Kirkosta eroajat alkavat erottaa myös nuoria

Kirkosta eroaminen ja erottaminen voisi enemmän kulkea kimpassa.

Nyt just 43200 eroa, http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/
Ja viime vuosilta eroajia ollut satoja tuhansia.

Tilastollinen tosiasia on, että monilla lapset on jätetty kirkon jäseniksi ja koulun "pakkouskontoon".

Elämänkatsomustieto on lakisääteinen ei-uskonnollinen katsomusaine, joka on aivan suotta vajaakäytössä.

Lasten ja nuorten pääsy oikeuksiinsa eli et-opetukseen on ihmisoikeuskysymys, jota koulujen on syytä tukea hyvin järjestelyin. Ja lasten/nuorten vanhempien!

Lasten erottaminen kirkosta ja päästäminen et-opetukseen on hyvä teko.

Lupa 15 vuotta täyttäneelle, esimerkiksi tulevalle lukiolaiselle erota itse kirkosta on hyvä teko.
161864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tämä viikko huippuhyvä aika.

Äänestä
  • Päivän teko taikka kaks, lapsen kirkosta ero ja oppilaan et-opetukseen meno.

    Äänestä

Mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomia on Suomessa jo yli 25 prosenttia. Mitään ET:n syrjintää kouluissa ei pidä hyväksyä.

Elokuussa eka luokalle meneviä ilmoitetaan kouluun tammikussa 2017. Uskonnottomien kotien lapsen pääsyssä elämänkatsomusteidon opetukseen on kyse lapsen pääsystä oikeuksiinsa. Rehtorien ja koulujen tulee tukea et-opetuksen opetusryhmien syntyä ja mahdollisimman hyvää lukujärjestystä.

Koulussa jo olevat voivat tosiaan vaihtaa ET-opetukseen, jos ovat siihen muuten oikeutettuja eli eivät kuulu ev.-lut. tai ort. kirkon jäsenyyteen.

Äänestä
  • Eikä ole!
    Siinä viedään lapselta hänelle kuuluva oikeus saada edes jostain kuulla Jeesuksesta!
    Sinä ajat ihmisoikeuden viemistä.
    Julma.

    Äänestä

  • Turvaan kirjoitti:

    Eikä ole!
    Siinä viedään lapselta hänelle kuuluva oikeus saada edes jostain kuulla Jeesuksesta!
    Sinä ajat ihmisoikeuden viemistä.
    Julma.

    Eikös et tunneilla anneta tietoa muista uskonnoista...

    Äänestä

Nyt elokuun alussa on hyvä aika erottaa lapsi kirkosta. Kirjallinen ilmoitus maistraatille.

Samalla avautuu mahdollisuus siirtyä koulussa elämänkatsomustiedon opetukseen, pois kirkon jäsenille pakollisesta uskonnosta.

1Äänestä
  • Kirjoita vapaamuotoinen kirjallinen ilmoitus maistraatille näin:

    Otsikko: Ilmoitus uskonnollisesta yhdyskunnasta eroamisesta

    Seurakunta jonka jäsen lapsi on tai lapset ovat.

    Lapsen/lasten koko nimi ja hetu.

    12 vuotta täyttäneen/täyttäneiden suostumus ja allekirjoitus.

    Ilmoitukssen päiväys.

    Lapsen molempien huoltajien allekirjoitukset ja nimenselvennykset.

    Postita tai vie ilmoitus maistraattiin.

    1Äänestä

Vantaalaiset+on+hylkäämässä+ev.-lut.+kirkon.+Muutostahti+on+valtava+ja+tapahtuu+kaikilla+rintamilla.+Viimeisen+7+vuoden+aikana+laskua+on+tullut+11,2+prosettiyksikköä,+keskimäärin+1,6+prosenttiyksikköä+per+vuosi.+Koko+vantaalaisen+väestön+osalta+50+%+alitetaanseuraavan+6+vuoden+aikana.Vuosi+-+yht.+-+miehet+-+naiset2009 70,3% 66,7% 73,7%2010 68,2% 64,5% 71,7%2011 66,8% 63,1% 70,4%2012 65,5% 61,8% 69,1%2013 63,8% 59,1% 67,5%2014 61,9% 57,9% 65,7%2015 60,3% 56,5% 64,6%2016 59,1% 55,0% 63,2%IkäryhmittäinVuosi 00-14 15-19 20-39 40-64 65-2009 75,7% 79,1% 66,3% 67,4% 75,6%2010 74,4% 78,0% 62,5% 65,4% 75,2%2011 72,4% 76,8% 60,3% 64,2% 74,9%2012 70,7% 76,3% 58,5% 63,0% 74,6%2013 68,6% 75,3% 56,0% 61,4% 74,3%2014 66,6% 73,8% 53,5% 59,4% 73,5%2015 64,7% 72,9% 52,4% 58,0% 72,9%2016 62,7% 71,6% 50,8% 56,5% 72,2%

Äänestä
  • Yli ja alle 20-vuotiaiden lukemat eroavat suuresti.

    2Äänestä

Kusetus ja ihan varmasti on. Eivät jaa senttiäkään kenellekään mistään :-o

Äänestä

Kirkkoon kuulumattomana voi vaihtaa uskonnosta elämänkatsomustiedon ryhmään vaikka nyt vuodenvaihteessa. Huoltajien ilmoitus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lukuje.llisäys kirjoitti:

Kirkosta eroaminen ja erottaminen voisi enemmän kulkea kimpassa.

Nyt just 43200 eroa, http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/
Ja viime vuosilta eroajia ollut satoja tuhansia.

Tilastollinen tosiasia on, että monilla lapset on jätetty kirkon jäseniksi ja koulun "pakkouskontoon".

Elämänkatsomustieto on lakisääteinen ei-uskonnollinen katsomusaine, joka on aivan suotta vajaakäytössä.

Lasten ja nuorten pääsy oikeuksiinsa eli et-opetukseen on ihmisoikeuskysymys, jota koulujen on syytä tukea hyvin järjestelyin. Ja lasten/nuorten vanhempien!

Lasten erottaminen kirkosta ja päästäminen et-opetukseen on hyvä teko.

Lupa 15 vuotta täyttäneelle, esimerkiksi tulevalle lukiolaiselle erota itse kirkosta on hyvä teko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu