Ruskoturkiskuoriaiset

Muutin kesäkuun alussa kerrostaloon ja huomasin noin 1kk asumisen jälkeen, että asunnossani (varmaankin koko rapussa) on tuholaisongelma. Netin kautta sain varmuuden ruskoturkiskuoriaisista. Aluksi ajattelin, että kyllä nää varmaa vaan tappamalla ja tarkalla siivouksella lähtee pois, mutta turhaan. Olen nyt asunut tässä 6 kuukautta ja yhden myrkytyksenkin jälkeen vielä näitä ihania alivuokralaisia täällä on. Minulla on eläimiäkin täällä ja on hirveän työläshomma kaiken muun siivous ja tekstiilien pesettämisen lisäksi lähteä toisia eläimiä kuskaamaan tutuille hoitoon ja toiset eläimen toiseen paikkaan (eivät siis tule toimeen keskenään). Jos oikein olen ymmärtänyt, ne eivät kuole edes myrkytyksestä vaan karkaavat aina myrkytyksen aikaan muihin taloihin esimerkiksi ilmastointikanavien kautta. Ainoastaan EHKÄ auttaisi koko rapun myrkyttäminen samaan aikaan, joka silti yleensä lössähtää siihen kun joku ei tee huolellista siivousta jne. Ruskoturkiskuoriaisethan ovat siis tekstiilituholaisia, mutta minulla niitä on myös keittiössä, kissan kiipeilypuussa ja ihan jokaisen lattialistan luona. Henkisesti tämä on rankkaa kun aamulla herätessään joutuu alkaa metsästämään kuoriaisia ja töistä palatessaan sama rumba alkaa. Nukkuminenkaan ei onnistu kun kuoriaiset tunkevat uniinkin. Haluaisinkin kysyä, onko kukaan oikeasti päässyt eroon näistä mieltäraastavista ötököistä ja miten?? En millään haluaisi muuttaa pois kun vasta äskettäin tähän kuitenkin muuttanut ja asunto on niin hyvä koko-hinta suhteeltaan ettei parempaa oikeastaan mistään tästä pääkaupunkiseudulta ainakaan löydy. Muuttoa olen silti miettinyt jos ei tämän seuraavan myrkytyksenkään jälkeen ötökät katoa. Olen myös miettinyt, että auttaako, jos ottaa vuokeayhtiöön yhteyttä ja vaatii toista asuntoa? Kiitos jo etukäteen vastauksista!
1555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En halua masentaa, mutta turkiskuoriaiset ovat osa urbaania elämää. Niistä ei pääse eroon myrkyttämällä omaa asuntoa eikä edes rappua. Käytännössä vain koko talon myrkyttäminen auttaa joksikin aikaa eteenpän.
Ilmoita isännöitsijälle ja katso mitä tapahtuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stressaantunut kirjoitti:

Muutin kesäkuun alussa kerrostaloon ja huomasin noin 1kk asumisen jälkeen, että asunnossani (varmaankin koko rapussa) on tuholaisongelma. Netin kautta sain varmuuden ruskoturkiskuoriaisista. Aluksi ajattelin, että kyllä nää varmaa vaan tappamalla ja tarkalla siivouksella lähtee pois, mutta turhaan. Olen nyt asunut tässä 6 kuukautta ja yhden myrkytyksenkin jälkeen vielä näitä ihania alivuokralaisia täällä on. Minulla on eläimiäkin täällä ja on hirveän työläshomma kaiken muun siivous ja tekstiilien pesettämisen lisäksi lähteä toisia eläimiä kuskaamaan tutuille hoitoon ja toiset eläimen toiseen paikkaan (eivät siis tule toimeen keskenään). Jos oikein olen ymmärtänyt, ne eivät kuole edes myrkytyksestä vaan karkaavat aina myrkytyksen aikaan muihin taloihin esimerkiksi ilmastointikanavien kautta. Ainoastaan EHKÄ auttaisi koko rapun myrkyttäminen samaan aikaan, joka silti yleensä lössähtää siihen kun joku ei tee huolellista siivousta jne. Ruskoturkiskuoriaisethan ovat siis tekstiilituholaisia, mutta minulla niitä on myös keittiössä, kissan kiipeilypuussa ja ihan jokaisen lattialistan luona. Henkisesti tämä on rankkaa kun aamulla herätessään joutuu alkaa metsästämään kuoriaisia ja töistä palatessaan sama rumba alkaa. Nukkuminenkaan ei onnistu kun kuoriaiset tunkevat uniinkin. Haluaisinkin kysyä, onko kukaan oikeasti päässyt eroon näistä mieltäraastavista ötököistä ja miten?? En millään haluaisi muuttaa pois kun vasta äskettäin tähän kuitenkin muuttanut ja asunto on niin hyvä koko-hinta suhteeltaan ettei parempaa oikeastaan mistään tästä pääkaupunkiseudulta ainakaan löydy. Muuttoa olen silti miettinyt jos ei tämän seuraavan myrkytyksenkään jälkeen ötökät katoa. Olen myös miettinyt, että auttaako, jos ottaa vuokeayhtiöön yhteyttä ja vaatii toista asuntoa? Kiitos jo etukäteen vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu