämään kaiken tahdonvoimani jo ennen näiden "puolijumalien" tapaamisia etten vaan räjähtäisi nauruun ja saisi ankaraa rangaistusta....siis jumalaista tuomiota ilman Käräjäoikeuden päätöstä : ).
Jos sinulla on mahdollisuus tavat näitä lestadiolaispomoja,niin katsoppa ennen seuraavaa tapaamista Kummisetä ja kokeile pitääkö pokka : ).
Olisi mahtavaa jos kertoisit omista kokemuksistasi täällä palstalla !

Vastaukset 6
Vanhimmat
Että semmottii.
Sipilä leikkaa pienituloisilta.
Sehän on se josta eniten vitsailtu ja itse eniten tehny siitä pilkkaa, mitä nykyhallitus tekee.
Ei mua kiinnosta Sipilän raivokohtaukset.
Enemmän kiinnostaa se, mitä se tekee tuolla johdossa.
Kun se leikkaa pienituloisilta, se ei mee hyvään.
"Kun se leikkaa pienituloisilta, se ei mee hyvään." Meneehän just yhteiseen hyvään sillä tapaa kun öky puuteriperseille Sipilä antaa hyvän lähdön.
Toivottavasti muistat myös sen sanonnan, että ota malka pois omasta silmästä ennen kuin poistat rikkaa toisen silmästä... virheettömiä ei ole kukaan. Eivät lestadiolaiset eivätkä ateistipakanat.
Sipilä on tyypillinen lestadiolainen,tässä lahkossa hallitaan pelolla ja väkivallalla ja Sipilästä sen huomaa.
Sipilän matka poiki kauppija ja töitä Suomeen. Mitä valittamista?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701102200051346_uu.shtml
Antaa palaa, Sipilä!
Joo, antaa palaa. Poltettavaa on http://roti.fi/tiiviisti-2/kansantalous-kuntoon/
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14819953/vaalien-jalkeen-