K-Market Viljan joululahjoitus

K-market Vilja

Saimme runsaasti ehdotuksia hyvän mielen jouluilmoitukseemme, jossa etsittiin perheitä joille eteläsuomalainen liikemies halusi lahjoittaa jouluruoat. Olemme valinneet ruokien saajiksi seuraavat perheet:

Ensimmäiseksi Tia Hallbergin perhe, jonne syntyi syksyllä nelosvauvat.

Toisena perheenä Mari ja Jari Hyytiäisen perhe, jossa joulupöydässä seitsemän eri ikäistä lasta. Äiti vielä opiskelee joten, avulle on tarvetta.

Kolmantena perheenä valitsimme ehdotusten perusteella Jonna Maunulan ja Petri Vuorelan perheen. Vuosi on ollut perheelle raskas sekä henkisesti, -että taloudellisesti viisivuotiaan pojan vaikean sairauden vuoksi.

Kaikille näille perheille siis lahjoitamme noin 150-200 euron arvoiset jouluruoat sekä yhteistyössä Fazer makeisten kanssa vielä erikseen kunnon paketti joulumakeisia ja joulukukan.

Hyvää Joulun odotusta kaikille!
161059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jos on taloudellisesti vaikeeta ei luulis pykäävän muksuja 7 tai 9...Kyllä lähtökohdat ja taloudellinen tilanne tiedetään, kun muksuja on jo tuon verta tullut.
Kolmas lahjoitus (Manula/Vuorela) meni oikeaan ja ansaittuun osoitteeseen!

Äänestä

Samaa mieltä, siinä vaiheessa toimitaan toisin jos jo ennestään on taloudellisesti vaikeata eikä vaan pykätä lisää lapsia.

Äänestä
  • K MARKET siirryn muuhun kauppaan

    Äänestä

Hohhoijjaa taas.

Äänestä

Hienoa! Mutta kyllä kauppias voisi myös lahjoittaa Hyvään Hetkeenkin. Eli Kauppias HYVÄ, tee HYVÄ teko ja tee niin.

Äänestä
  • ..Ja suosittelisin tätä HYVÄÄ tekoa myös muille kauppiaille!

    Äänestä

  • Eikohän HYVÄÄN HETKEEN ole kerääjä joka kiertää kaupat siinä saa tututkin eiäimille ruuan ja omat koirat.

    Äänestä

Kannatan

Äänestä

suurperheen yksinhuoltajana ollessa en koskaan ole saannut lahjoituksia ei ollut makeisia eikä kinkkua en ymmärrä tätä hyysäämistä, jos räpsä on levällään niin pitää myös kantaa vastuu. myös yksinäiset työttömät on tiukalla ja jotain haluaisi lapsenlapsille saada mut kun ei ole varaa. jouluruokana riissipuuro porkkanalaatikko ja jauheliha.

Äänestä
  • Ihmiset jotka hyysää, yrittää vaan nostaa itseään jalustalle ja saada siitä ihmisten silmissä sankarin maineen. Auttaa voi mutta todellinen avun tarve täytyy tiedostaa aidoksi, eikä lähteä suinpäin kaikkia hyysäämään jotka vähän valittaa kurjaa ja heikkoa tilannettaan. Hyväksi käyttäjiä on pilvin pimein ja lisää tulee koko ajan mitä enemmän näitä pelastaja sankareita ilmaantuu nostaen itseään otsikoihin.

    Äänestä

Heh. 2 asiaa mikä meni mönkään. Eka lahjoitus ja sitten laitoit suomi24 kyselyn.

Äänestä

Ai että kun täällä puhutaan ihmisistä niin kauniisti, huhhuh

Äänestä

Se on tuo kateus kamala sairaus. Kaikille ei yksi kauppias pysty lahjoittamaan.

Äänestä

Muistakaa se ettei ne lapset ole voineet vanhempiaan valita,toivottavasti he ainakin ovat saaneet nauttia lahjoituksesta

Äänestä

sossu anto joululahjarahaa kiitti !!!! saan kaljaa

Äänestä

Älkää viitsikö kadehtia. Kyllä he ovat lahjansa ansainneet. Meitä köyhiä on niin paljon, ettei kaikille riitä lahjoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Menikö_oikein kirjoitti:

K-market Vilja

Saimme runsaasti ehdotuksia hyvän mielen jouluilmoitukseemme, jossa etsittiin perheitä joille eteläsuomalainen liikemies halusi lahjoittaa jouluruoat. Olemme valinneet ruokien saajiksi seuraavat perheet:

Ensimmäiseksi Tia Hallbergin perhe, jonne syntyi syksyllä nelosvauvat.

Toisena perheenä Mari ja Jari Hyytiäisen perhe, jossa joulupöydässä seitsemän eri ikäistä lasta. Äiti vielä opiskelee joten, avulle on tarvetta.

Kolmantena perheenä valitsimme ehdotusten perusteella Jonna Maunulan ja Petri Vuorelan perheen. Vuosi on ollut perheelle raskas sekä henkisesti, -että taloudellisesti viisivuotiaan pojan vaikean sairauden vuoksi.

Kaikille näille perheille siis lahjoitamme noin 150-200 euron arvoiset jouluruoat sekä yhteistyössä Fazer makeisten kanssa vielä erikseen kunnon paketti joulumakeisia ja joulukukan.

Hyvää Joulun odotusta kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu