Elämäntilanteeni oli aikoinaan sellainen, että puolisoni oli aina joko sulkeutunut tai ärtynyt, tuntui ettei hänellä ollut mikään riittävän hyvin. Koitin häntä tsempata, keksiä kaikenlaista piristävää vaihtelua ja ilon aiheita. Pidin positiivista ilmapiiriä yllä myös lasten vuoksi, ettei synkkyys olisi vaikuttanut heihin.
Vuosien kuluessa sairastuin itse, tolkuttomaan krooniseen ahdistuneisuushäiriöön. Tila lehittyi huomaamatta, ei ollut aikaa ajatella miten itse jaksan.
Kävin juttelemassa monista oireistani terveyskeskuslääkäreiden vastaanotoilla, kyselivät onko itsemurha ajatuksia. Voi hyvänen aika, ei kertakaikkiaan. Oli vain 24/7 käsittämätön hätä, olin kokoajan ylikierroksilla. Sain Seroxat lääkityksen. Kaikki lakkasi tuntumasta yhtään millekään, iloa ei ollut mutta eipä ollut ahdistustakaan. Näyttelin iloista ja pirteää. Jaksoin hirveän hyvin vähillä yöunilla.
Käytin lääkettä seitsemän vuotta.
Avioero oli todella helpotus, lopulta koko perheidylli kaatui miehen lukuisiin salasuhteisiin ja alkoholismiin.
Eron tapahduttua tunsin etten tarvitse enää lääkkeiden tuomaa suojapanssaria ja lopetin lääkkeet. Esiin tuli sillätavalla oma luonteeni, että pärjään kyllä missä tilanteessa vain ja tunnistan taas oman jaksamisen rajani.
Kuitenkaan tuon lääkityksen lopettamisen jälkeen en ole pystynyt tuntemaan iloa mutta en kyllä suruakaan, se on kauheaa.
Joskus ennen sain pieniä ilon aiheita mistä vain arkeen liittyvästä, oletin että ihana olo palaa taas. Ei palannut. En tunne isommastakaan arkeen liittyvästä yhtään mitään tunteita, matkustus, juhlat, vaikkapa uuden huonekalun hankinta tai muukaan. Myöskään seksi ei tunnu millekään.
Näin on menty jo kohta 10 vuotta.
Kaipaan kipeästi muiden kokemuksia, onko kellään toisella käynyt näin?
Vuosien kuluessa sairastuin itse, tolkuttomaan krooniseen ahdistuneisuushäiriöön. Tila lehittyi huomaamatta, ei ollut aikaa ajatella miten itse jaksan.
Kävin juttelemassa monista oireistani terveyskeskuslääkäreiden vastaanotoilla, kyselivät onko itsemurha ajatuksia. Voi hyvänen aika, ei kertakaikkiaan. Oli vain 24/7 käsittämätön hätä, olin kokoajan ylikierroksilla. Sain Seroxat lääkityksen. Kaikki lakkasi tuntumasta yhtään millekään, iloa ei ollut mutta eipä ollut ahdistustakaan. Näyttelin iloista ja pirteää. Jaksoin hirveän hyvin vähillä yöunilla.
Käytin lääkettä seitsemän vuotta.
Avioero oli todella helpotus, lopulta koko perheidylli kaatui miehen lukuisiin salasuhteisiin ja alkoholismiin.
Eron tapahduttua tunsin etten tarvitse enää lääkkeiden tuomaa suojapanssaria ja lopetin lääkkeet. Esiin tuli sillätavalla oma luonteeni, että pärjään kyllä missä tilanteessa vain ja tunnistan taas oman jaksamisen rajani.
Kuitenkaan tuon lääkityksen lopettamisen jälkeen en ole pystynyt tuntemaan iloa mutta en kyllä suruakaan, se on kauheaa.
Joskus ennen sain pieniä ilon aiheita mistä vain arkeen liittyvästä, oletin että ihana olo palaa taas. Ei palannut. En tunne isommastakaan arkeen liittyvästä yhtään mitään tunteita, matkustus, juhlat, vaikkapa uuden huonekalun hankinta tai muukaan. Myöskään seksi ei tunnu millekään.
Näin on menty jo kohta 10 vuotta.
Kaipaan kipeästi muiden kokemuksia, onko kellään toisella käynyt näin?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ajattelen samoin. Käytin Cipralexia 8 vuotta.
Kokemasi on ihan yleinen seuraamus SSRI-ainekäytöstä. Olet saanut paroksetiinista pysyvän aivovaurion. 10 vuotta ilman kertoo, että tila on pysyvä. Olen pahoillani sinun kuin muidenkin vaurioituneiden puolesta. Et varmastikaan saanut tietää paroksetiinikäytön aloittamista harkitessasi, että käyttöön liittyy merkittävä aivovaurioriski. Et ole ainoa, etkä valitettavasti lähellekään viimeinen.
Nimim. Tiinaty, sinulle sama homma. Kaikki SSRI-aineet ja vastaavat ovat neurotoksisia. Niiden käyttöön liittyy merkittävä aivovaurioriski. Käyttämäsi sitalopraami on nimen omaan SSRI-aine, kuten ap:n käyttämä paroksetiinikin. Muita paljon käytettyjä SSRI-aineita ovat mm. sertraliini, fluoksetiini ja essitalopraami, joka on käytännössä sama kuin sitalopraami (sitalopraamin S-enantiomeeri). SSNRI-aineet sama juttu. Niitä ovat mm. duloksetiini ja venlafaksiini. Samoin uusin markkinoille juuri tuotu vortioksetiini. Kaikki erittäin neurotoksisia aineita.
Täällä palstalla joku lääkehörhö jakaa virheellistä tietoa. Pitäisi ylläpidon puuttua.
Näytä evidenssiä ettei psyykemömmöt ole neurotoksisia? Koska tietysti olettamus rationaalisella ihmisellä on että ne ovat.
Tyypillinen virheargumentti. Sinä esitit väitteen että ne ovat myrkyllisiä, joten se on sinun tehtäväsi todistaa väitteesi todeksi, eikä toisten tehtävä osoittaa ettei niin ole. Viimeinen lauseesi on pelkkää ylimielistä lässytystä, jolla yritetään vähätellä eriäviä mielipiteitä.
Mitä, jos sovitaan, että kummankaan ei tarvitse todistaa mitään. Jätetään se alaan perehtyneille tutkijoille. He ovat jo todistaneet SSRI-aineiden neurotoksisuuden 20v. sitten, joten se siitä.
Se on totta, että negatiivista ei voi todistaa, joten todistustaakka on aina sillä, joka väittää jotakin olevan olemassa. Esimerkiksi on mahdotonta todistaa, että joulupukkia ei ole olemassa. Se, joka väittää, että joulupukki on olemassa, on kyettävä todistamaan joulupukin olemassaolo.
Toki SSRI-aineita koskien voitaisiin todistaa, että ne eivät ole neurotoksisia syötttämällä niitä esimerkiksi eläimille tai vapaaehtoisille ihmisille ja tehdä käytön jälkeen ruumiinavaus ja havaita seuraamuksia käytöstä. Näin onkin saatu eläinkokein kiistattomat tulokset ko. aineiden neurotoksisuudesta. Myös ihmisten kohdalla sama ollaan havaittu laboratoriotutkimuksissa. En tosin ole kuullut yhdenkään ihmisen vielä uhratun, tai edes luonnnollisen kuoleman jälkeen tuodun tutkittavaksi.
Syyt tutkimuksen vähäisyyteen ovat toki ilmeiset. Aineiden käytöstä taloudellisesti ja eksistentiaalisesti hyötyvät tahot eivät niitä tahdo rahoittaa. Teollisuus hyötyy taloudellisesti, psykiatrian ammattikunta eksistentiaalisesti että taloudellisesti.
Tässä menee joillakin puurot ja vellit sekaisin, joka on ymmärrettävää.
Masennus siis itse sairaus vie kyvyn ilon tunteeseen. Masennus tuhoaa aivosoluja. Se on kuvantamis tutkimuksissakin todistettu.
Sitä vastoin lääkityksen vaikutuksesta aivokudoksen vähenemiseen ei ole näyttöä vaan päinvastoin viitteitä on että lääkitys suojaa aivoja.
Aivokudoksen väheneminen on helppo todentaa aivokuvauksilla.
Vai että suojaa aivoja :D On mennyt kyllä psykiatriapropaganda läpi.
Onko sinusta kovin terveellisen tai aivoja suojaavan kuuloista, että joku painii kolme viikkoa SSRI-lääkkeen "aloitusoireiden" kanssa, voi menettää lääkkeessä seksuaaliset halunsa ja kykynsä, tai saa lopettaessa esimerkiksi tällaisia neurologiselta kuulostavia vieroitusoireita (Seroxat):
"pyörryttävä, epävakaa tai epätasapainoinen olo puutuminen, polttava tunne ja (harvemmin) sähkösokkituntemukset, myös päässä, ja pörinä, suhina, vihellys, soiminen tai jokin muu jatkuva ääni korvissa (tinnitus) unihäiriöt (levottomat unet, painajaisunet, unettomuus) ahdistuneisuus päänsäryt, pahoinvointi, hikoilu (myös yölliset) levoton tai kärttyinen olo vapina (tärinä) sekava, eksynyt olo, ripuli (löysä uloste) tunteellinen tai ärsyyntynyt olo näköhäiriöt sydämentykytys"
Jos käyttää lääkettä raskaana, vauvalle voi tulla tällaisia oireita (Seroxat) - kuulostaako terveelliseltä:
"hengitysongelmat sinertävä iho tai se että lapsi on liian kuuma tai kylmä siniset huulet oksentelu tai syömisongelmat väsymys ja nukkumisongelmat tai itkuisuus lihasten jäykkyys tai velttous vapina, nykiminen tai kouristelu ylikorostuneet refleksit "
Minusta ei kuulosta kovin aivoja suojaavalta. Toki aivojansa voi buustata jollakin aineella ja
huumeella hyvin tuloksin aikansa ja kokea positiivisia seuraamuksia, mutta pitemmän tähtäimen seuraukset voi olla hyvin arveluttavia ja tilanne huonompi kuin ennen lääkettä käytön jälkeen mikä johtaa ainakin psykologiseen addiktioon aineeseen. Joidenkin teorioiden mukaan pitkäaikainen SSRI-lääkekäyttö voi johtaa krooniseen masennukseen (tardive dysphoria), mikä voi siis johtua kyseisen aineen pitkästä käytöstä ja muutoksista aivotoimintaan, jolloin ilman sitä olo ei ole hyvä. Mutta pitää myös huomioida, että lääkkeen teho voi myös loppua eikä ole sanottua että uudet lääkkeet muuttaa tilanteen jos valmisteen teho loppuu ja kokeilee uutta. Ihminen voi jäädä kroonisesti masentuneeksi, tai tunnemaailmaltaan turraksi määrittelemättömäksi ajaksi. Toki masennusta ei myöskään auta valmisteen käyttöä jopa pysyvästi seuraavat seksuaalihäiriöt (PSSD). Eikä lopetusta helpota vieroitusoireet, joita potiessa normaali arki voikin tuntua hyvin haastavalta ja siksi moni ottaa pillerit uudestaan käyttöön, vaikka kamppailemalla niiden läpi elämä alkaisikin voittaa pienin askelin.
Lopussa saattaa miettiä että olikohan se elämä sittenkään niin masentavaa, miksi sen ajatteli aloittaessaan lääkkeet.
Jos viittasit tähän tutkimukseen, siinä on paljon kyseenalaisuutta:
Siinä sanotaan myös
"Treating depression effectively does not just mean medicines. If you are unemployed, for example, and then sit in a room doing nothing as a result, this can shrink the hippocampus. So social interventions are just as important, and treatments such as fish oils are also thought to be neuro-protective.”
“But that doesn’t mean they are the only treatment. There are, in fact, a broad range of treatments that should be explored, and in young people psychotherapy would often be explored as the first line of treatment, not medicines.”
Despite intensive research aimed at identifying brain structures linked to depression in recent decades, our understanding of what causes depression is still rudimentary,” he said.
“One reason for this has been the lack of sufficiently large studies, variability in the disease and treatments provided, and the complex interactions between clinical characteristics and brain structure.”
https://www.theguardian.com/society/2015/jun/30/chronic-depression-shrinks-brains-memories-and-emotions
Masennus nimistä sairautta ei ole olemassa, joten sellaisen on vaikea aiheuttaa mitään. Jos puhutaan henkisestä voinnista, eli, kun ihmistä masentaa/hän on surullinen/epätoivoinen/peloissaan ja niin edelleen, toki psyykkinen tila vaikuttaa hengitys tahtiin jne. asioihin. Jännittynyt ihminen tärisee ja hikoilee, iloisesta tuntuu kuin olisi melkeinpä humalassa ja ahdistuneesta tuntuu, että ei henkeä saa. Näissä ilmiöissä ei ole mitään uutta tai yllättävää. Ne vaan eivät ole mikään sairaus tai edes merkki sairaudesta.
Kun sanotaan, että suru/masennus/paha mieli etc. vievät kyvyn tuntea iloa, on ymmärrettävä, että se on täysin eri merkityksessä kuin, jos puhemme aivovaurion viemästä kyvystä tuntea mielihyvää ja tunteita. Ihminen, joka on alla päin fokusoi muualle ja käsittelee surua aiheuttavia asioita, joten hän monesti ei ole innostua tai ilahtua mistään siinä elämäntilanteessa ja hetkessä. Ei hänen kykynsä kokea iloa ole mihinkään hävinnyt! :) Toisen väittäminen on psykiatrista propagandaa, valitettavasti. Nämä kaksi ilmiötä on syytä osata tai oppia erottamaan toisistaan.
Triviaali on toki se, ettei sellainen sairaus, jota ei ole tieteellisesti olemassa, voi mitään aivoillekaan aiheuttaa. Aivojen plastisuuteen kuuluu eestakainen liike, mikä on siis toivottua ja täysin normaalia, ei sairauteen viittaavaa. Kun ihminen stressaa, voi asia näkyä aivojen rakenteen muutoksina, mutta käytännön tasolla niillä ei ole todettu olevan mitään vaikutusta mihinkään. Kun ihminen on taas stressivapaa, aivot muokkaantuvat sen mukaisesti. Samahan havaitaan meditoijien kohdalla. Kun ihminen meditoi, aivojen harmaa-aines lisääntyy. Kun meditointi lopetetaan, harmaa-aines kutistuu. Kyse ei ole sairaudesta tai mistään mistä pitäisi mitenkään huolissaan. Valitettavasti ihmisiä on vedätetty uskomaan toisin, kiitos psykiatrian propagandan.
Aivokuvantamismenetelmin on todennuttu ylempänä mainitsemani harmittomat joustavat ja palautuvat muutokset ihmisaivoissa ties minkä asioiden yhteydessä urheilusta tunteiluun, mutta pysyvät vauriot ovat psykiatrisessa kontekstissa aina liittyneet SSRI-aineiden, neuroleptien ja vastaavien tutkimushenkilölle syötettyjen aineiden vaurioittavaan vaikutukseen.
Vaikka epäilen, että trollasit, mielestäni oli tärkeä selvittää asia muille lukijoille, sillä monet ottavat juttusi ihan tosissaan. Jos olit tosissasi, perehdy ihmeessä asiaan, koska asia on mielenkiintoinen sekä biologisesta tieteellisestä kuin poliittisesta pseudotieteellisestä näkökulmasta.
Ongelma+on+pitkäaikaiskäyttö+vaikka+alussa+hyötyä+masennukseen+lääkkeistä+olisi.+Relapsit+on+yleisiä+ja+tehon+loppuminen.
Lääkkeet pois, mielisairaaloiden ylösajo ja potilaat lepositeisiin.
Huh-huhh, kyllä aloittaja nyt jäi ihan pimentoon tämän aivovauriosodan keskelle. Juupas-eipäs. Tuo aivovauriohokema vaan aina on mutkat suoriksi -vetoa. Propagandaa sekin, mutta sotkee näitä palstoja, ihmiset eivät pääse asiastaan keskustelemaan, kun jo tuo väittelijä ilmaantuu. Anteeksik, jos erehdyn ihmisessä, mutta kuulunee jonnekin muualle juttelemaan.
Oikeasti on olemassa masentuneisuus- ja ahdistuneisuussairaus, traumatisoituneita ihmisiä, emme siitä pääse mihinkään. Monesti pienempi paha kuitenkin on yrittää lääkitä potilasta invalidisoivaa oirehdintaa. Näin on itselläni ollut. Jollen olisi saanut psyykenlääkkeistä tukea, en olisi työssä kyennyt käymään, nyt onneksi eläkkeellä.
Aloittajalle kerron, että koen aivan samaa, mikään ei tunnu oikein miltään. Joskus kyllä jossakin tilanteessa viihdyn, mutta pidempää virkistymistä mitkään ns. ohjelmat eivät tuo. Kuvaisin tilannetta myös 'mikään ei huvita' -ilmiöksi. Elämä tuntuu tympeältä ja tasapaksulta, enkä ole huomannut elämän ohjelmanumeroiden sitä piristävän. Itsariajatuksissa en ole.
Olen käyttänyt pienempää määrää fluoksetiinia nyt jo lähes kaksikymmentä vuotta, enkä saa sitä edes jätettyä pois, jotta voisin tarvittaessa vaihtaa johonkin toiseen lääkkeeseen, jollen kerta kaikkiaan pärjää. Masennus on suurempi vaikeuteni, ahdistuksen kanssa pystyn työskentelemään itsekseni. Olen oikeasti vähän sairas, neuroottistasoisesti. Mutta käyttämäni lääkkeen vaikutuksesta en pääse selvyyteen, onko fiilispuolta sotkenut se vai perusmasentuneisuuteniko.
Eiköhän sen ilon ole vienyt jatkuva taistelu asioidensa puolesta kun koko ajan uutta heikennystä pukkaa joka taholta. Yksi harrastuksen kaltainen toiminto tilailla tarvittavia juttuja Kiinasta ja ulkomailta sekin nyt vaarantuu kun halpoja muutaman euronkin arvoisia tilauksia aletaan verottaa.
Etenkin kun samaa ei löydy Suomesta eikä osata ottaa myyntiin tänne nyt sitten yritetään hankaloittaa tilauksia muualtakin joka on tähän asti ollut köyhälle suht.koht. edullista.
Kiitos vaan tästäkin paskasta eu (johon ei olisi koskaan pitänyt liittyä) joten kaikki mitä sieltä esitetään vain lisää vihantunteita yhteiskuntaa kohtaan. Äänestys tulos silloin aikoinaan ei ollut sama kuin eu:sta eroamisen kannattamisen loppuminen päinvastoin kun huomataan, että paskaa tulee eu:sta samanaikaisesti suomen eduskunnan toimesta. Kyllä sitä päivänsä päättämisajatukset vaan saa uutta intoa, päivänsä päättäminen kun on se ainoa, ainoa joka tämän hulluuden lopettaa kaikki muu on kovin ulkoista ja tilapäistä.
Brutaali vieroitus paroksetiinista ja vieroitusoireiden hoitaminen paroksetiinilla sekä antipsykootilla veivät minulta kyvyn tuntea mitään positiivisia tunteita. 20 vuoden lääkityksestä vieroittautuminen 2 kk:ssa, lääkärin ohjeiden mukaan. Liian nopea vieroitus, ei olisi pitänyt uskoa lääkäriä. Menin totaalisen sekaisin.
Nyt libidoa ei ole enää lainkaan. Muisti ja kognitio ovat heikot. Se, joka sanoo, että paroksetiinista vieroittautuminen pitkäaikaisen käytön jälkeen on helppoa, ei pidä paikkaansa kaikkien kohdalla. Olemme kaikki yksilöitä ja reagoimme lääkkeen puuttumiseen yksilöllisesti. Epäilen minulle aiheutuneen neurotoksisen aivovamman.
Taitavat katuhuumeetkin olla paroksetiinia turvallisempia ja helpompia päästä eroon?